Antikvariaattien määrä on vähentynyt, mutta hyvät kirjat tekevät yhä kauppansa.
kirjallisuus
27.7.2026
Esimerkiksi Metaa, Amazonia ja Applea on boikotoitu aiemminkin.
Miten on
26.3.2025
Keskushallinnolle kotitalouksien luottamuksen kohentaminen voi lopulta olla toissijaista.
Kiina
23.12.2024
Motörhead-kalenteri, Kaalimato-kalenteri, kumiankkakalenteri, työkalukalenteri. Erilaiset joulukalenterit ovat nyt valtavan suosittuja. Miksi aikuisillekin pitää olla omansa?
jouluperinteet
21.11.2024
Temu rikkoo lakia ja suosii manipuloivia käytäntöjä, sanoo Kuluttajaliiton pääsihteeri. ”Tarkoitus on saada asiakas kuluttamaan enemmän rahaa kuin hän on alun perin halunnut.”
suoraan sanoen
11.6.2024
Seuraavaksi ydinkeskustaan palaa Minna Parikka, vaikka ”vuokrat eivät arvokortteleissa ole tulleet ainakaan alaspäin”.
brändit
28.5.2024
Kun lempibrändi vaihtaa yhtäkkiä logoaan, suomalaisen identiteettiä koetellaan.
suoraan sanoen
9.2.2024
Liput kallistuvat ja lentohäpeä painaa. Ilmailuala uskoo silti selviävänsä hiilineutraalina 2050-luvulle.
ilmastonmuutos
20.7.2023
Kulut karkaavat, mutta joulun vietossa suomalaiset eivät säästele. Surkeutta siirretään alkuvuoteen.
suoraan sanoen
21.12.2022
Ihanien kuvien katseleminen saa haluamaan paitsi lisää kuvia, myös konkretiaa: matkustelua ja hyödykkeitä.
Kolumni
24.11.2022
Taloustunnelma on lattea. Silti kesä on useimmille suomalaisille kuluttamisen vuodenaika.
kuluttaminen
28.7.2022
Kun raha alkaa taas maksaa, muuttaa se ajan henkeä siinä missä Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa.
näkökulma
14.7.2022
Maailmantalouden kriisien ja kalleimpien luksustuotteiden myynnin kasvun välillä on havaittu yhteys.
koronapandemia
14.12.2021
Yhä useampi haluaa välttää turhia hankintoja, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Kuluttamisessa ei lopulta ole kyse tavarasta vaan jostain aivan muusta.
kuluttaminen
30.9.2021
Valtiovarainministeriö ei tiedä, mitä vaikutuksia kasvavalla sijoitusinnolla on ihmisten kuluttamiseen ja valtion verotuloihin.
Antti Sinkman
17.12.2020
Kolumni: Vahvoista tekijänoikeuksista tulee pitää kiinni, kirjoittaa Tiina Raevaara.
Kolumni
5.12.2019
Muoti- ja autobisneksessä on huomattu, että värin suosio ruokkii itseään.
Apple
2.9.2019
Ennen lainaa piti ruinata hattu kourassa, mutta nyt sitä saa – ja otetaan: kulutusluottoa on liki 5 000 euroa jokaista yli 15-vuotiasta kohti.
kotitaloudet
23.8.2019
Suomalaisten pitäisi leikata kulutustaan viidesosaan nykyisestä vuoteen 2050 mennessä. Infografiikka kertoo, miten se voisi onnistua.
luonnonvarat
7.9.2018
Keskivertosuomalaisen elämäntapa kuluttaa 40 tonnia luonnonvaroja vuodessa. Pitäisi pärjätä kahdeksalla tonnilla.
ilmastonmuutos
7.9.2018
Suomessa muslimikuluttajien käyttäytymistä ei ole tutkittu, Ruotsissa tietoa on.
Id al-Fitr
6.7.2016
Tukes kielsi myymästä astianpesuainetta omaan purkkiin.
biojäte
27.3.2015