Twitter ja tunteet
Tunnereaktiot ovat sosiaalisessa mediassa olennainen osa minän esittämistä, kirjoittaa Anu Koivunen.
Onko Twitterissä jotain, joka häiritsee etuotsalohkojeni tunteidenhillitsijää, kysyy Ville Blåfield Long Play –esseessään Besserwisser. Tunnistettavasti ja tarkasti hän analysoi nokittelun ja pätemisen mekanismeja Twitter-keskusteluissa.
Kuin erästä Datan alaiset -tutkimusraporttiin haastattelemaamme kansanedustajaa siteeraten Blåfield kuvaa Twitterin ”raivopäistä keskustelukulttuuria” päihdemetaforin: alusta on ihana mutta vaarallisen koukuttava, ja usein seurauksena on morkkis. Blåfieldin sanoin oman somekäytöksen analyysi herättää voimakkaita tunteita, jotka ”muistuttavat teini-iän ahdistuksia”.
Siinä, että arvioimme median käyttöämme moraalikysymyksenä, ei ole mitään uutta. Professori Pertti Alasuutari julkaisi 1992 tutkimuksen suomalaisten tavasta puhua tv:n katselustaan. Otsikko oli ”Hävettää myöntää, mutta olen katsonut Dallasia”. Kansainväliseksi yleisötutkimuksen klassikoksi noussut tieteellinen artikkeli osoitti, että puhuessaan televisiosta haastatellut puhuvat moraalista. Se mitä ja miten mediaa käytän, kertoo minusta ja suhteestani maailmaan.