Jyrkkä ei lomakököttämiselle

Profiilikuva
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimituspäällikkö.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Maailmantaloudessa on kuulemma ollut viime aikoina jotakin häikkää, mutta se ei näytä muuttavan suomalaisten kesälomailua kurjailuksi.

Nordea julkaisi tänään tutkimuksen, jossa udeltiin pohjoismaissa ihmisten lomasuunnitelmia. Suomalaiset aikovat viimevuotista enemmän lomailla muualla kuin kotona. Yhä useampi viettää lomansa ulkomailla.

Suomalaiset myös arvioivat käyttävänsä lomailuun enemmän rahaa kuin viime kesänä, kesän 2008 noin 1400 eurosta keskimääräinen lomabudjetti nousee nyt parillasadalla eurolla. (Öljyssä rypevät norjalaiset pudottavat kesälomailuun muuten 2200 euroa.)

Siis mitä ihmettä. Esimerkiksi tämän viikon talousuutisten perusteella luulisi äkkiseltään, että järkevä loma voisi olla riisuttu versio muodikkaasta staycationista (ehkä suomeksi kotona kököttäminen). Sekä lomaruokaa että elämyksiä tarjoaa ilmaiseksi Suomen luonto.

Nordean tulokset ovat mielenkiintoisia, joskin pitää muistaa, että kovin suuria kansanjoukkoja ei tutkimusta varten haastateltu. Viesti on kuitenkin selvä: suomalainen kuluttaja on sitkeä eikä helposti lamaudu.

Viitteitä tästä löytyy muualtakin. Kokonaisankeiden tuotantolukujen ainoa valopilkku (Tilastokeskusta lainatakseni) on ruokateollisuus, jonka tuotanto pysyi alkuvuonna ennallaan. Ruoka siis maistuu suomalaisille edelleenkin.

Synkän kansanluonteemme vastaiselta vaikuttaa äkkiseltään myös kuluttajien luottamuksen äkkinousu. Kuluttajien luottamus Suomen talouteen kääntyi jyrkkään laskuun syksyllä 2008, kun yleinen talousviisaus oli vielä, että Suomi selviää finanssikriisistä säikähdyksellä.

Kuluttajien talousfiilis kuitenkin pomppasi jyrkkään nousuun vuoden 2009 alussa, eli siinä vaiheessa kun Suomen taloudesta oli jo jonkin aikaa kuultu pelkästään erittäin huonoja uutisia. Usko nousuun on koko kevään vahvistunut, vaikka surkeiden talousuutisten vyöry on jatkunut.

Mistä moinen hyväntuulisuus?

Ehkä kuluttajat ennakoivat, talouden käänne kun näkyy yleensä ensimmäisenä erilaisissa luottamusmittauksissa. Tai sitten huonoihin uutisiin on turruttu, eikä esimerkiksi työttömyyden kasvu ole vielä kunnolla purrut tosimaailmassa.