Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Pelle Hermannin pätkimisestä, nostalgian kultareunuksista ja vähän Kepakostakin

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 8.3.2013 08:42

Pelle Hermannin jaksoja on tiivistetty, koska rytmi on tämän ajan lapsille liian hidas. Ilta-Sanomien uutinen levisi eilen sosiaalisessa mediassa, ja oli siinä kauhistelemista. Mihin tämä maailma on menossa, ovatko lapset jo noin pilalla, eikö kukaan tee mitään jne, jne.

Mieleen tuli Jouko Turkan 1980-luvulla kirjoittama nerokas tiivistys nostalgiasta: ”Ennen kaikki oli paremmin, puolikarkeat vehnäjauhotkin olivat puolikarkeampia”.

Rakastin pikkulapsena eli 1980-luvun alkupuoliskolla Pelle Hermannia. Jouduin tosin katsomaan jaksoja joskus olohuoneen pöydän alta piilosta. Syy ei ollut Veijo Pasasen pullanpehmoisessa olemuksessa, vaan hetkissä, joina lentävä, irvokkkasti naurava keppi Kepakko tuli ruutuun. Moni muukin muistaa luonnottoman Kepakon todella hirvittävänä entiteettinä. Kyse on samasta alkukantaisesta kauhusta ja kiehtovuudesta kuin Kauko Röyhkän kappaleessa Nivelet.

Pelottavuus oli kuitenkin toissijaista. Hermanni-show oli usein todella, todella pitkäveteinen. Mitään ei tapahtunut. Kamera oli ikään kuin jäänyt studiossa päälle. Hermannin ja kaverien sirkuspiha oli hermeettisesti suljettu unisen hidas maailma, jossa uupunut herra pelle mutisi monologeissaan jotain loputonta äitylistä ja lättyjen syömisestä.

Kun Ilta-Sanomien shokkiuutinen ”Ei kelpaa nykylapselle” eilen julkaistiin (Ylen oman jutun ja televisiouutisen pohjalta), en varsinaisesti yllättynyt.

Mutta tänään Ilta-Sanomissa tosin myönnettiin, että eilinen kohu oli kupla. Pelle Hermannin jaksojen leikkaaminen lyhemmiksi tapahtui 20 vuotta sitten, 1990-luvun alussa – kuten Ylen jutussa jo kerrottiin. Siitä on siis kokonainen sukupolvi. ”Eikä syy ollut nopeutus”, kertoo Ylen tuottaja – vaan se, että Hermannit olivat jopa 15-minuuttisia eli täyttivät lähes kokonaisen Pikku Kakkosen. ”Jaksot olivat liian pitkiä”, kun Pikku Kakkoseen haluttiin muutamia eri sarjaosuuksia, ei enää pelkkää yksin puhuvaa klovnia.

Hei, pelleily sikseen. Hermanni on nasta hahmo ja on mainiota, että hän elää sukupolvelta toiselle.

Sehän tässä on todellinen saavutus, että jopa 35 vuotta vanhat ja sen ajan löysää kerrontaa edustavat Pelle Hermanni -jaksot kelpaavat tämän päivän lapsille edes tiivistetyssä muodossa. Mikään suomalaisen kulttuurin suuri klassikko ei ohjelma sisältönsä puolesta ole. Siinä on pelle yksissä lavasteissa suoltamassa tajunnanvirtaa vuodesta toiseen.

Sitä paitsi olen kateellinen nykyskideille, mikäli Kepakko ei saa heitä paniikkiin. Onnenpekat.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Samassa Ilta-Sanomien jutussa kun Ylen edustaja lausahti että onhan aika ajanut osasta noita ohjelmia ohi, ja esimerkkinä mainitsi, että Ransu-koiraa Neuvostoliitossa tuskin tullaan enää esittämään.

Mielenkiintoni heräsi heti. Nimenomaan Ransu Neuvostoliitossa olisi nyt hauska nähdä. Ihan samassa hengessä kuin on kiinnostava lukea vuosikymmeniä vanhoja Suomen Kuvalehtiä. Maailma ja totuudet ovat muuttuneet aika paljon vuosien mittaan. Ja usein useampaankin kertaan.

Niinpä onkin, selvää Elävä arkisto- kamaa.

Sieltä löytyy myös vanha suosikkini, Pentti Linkola filosofoimassa navetan nurkalla perinteisen maalaiselämän arvoista, samalla kun hänen vaimonsa raataa taustalla navettatöissä…

Pelle Hermanni on melko outo lastenohjelma. Ollaan sirkuksessa, mutta lapset eivät saa nähdä ainuttakaan sirkusesitystä. Sen sijaan lapsikatsojat joutuvat kuuntelemaan pelle Hermannin huolia ja vaikeuksia, ikään kuin toimimaan Hermannin terapeutteina. Miksi aikuiset ovat halunneet tehdä tällaisen ohjelman ja miksi sitä halutaan vuosikymmenestä toiseen lapsille näyttää?

Pelle Hermanni ja Nasse-setä ovat sisällöltään hyvin pitkälle identtisiä, vaikka toinen niistä on vitsi. Molemmat toimivat täysin aikuisen ehdoilla.