Twitter ja tunteet

Tunnereaktiot ovat sosiaalisessa mediassa olennainen osa minän esittämistä, kirjoittaa Anu Koivunen.

Profiilikuva
media
Teksti
Anu Koivunen
Kirjoittaja on mediatutkija ja sukupuolentutkimuksen professori Turun yliopistossa.

Onko Twitterissä jotain, joka häiritsee etuotsalohkojeni tunteidenhillitsijää, kysyy Ville Blåfield Long Playesseessään Besserwisser. Tunnistettavasti ja tarkasti hän analysoi nokittelun ja pätemisen mekanismeja Twitter-keskusteluissa.

Kuin erästä Datan alaiset -tutkimusraporttiin haastattelemaamme kansanedustajaa siteeraten Blåfield kuvaa Twitterin ”raivopäistä keskustelukulttuuria” päihdemetaforin: alusta on ihana mutta vaarallisen koukuttava, ja usein seurauksena on morkkis. Blåfieldin sanoin oman somekäytöksen analyysi herättää voimakkaita tunteita, jotka ”muistuttavat teini-iän ahdistuksia”.

 

Siinä, että arvioimme median käyttöämme moraalikysymyksenä, ei ole mitään uutta. Professori Pertti Alasuutari julkaisi 1992 tutkimuksen suomalaisten tavasta puhua tv:n katselustaan. Otsikko oli ”Hävettää myöntää, mutta olen katsonut Dallasia”. Kansainväliseksi yleisötutkimuksen klassikoksi noussut tieteellinen artikkeli osoitti, että puhuessaan televisiosta haastatellut puhuvat moraalista. Se mitä ja miten mediaa käytän, kertoo minusta ja suhteestani maailmaan.