Empatian tunne on aina vähän vinoutunutta - siitä voi kuitenkin ottaa opiksi
Venäjän hyökkäys Ukrainaan käynnistyi jo yli kuukausi sitten, ja itse olen ollut tämän ajanjakson hyvinkin ahdistunut. En ole tunteineni yksin ainakaan omassa tuttavapiirissäni. Ahdistukseen, suruun ja pelkoon sekoittuu myös järkytys: moni ajatteli, että sodat Euroopassa oli jo käyty.
Viime päivinä uutisissa ja sosiaalisessa mediassa on levinnyt kuvia ja tietoja ukrainalaisesta Butshan kaupungista. Venäläiset joukot ovat jättäneet jälkeensä satoja murhattuja siviileitä. Siviilien ruumiita makaa kaduilla edelleen. Niitä on kasattu joukkohautaan ja yritetty polttaa. Kaupunkia on lisäksi sotkettu ja töhritty lapsellisella tavalla.
Me suomalaiset ja muut eurooppalaiset olemme tunteneet syvää empatiaa ukrainalaisia kohtaan. Olemme olleet surullisia ja vihaisia heidän puolestaan. Auttamishalu on suuri: esimerkiksi tänne kotikaupunkiini Keravalle on perustettu vapaaehtoisten pyörittämä Avustuspiste ukrainalaisille Suomessa, joka jakaa Ukrainasta tulleille pakolaisille lahjoitettua ruokaa, hygieniatuotteita, vaatteita ja käyttötavaraa.
Empatiaan liittyy usein tiedostettu tai tiedostamaton samaistuminen. Olen itse samaistunut esimerkiksi ukrainalaisiin äiteihin, joiden pojat joutuvat nyt sotimaan. Olen samaistunut viimeisillään raskaana oleviin naisiin, jotka joutuvat laskeutumaan pommisuojiin synnyttämään ja hoitamaan vauvojaan ilmahälytysten keskellä. Olen samaistunut koiranomistajiin, jotka eivät suostu pakenemaan maasta, jos eivät saa ottaa lemmikkiään mukaan.
On helppo tuntea empatiaa, kun samaistumispisteitä on valtavasti. Samoin on helppo tuntea empatiaa, kun sen kohteet muistuttavat kovasti meitä itseämme niin ulkoisesti kuin kulttuurisesti. Maantieteellinen läheisyys helpottaa sekin toisen asemaan asettautumista.
Monia tuntuu nyt vaivaavan se, miksi emme aina ole näin myötätuntoisia ja avuliaita. Vuoden 2015 pakolaiskriisin aikana nähtiin paljon auttamishalua, mutta myös esimerkiksi rasistista mustamaalausta ja vastaanottokeskusten murhapolttoyrityksiä. Tai miksei Tšetšenian sota vuosina 1999 – 2009 herättänyt meissä samaa myötäeloa kuin nyt?
Empatiavinoumaa selitetään usein biologialla: ihmisen empatian sanotaan olevan luontaisesti sitä vahvempaa, mitä selvemmin empatian kohde kuuluu samaan sisäryhmään kanssamme. Ukrainalaiset varmastikin kuuluvat, ja tšetšeenit ovat tämän ajatuksen mukaan ilmeisesti jo sen verran ulkokehillä, ettei samanlaista empatiavastetta synny. Vinoutuneen suhtautumistavan ajatellaan siis olevan ihmiselle synnynnäistä, evoluution aikaansaamaa. Niin se varmasti osaltaan onkin.
Dogmaattisimmin evoluutiopsykologiaan uskovat eivät näe tässä mitään ongelmaa: mikä on luontaista, on heille oikein.
Omasta mielestäni tällainen ajatus on varsin puutteellinen. Ensinnäkin empatian suhteen sisä/ulkoryhmä-ajatus on varsin hankala. Tutkimusten mukaan tunnemme esimerkiksi vahvaa empatiaa myös muunlajisia eläimiä kohtaan – niiden nyt ainakin luulisi olevan ”ulkoryhmässä”. Eräässä tutkimuksessa muunlajisten eläinten kärsimys herätti ihmisissä jopa vahvemman tunnevasteen kuin toisten ihmisten kärsimys. (Olen kirjoittanut näistä pidemmin tietokirjassani Minä, koira ja ihmiskunta: lajienvälisen yhteiselon historia.)
Miksi meidän sitä paitsi pitäisi jäädä luontaisten taipumustemme vangiksi? Miksemme voisi olla tietoisia taipumuksistamme mutta samalla käyttää niitä hyvään?
Ihmislajilla on sellainenkin synnynnäinen taito, että kykenemme analysoimaan omia ajatuksiamme ja aktiivisesti muokkaamaan niitä.
Jos siis huomaat, että kykenet tuntemaan empatiaa vain itsesi kaltaisia kohtaan, älä tyydy siihen. Ota olemassa oleva samaistumistaitosi eräänlaiseksi työkaluksi. Tutustu paremmin siihen etäisen oloiseen ”ulkoryhmään” ja etsi heistä ominaisuuksia, joihin voit samaistua. Niitä kyllä löytyy.
”Kuvittelepa omalle kohdalle” on näppärä tokaisu, mutta myös oikeasti hyvä elämänohje. Älä tyydy selkäytimestä tulevaan reaktioon – aina voi ryhtyä vielä inhimillisemmäksi ihmiseksi. Jos et voi kuvitella asioita omalle kohdallesi, kuvittele ne sisaresi tai työtoverisi kohdalle. Rinnasta ulkoryhmä sisäryhmään. Käytä hyvin tuntemaasi sisäryhmää esimerkkinä siitä, millaisia ihmiset ovat.
Minustakin on välillä pelottavaa, kuinka yksipuolisesti uutisointi kertoo oman viiteryhmämme (maantieteellisen, kulttuurisen jne.) asioista ja unohtaa muun ihmiskunnan. Ehkä asiaa voisi kuitenkin ajatella myös näin: mitä paremmin ymmärrämme meitä lähellä olevia ryhmiä, sitä paremmin voimme – askel askeleelta – ymmärtää myös niitä, jotka eivät ole aivan samankaltaisia kanssamme. Vähä vähältä samaistumiskykymme voisi kasvaa.
Tämä vaatii kuitenkin aktiivista ajatustyötä sekä omien ja yhteiskunnallisten vinoumien huomaamista.