Arvostus kateissa

Koulun käytävällä kuuluu pauketta. Käännyn katsomaan äänen suuntaan ja näen oppilaan kulkevan käytävää potkien edessään puhelintaan. Samalla tämä selittää kaverilleen ”Tää on jo niin vanha. Saan varmaan kohta muutenkin uuden. Ihan sama!”

Nykyään ympäriltämme on hyvin helppo löytää arvostamattomuutta. Bussipysäkki on töhritty, eikä omaisuudesta pidetä huolta. Kännykkää voi heitellä seinää päin, jos tahtoo uuden, eikä ole minkäänlaista kynnystä huomauttaa kaverin vaatteista jos ne ovat olleet tämän päällä ”useampana päivänä peräkkäin kuin olisi sopivaa”.

Johtuuko tämä siitä, että kaikki on meille niin itsestäänselvää? Voimme heittää ruokaa koulussa roskikseen, jos otamme sitä liikaa. Eihän se haittaa ketään. Kaikille riittää silti ruokaa. Arvostuksen puute näkyykin enemmän nuorissa, sillä he eivät tienaa rahojaan itse. Heille ei koidu tästä toiminnasta mitään haittaa. Vanhemmathan ne uudet puhelimet maksavat ja koulu tarjoaa ruuan ilman kustannuksia.

Tämä tuntuu minusta hyvin oudolta tyyliltä historiaamme nähden. Suomen tilanne ei ole aina ollut näin hyvä, kuin se tänäpäivänä on. Vielä isovanhempiemme nuoruudessa elettiin puutteen ja nälän aikoja. Silloin jo uusien kenkien saamista pidettiin merkittävänä ja tärkeänä asiana.

Muutos on siis tapahtunut hyvin nopeasti. Tähän vauhtiin on saattanut vaikuttaa sodan sukupolvien tahto päästä eteenpäin ja antaa lapsilleen paremmat olot. Niukkuuden aikoihin ei tahdottu palata. Tosiasiassa myös tässä uudesa tavassa toimia on paljon huonoja puolia. Ne vain ovat sellaisia, joilla ei ole meihin suoranaista vaikutusta. Emme voi nähdä teon vaikutuksia ilman tutkimista ja tietoa tuotteiden valmistuksesta.

Uusien puhelinten ja muun elektroniikan kova kysyntä aiheuttaa luonnon kulumisen ohella muutakin haittaa. Puhelinten valmistajat joutuvat nykyään kilpailemaan keskenään hinnoilla ja muilla pikkuseikoilla. Samaa joutuvat tekemään ruokien tuottajat. Tuotteiden tuotantokustannuksista saatetaan säästää palkkaamalla töihin lapsia tai huolehtimalla työturvallisuusasioista huonosti. Tätäkö me tahdomme edistää?

Nykyinen kuluttava kulttuurimme on aiheuttanut tämän kovan kilpailun yritysten välillä, emmekä me voi nähdä seurauksia yhtä selvästi, kuin silloin, kun uutta ei saanut, jos edellisen heitti pois.

Voisimmeko me vähentää tottumuksia jatkuvasta kuluttamisesta ja tehdä järkevämpiä ratkaisuja? Olisiko kouluissa mahdollista kertoa jo nuoremmille lapsille kuluttamisen ongelmista? Nykyään kuluttamisen tapaan ollaan jo ehditty tottua, kun aiheesta yläasteella keskustellaan. Olisi varmaan myös mahdollista tuottaa kestävämpiä ja pitkäaikaisempia tuotteita.

Minä ainakin olisin valmis maksamaan ruoasta ja elektroniikasta jonkin verran kalliimpia hintoja, jos sillä vähentäisimme maapallon kulutusta ja työntekijöiden turvalliset työ-olot voitaisiin taata.