Itkua televisiossa, itkua kotisohvalla – kun Suomi löysi tunteet
Ennen meillä ei ollut varaa tunteisiin. Nyt vahinko otetaan takaisin, suomalainen tuntee kiihkeämmin kuin koskaan.
Kotisohvalla kahisi, kun Vesa-Matti Loiri oli esittänyt Apulannan Armo-biisin television Vain elämää -ohjelmassa. Ei ainoastaan Paula Vesala liikuttunut niin että painoi paperiservietin märkiä kasvojaan vasten, vaan myös katsojat. Ja heitä oli paljon, noin miljoona.
Ohjelman jälkeen ihmiset jakoivat liikutustaan sosiaalisessa mediassa. Osaa ”itketti vieläkin”, osa ”ei osannut millään lopettaa” – oli niitäkin, joita ”raivostutti” moinen tunteilu. Aivan kuin ihmiset eivät olisi halunneet irrota tunnekuohusta, vaan lämmittelivät kohmeisia sielujaan vielä sen hiipuvassa jälkilämmössäkin.
Yhtä tunteikkaita olivat taannoiset puoluejohtajien vaaliväittelyt televisiossa. Sormia nostettiin, puheenvuoroja vaadittiin, posket punehtuivat, ja älämölö studiossa vain yltyi.
Ja taas jatkettiin sosiaalisessa mediassa. Oltiin huvittuneita, vihaisia, loukkaantuneita.
Tai mitä sanoisitte seuraavista ilmiöistä: koventunut asiakaspalaute, kaukaloväkivalta, somekohut, nettiraivo, poskisuudelmat, tunnetaitopuhe, jokasyksyiset kirjaskandaalit, uhriutuminen, elämyshakuisuus…
