Muutamia huomioita musiikista ja tunteista
Olen ennenkin kirjoittanut musiikista ja sen vaikutuksista ihmisaivoihin. Suomessa alan tutkimus on varsin dynaamista, mikä on hyvä syy palata aiheeseen silloin tällöin.
Suurin syy kiinnostukseeni musiikkia kohtaan on toki pelkkä henkilökohtainen viehtymys. ”Käytän” musiikkia paljon esimerkiksi helpottamaan kirjoittamista: jos kirjoitan romaaniin kohtaa, jossa vallitsee tietty tunnelma, oikean musiikin avulla tunnelma ja tunnetila on helppo pitää yllä.
Musiikin ja tunteiden yhteyttä on tutkinut muun muassa professori Tuomas Eerola Jyväskylän yliopistosta. Eerolalla on blogi, jossa hän kirjoittaa suomeksi ja kansantajuisesti tutkimusalastaan. Moisen käytännön toivoisi leviävän mahdollisimman laajalle tutkijapiireissä.
Eerolan Topics in Cognitive Science -lehdessä julkaistu tuore artikkeli käsittelee musiikin herättämiä tunteita ja sitä, kuinka asiaa voisi ennustaa.
On selvää, että musiikki saa kuulijassaan aikaan tunteita ja pitää yllä tunnetiloja, mutta sitä, millaisia tunteita minkäkinlainen musiikki aiheuttaa, ei ole juuri yritetty mallintaa. Aiheuttaako musiikki samanlaisia tuntemuksia kaikissa kuulijoissaan? Mitkä musiikin ominaisuudet ovat tunteiden kannalta ratkaisevia: tempo, sävy, sävellaji, harmonia ja voimakkuus ehkä? Voitaisiinko vaikutuksille kehittää jonkinlainen laskennallinen malli?
Eerola on mallillaan saanut ennustettua musiikin herättämät tunteet 60-90 prosenttisesti oikein. Vaikeutta kokeisiin tuo toki se, että eri tunteiden määrittely tai erottaminen toisistaan ei ole helppoa edes tilanteissa, joissa koehenkilöt saavat itse raportoida tunteensa.
Eerola on tutkinut myös sitä, vaikuttavatko persoonallisuuspiirteet musiikin kokemiseen. Tulokseksi on saatu ainakin, että hyvin empaattiset ihmiset kokevat instrumentaalimusiikin surullisuuden voimakkaampana kuin vertailuryhmä. Omavalintainen, tuttu ”surullinen” musiikki sai kaikki koehenkilöt surullisiksi.
Mikä surullisessa musiikissa viehättää meitä? Eerola selittää, että surullinen musiikki luokitellaan usein kauniiksi, ja sen suru koetaan enemmänkin positiiviseksi haikeudeksi kuin ahdistukseksi. Surullisen kappaleen kuuntelu on ympäristön tuottama hallittu ja huojentava surukokemus. Aivojen limbisen järjestelmän kautta surullinen musiikki vaikuttaa jopa kehon hormonituotantoon.
Surullisen musiikin viehättävyys on toki henkilöstä kiinni. ”Uusille virikkeille avoimuus sekä empaattisuus näyttäisi korreloivan surullisesta musiikista pitämisen kanssa. Ne meistä jotka haluavat altistua haastaviin ja myötäelämistä vaativiin surullisen musiikin kokemuksiin, nauttivat näistä tilanteista enemmän”, Eerola kirjoittaa.
Tanskalaisen Aarhusin yliopistosairaalan tutkijat puolestaan ovat keskittyneet magneettikuvaamaan musiikin kokemisen hetkeä. (Tässäkin tutkimuksessa on pari suomalaista tutkijaa mukana.) He vertailivat duuri-, molli- ja dissonanssi– eli riitasointujen vastetta aivoissa.
Molli ja dissonanssi näkyivät duuriin verrattuna voimakkaampana vasteena useilla aivojen alueilla, muun muassa mantelitumakkeessa ja aivorungossa. Vasteet aivoalueilla käynnistyivät jo yksittäisestä soinnusta. Kokeneiden muusikkojen ja ”maallikkojen” välillä ei tuloksissa ollut eroa. Tämä on mielenkiintoinen yksityiskohta, sillä musiikin aktiivinen harrastaminen muokkaa aivoja muuten suhteellisen paljon.
Onkohan musiikin kyky herättää tunteita syy siihen, että musiikista on tullut niin olennainen osa kulttuuriamme?
Ohessa muutama tunne nautittavaksenne.