Neuvostoliiton kaipuu vahvistuu Venäjällä: jo kaksi kolmesta venäläisestä kaipaa kaatunutta valtiota

Neuvostonostalgian aalto johtuu pitkälti maan epävarmasta nykytilanteesta.

Neuvostoliitto
Teksti
Maarit Uber
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Jo kaksi kolmasosaa venäläisistä pitää Neuvostoliiton hajoamista valitettavana. Neuvostoliittoa kaipaavien määrä on noussut vuodessa peräti kahdeksan prosenttiyksikköä. Tieto käy ilmi venäläisen Levada-tutkimuskeskuksen tuoreesta raportista.

Kaipuu Neuvostoliittoon on venäläisten keskuudessa voimakkaimmillaan lähes viiteentoista vuoteen. Neljännes venäläisistä ei kuitenkaan haikaile neuvostoaikojen perään.

60 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että Neuvostoliiton kaatuminen olisi ollut vältettävissä.

Neuvostonostalgiassa elävät etenkin iäkkäät venäläiset. Nuoret venäläiset eivät tunne samanlaista vetoa neuvostoaikoja kohtaan. Tosin neuvostonostalgia on lisääntynyt hieman myös nuorten venäläisten keskuudessa.

Nykyiset nuoret ja nuoret aikuiset kokevat neuvostoajan etäiseksi, sillä Neuvostoliiton lakatessa olemasta he eivät olleet vielä syntyneet tai olivat vasta lapsia. Myytit menneisyyden ihanuudesta tunnetusti vahvistuvat ajan kuluessa ja aikojen kovetessa.