Nostalgia
-
Kun Suomessa kohdataan vaikeuksia, katse kääntyy talvisotaan. Talvisodan henki on rakastettu myytti, johon vedotaan milloin minkäkin kansakunnan ongelman ratkaisemiseksi. Mutta leijuuko se yhä meidän yllämme vai onko se iäksi menetetty? nostalgiaTaas kaivataan talvisodan henkeä – Miksi kriiseissä aina palataan sotavuosien nostalgiaan?
8 MIN -
Meille myydään kulttuurijälkiä yhtenäiskulttuurin ajalta. Ihmiset intoilevat 460 minuutista The Beatlesin vähiten arvostetun albumin parissa. mediaKolumni: Beatles-dokumentti on nostattanut kulttuurikeskustelun nostalgiasta
2 MIN -
2000-luvun alkua sävyttää kaipuu menneisyyteen, kirjoittaa Tommi Melender. esseeEssee: ”1980-luvulla pärjäsi lahjatonkin ihminen” – Nostalgia voi olla petollista ja repivää mutta myös humoristista
8 MIN -
Neuvostonostalgian aalto johtuu pitkälti maan epävarmasta nykytilanteesta. NeuvostoliittoNeuvostoliiton kaipuu vahvistuu Venäjällä: jo kaksi kolmesta venäläisestä kaipaa kaatunutta valtiota
3 MIN -
3 MIN -
Nostalgia on erittäin vaarallista liike-elämässä. Stockmann on tästä hyvä esimerkki. jälkiviisausNostalgia on vaarallista
2 MIN -
SK:n arkistoista: Miksi haikailemme menneitä? Asiantuntijat vastaavat. elokuvatIhmisen suuri pelko on olla merkityksetön hippu materiaa
7 MIN -
3 MIN -
Politiikan tutkija Vesa Vares: ”On tyypillistä nostalgisoida omaa nuoruutta, jolloin kaikki oli edessäpäin ja omat mahdollisuudet tuntuivat rajattomilta.” 1980-luku"Paras" 1980-luku – tätäkö me haikailemme?
7 MIN -
2 MIN -
3 MIN -
1 MIN