Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Materialismin puolustuspuhe

Marko Maunula
Blogit Americana 12.6.2012 14:09

Viime kuukausien traagisten perhesurmien yhteydessä olemme jälleen kuulleet vakavia huolenilmauksia suomalaisten pahoinvoinnista. Hyvinvointiyhteiskunta voi kuulemma pahoin. Nainkö todella?

Jokaisen traagisen uutisen yhteydessä kommentaattorien synkeä kuoro saapuu mediaan julkistamaan kuinka pahoinvointi on lisääntynyt, ja miten me suomalaiset olemme ahdistuneita, alkoholisoituneita, väkivaltaisia, ja taipuvaisia tappamaan sekä lapsemme että itsemme.

Kommentaattoreille on selvää, että me voimme pahoin, mutta pahoinvoinnin syyt heittelehtivät, riippuen kommentaattorin maailmankatsomuksesta. Epäiltyjen listaan kuuluvat yleensä taloudellinen eriarvoisuus, sokea materialismi, työttömyys ja kansakunnan vieraantuminen Jumalan ja perheen kaltaisista positiivisista arvoista. Joka tapauksessa pahoinvointi on aina ja kaikkialla lisääntymään päin, ja pahoinvointi on jotenkin sidoksissa materialismiin ja rahaan: sitä on joko liikaa tai liian vähän.

Paradoksaalisesti, monet kriitikot haluavat myös korjata hyvinvointivaltion aiheuttamaa pahoinvointia ohjaamalla ongelma-alueille lisää hyvinvointivaltion luomaa rahaa.

Ainakin nopean tilastojen googlauksen perusteella en onnistunut löytämään dataa kassandrojen väitteiden tueksi. Esimerkiksi henkirikosten määrä näyttää Suomessa olevan melko dramaattisessa laskussa sitten 1990-luvun. Mitä kohuttuihin perhesurmiin tulee, Suomi ei kansainvälisessä vertailussa eroa muista Euroopan maista.

Suomi näyttää myös mutu-pohjalta arvioituna huomattavasti vauraammalta, avoimemmalta sekä myönteisemmältä maalta kuin aikaisemmin. Meillä on nyt aikaisempaa enemmän aikaa ja varaa perehtyä ongelmiin sekä etsiä niille ratkaisua.

Nykypäivän ja sen muka edustaman tyhjän materialismin tuomitseminen on ikivanha perinne. Jo Theokritos ja Horatius kaipasivat vanhaa pastoraalista paimenyhteiskuntaa. ”Jokainen aikakausi on yhtä lähellä Jumalaa,” sanoi modernin historiantutkimuksen isä Leopold von Ranke, todennäköisesti kyllästyttyään kuvitellun menneisyyden perään haikailevien kollegoidensa rutinoihin. Hän oli oikeassa. Olen oppinut, että kun vanhat ihmiset puhuvat nostalgisesti menneiden päivien erinomaisuudesta, he yleensä kaipaavat omaa nuoruuttaan enemmän kuin nuoruutensa kulturaalista ja materiaalista todellisuutta.

The New Republic -lehden webbisivuilla University of Chicagon taloustieteilijä Deirdre N. McCloskey kirjoittaa erinomaisesti onnellisuuden taloudesta otsikolla Happyism.

Onnellisuuden mittaaminen on vanha historiallinen haaste filosofeille, sosiologeille, ja taloustieteilijöille. Onnellisuuden tavoittelu on pitkälti valistusajalla syntynyt käsite, McCloskey muistuttaa, kertoen jutussaan lukuisista yrityksistä tutkia ja mitata onnellisuutta.

Vaurauden ja onnellisuuden välille ei voi vetää suoraa yhtäläisyysmerkkiä, mutta vauraus on antanut yhä suuremmalle osalle ihmiskuntaa mahdollisuuden tavoitella onnellisuutta. Vauraus on luonut paitsi materialistista hyvinvointia, mutta antanut ihmisille myös mahdollisuuden etsiä sisältöä elämäänsä tieteistä tai taiteista, McCloskey sanoo. Tänään maailmassa on enemmän taiteilijoita kuin koskaan aikaisemmin. Museot ovat täynnä, maailma tuottaa valtavasti tasokasta vakavaa kirjallisuutta, yhä useammat pääsevät yliopistoon lukemaan tieteitä ja taiteita.

Materiaalinen hyvinvointi ei itsessään tuo onnea. Onnellisuus rakentuu tylsistä ja itsestäänselvistä konsepteista, kuten maltillisuudesta, työnteosta, omistautumisesta perheelle ja uskonnollisesta tai filosofisesta vakaumuksesta. Lagom är bäst, todellakin.

Jotkut käyttävät vaurauden tuoman vapaa-ajan lukemalla juorulehtiä ja turruttamalla tajuntansa, McCloskey sanoo, mutta sama vauraus on antanut myös sinulle ja minulle mahdollisuuden rikastaa elämäämme. Ei ole vaurauden tai hyvinvointiyhteiskunnan syy jos joku ei osaa käyttää sitä rakentavasti.

Soundtrack: Talk Talk, Wealth.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Kaikissa mahdollisissa tilastoissa ja tutkimuksissa väkivallan ja henkirikosten määrä Suomessa on ollut jatkuvasti laskusuunnassa. Sen sijaan väkivaltarikoksista UUTISOINTI on noussut kahdenkymmenen vuoden aikana dramaattisesti ja täysin suhteettomasti väkivaltarikosten määrään nähden.

Tämä vastuuton lööppiraakuus ja inhimillisellä tuskalla mässäily on lisännyt kansalaisten huolta omasta turvallisuudestaan, vaikka tänä päivänä elämme pitempää ja turvallisempaa elämää kuin sata vuotta sitten.

Rikosuutisilla mässäily on osa kaupallisuutta ja ihmisten pelottelua ja ahdistuksen lissämistä. Ei sellaista isoa rötöstä melekeinpä olekaan, etteikö mediaan kiiruhtaisi antamaan lausuntoaan se terapeutti, joka ilmoittautuu asiantuntijaksi ja jonka meriitiksi kerrotaan tällä olevan tekeillä väitöskirja. Koulaisten pelottelulla saadaan kriisiterapaiaan rahaa ja yksityinen pisens kukoistamaan. Kenenkähän etua palvelee, että ympäri Suomea kouluissa lietsotaan lapsiin pelkoa. Kun isä ja äiti tappelee ja muutenkin on kurjaa, niin sitten vielä massapelottelukampanjat ja sehän on kiihotusta. Mutta koska se palvelee kaupallisuutta ja koulutettujen hyvinvointia, sitä ei saa arvostella.

Kuinka onnellisuus ja tyytyväisyys ovat kehittyneet USAssa Obaman hallintokauden aikana? Asiaa on epäilemättä tutkittu, mikset raportoisi meille suomalaisille siitä on the spot?