Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Suomettumisen paluu ja muuta eilisen kaihoa

Marko Maunula
Blogit Americana 19.9.2014 15:00

Onko suomalainen politiikka niin tiukasti nostalgian vanki kuin näyttää?

Olen viime viikkoina seurannut suomalaista politiikkaa tavallista aktiivisemmin. Ukrainan kriisi, Nato-keskustelu, talousuutiset ja tulossa olevat vaalit tarjoavat tärkeitä aiheita keskusteluun. Näin kaukaa tarkkailtuna näyt…

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Marko, keskusta ei yksistään taistele ”maitolaiturien, kyläyhteisöjen ja kunnantalojen” puolesta, minkä toisaaltaan voi lukea myös maaseudun ihmisten kannalta arvostettavaksi toiminnaksi, mutta keskustasta löytyy kyllä Suomen suomettuneimpia poliitikkoja ja varmaan äänestäjiäkin. Etenkin vanha kettu Paavo Väyrynen, Kekkosen oppilapsi ja armottoman energinen ja periksiantamaton ei-koskaan väärässä oleva kepun senioripoliitikko edustaa sitä äärimmäistä laitaa vieläkin. Ei edes nykyiset vasemmistoliittolaiset ole niin ärhäkkiä Venäjän perään, kuin tämä politiikkaa alati ärsyttävä ja hämmentelevä supercellnarsisti.

Juuri tänään presidentti Sauli Niinistö kiisti uutisissa vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistön väitteen Suomen suomettuneisuudesta. Presidentin mukaan Suomen ei ole enää lainkaan tarve pokkuroida itsenäisyydestään itään päin. Lisäksi presidentin ja ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan neuvottelun mukaan Suomen ulkopoliittinen johto vaatii Venäjää vetämään sotilaansa ja kalustonsa pois Ukrainasta. Sanamuoto on nimenomaan Ukrainasta. Niinistöhän on todennut jotenkin niin, että hänen saamansa opin mukaan kansainvälisestä laista on, että Venäjä on vastoin kansainvälisiä sopimuksia ja oikeuksia miehittänyt Ukrainan Krimin, joten se kuuluu siten edelleenkin Ukrainalle.
Ainakin presidentti Niinistö ja pääministeri Stubb ovat kaukana, kaukana suomettumisen syytteistä. Tämä antaa hyvää toivoa meidän tulevaisuudelle.

Onhan tietysti niin, että osa kansaa vieläkin pelkää Venäjää sen aggressiivisen sotapotentiaalin ja ydinaseiden vuoksi haluten mieluummin elää hiljaisesti myöntyneessä sovussa, kuin heristellä puolustusaseeksi nykyisin varsin kepoista paljasta nyrkkiään itärajan suuntaan. Sama koskenee myös Suomen Natokysymystä.

Tuo Kekkonen, kuten Paasikivi, tulisi vähitellen arvioida nykyistä sekä karummin että realistisemmin. Kumpikaan ei ollut älyn jättiläinen, molemmat olivat sen sijaan poliitikkoina opportunisteja, joiden realismi tunnusti ensi sijassa, että he johtivat pientä maata ehdoin, joita he itse tai maa ei voinut määritellä. Tämä oli selvää lähes 70 vuotta sodan päättymisen jälkeen.

Jos tuon ajan suomettumisista haluaa eroon, sen presidentien toimet tulisi pystyä arvioimaan nykyistä realistisemmin. Keskeisessä asemassa yhä olevan Kekkonen esimerkiksi pelasi ”aina” kahdella pöydällä; virheistä ei haluttu jäädä kiinni kummallakaan. Pelejä lännen pöydällä ei edes voinut tunnustaa. Pulma oli sama Kokoomuksella ja Demareilal. Näitä juttuja ei ole todella selvitetty.

Mutta nykyinen EU:n jäsenyys on muuttanut pohjat. Se antoi myös Etyjille toisen sisällön kuin mitä siihen Yya:n alla oli sovellettu. Nuo edellä mainitut Niinistön sananvalinnat tunnustavat juuri sen. Tässä suhteessa asenteet ovat muuttuneet. Mutta suhteet Venäjään painavat yhä taloudessa; poliittisessa tarpeessa säilyttää saavutettu elintaso.

Finlandisierung haukkumanimen antoivat länsi-saksalaiset, kun Helsinki oli itäisen leirin Etyk-neuvottelupaikkana. Länsileirin neuvottelupaikka oli Geneve. Kokouksia oli vuoron perään kummassakin. Saksan jaon tunnustaminen oli aikansa poliittinen polttopiste, NL:n kiistaton tavoite ja Etyk:n kautta se saatiin sujumaan tyylikkäämmin tavoitteena hyväksyä sopimuksin neuvostopanssarien läsnäolo Saksan sydämessä Berliinin ja Hampurin puolessa välissä.

Suomessa unohdetaan kokonaan, että siellä panssarit olisivat todennäköisesti vieläkin, jos NL ei olisi romahtanut. Suomen asemaa NL:n syleilyssä voidaan vain arvailla. Suomi ei siis nykyisen kaltaista turvallisuustilannetta Eurooppaan luonut, vaikka niin kovin mielellään asia täällä aina nähdäänkin ja siitä suomettuneeseen tapaan toitotetaankin. Suomi loi Etyk:n kautta NL:n ylivallan, ei muuta.

Suomettuminen on kummallinen ilmiö kotirintamalla, kansalaiset oppivat aikoinaan tuntosarvet herkällä lukemaan ja kuuntelemaan uutisia etsimällä sanomaa ”rivien välistä”. Kiinassa on nykyään samantapainen tilanne, kun uutisissa ei kerrota olennaisia asioita, eikä todellisia syitä päätöksille, niitä ryhdytään arvailemaan ja tulkitsemaan. Suomettuneissa uutisissa oli 80 % totta epäolennaista asiaa ja olennainen puoli 20 % asiasta jätettiin kertomatta. Suomettumiseen kuului myös NL:n ylivallan tunkeutuminen Suomen sisäpolitiikkaan yöpakkasten ja kaikenlaisen vähemmän näkyvien puuttumisten kautta.

Suomettuneet näkivät suomettumisen kiistämisen jonkinlaisena kansallisena isänmaallisena tehtävänä. Oli esitettävä ja selitettävä, että olemme muuta kuin miltä näyttää. Suomi-kuvasta on kannettu hirvittävästi huolta, kun sen pitäisi olla erilainen kuin se rehellisesti on.

Suomettuminen on kummallinen ilmiö siitäkin syystä, että siitä ei koskaan keskustella eduskunnassa, koska sitä ei ole, vaikka vähänkin älykkäät kansalaiset kokivat sen leijuvan ilmassa melkein käsin kosketeltavana. Ihmeellistä on myös, että historiantutkimuskaan ei ole siihen puuttunut, ilmeisesti siksi, ettei sitä ole (??!!). Juhani Suomi on kirjoittanut pinon tiiliskivikirjoja, jossa kaikki kiistetään moneen kertaan.

Uussuometunut tilanne on siten tyylipuhdas lännestä katsottuna, kun Ruotsi suuttuu hävittäjien alueloukkauksista, Suomi on tilaamassa ydinvoimalaa. Taaskin kaikki näkyy kansalaisille, mutta valtiojohto kiistää hampaat irvessä jääräpäisesti, niin kuin on kiistänyt aina ennenkin. Linja on puhdas, mitään suomettumista ei ole. Energiaratkaisua tässä vaan ydinvoima-asiassa vastoin Euroopan parlamentin kantaa viima tipassa kuinkas sattuikaan teemme peukaloita pyöritellen leppoisasti luottamuksellisessa ilmapiirissä.

Lännestä katsottuna Suomi on EU:n epäluotettavin kumppani, jolla on omasta mielestään Nato-optio. Ikävintä kotirintamalla uussuomettumisessa on tosiasioista vaikeneva kyräilevä ja samalla selittävä ilmapiiri, jonka ymmärrän olevan idän henkistä vaikutusta.

Nuorempi Niinistö onkin avoimempaan näkyvään asioiden valmisteluun tottunut kuin setänsä. Siksi ainakin minun on helppo tukea nuoremman avoimemman eurooppalaisemman keskustelevamman Niinistön pyrkimyksiä ilmapiirin muuttamiseksi Suomessa.

Kissa pöydälle heti ja tutkijat töihin !

@ Heikki ###

Ilahduttavaa, että joku ainakin yrittää saada keskustelua tasavallan historiasta nykyistä realistisemmalla tasolle. Nykyinen on häpeällinen. Mutta kissan ohessa voi yrittää panna pöydälle täsmällisempiä aiheita. Muuten jumiudutaan kysymykseen, tulisiko (Halosen) kissa panna vain pöydälle vai palauttaa Medvedeville.

Itsekin olen aiheessa jumiutunut, kun aikoinaan sekä valtio että NL:n lähetystö ensin lopetivat toimittajan uran, sitten potkivat ulos maasta. Vaihtoehto oli odotella ”auto-onnettomuuksia,” joista joku joskus onnistuisi, minkä poliisikin olisi ehkä tutkinut. Mutta esimerkiksi Kekkonen näytti olleen yhden, vahingoittavan yrityksen takana.

Kun noita ns. vakoilijalistoja on taas julkistettu, niiden takana on yksi vaietuista pääaiheista: selitys NL:n superlähetystölle Helsingissä. Olihan se absurdi. Se teki mitä halusi ilman mitään protesteja. Kutsu sinne tuli vain urien edellytykseksi.

Ja NL:n konkurssi ennakoidun Afganistaniin meno tuloksena oli muuten Suomessa tunnettu aihe; se oli työni opiskelijana PE/Tiedustelulle Pariisissa. Lähes kaikki asian tuntevat näyttivät saavan ”sydänkohtauksia,” muita sairauksia. Ne kaatoivat myös Etykin oikeuskoria sponsoroivia. Tulokset ovat yhä pinnalla politiikassa. Osa kaikesta tästä ”sairaasta” oli järjestettyä.

Näitä luetaan juuri nyt