Pääjutut
-
On aloja, joille sisäministeri ja koiraihminen toivoo osaajia ulkomailta: ”Koirien neurologinen leikkaustaito on Suomessa maahanmuuttajilla” politiikkaKymmenen vuotta sitten Mari Rantanen oli demari, joka kantoi huolta yhteiskunnan heikoimmista – sitten painopiste muuttui
16 MIN -
Ne ovat huomaamattomia, mutta ohjaavat elämäämme eri tavoin. Määrittelevät, millaisella tyynyllä nukumme, minkä kokoisen luottokortin sujautamme lompakkoon ja millaisen paperin tulostamme. Ilman standardeja maailma olisi kaoottinen. sääntelyNiitä on 26 000, ja ne ulottuvat lähes jokaiselle kuviteltavissa olevalle elämänalueelle – standardit ohjaavat elämäämme, vaikka emme sitä aina huomaa
9 MIN -
Israel on ryhtynyt sotaan, josta voi tulla selvästi pidempi ja vaikeampi kuin maan hallitus ensin kertoi. Länsimaalaisten suhtautuminen Israeliin on olennaisesti muuttunut, professori sanoo. Gazan sota”Holokausti-kortti” ei enää mene läpi kuten ennen – Israel käy sotaa, jollaista yritti välttää lähes 20 vuotta
8 MIN -
Uusi rata Turusta Helsinkiin maksaisi kolme miljardia. Sata vuotta toivotun yhteyden rakentaminen on alkamassa, mutta rahoituksesta puuttuu yhä valtaosa. liikenneTurun tunnin junan rahat riittävät vasta Espooseen, ministeri ei lupaa lisää
14 MIN -
iso kysymys”Parisen vuotta sitten peilikuva oli kovin toisennäköinen” – uutisankkuri, ay-pomo ja kolme muuta pohtivat ulkomuotoaan
9 MIN -
Juha Metso on valokuvannut vangittuja eläimiä, joilla ihmiset tekevät rahaa. Kuvia on eri puolilta maailmaa. Luonto ja ympäristöTuristit silittelivät lekottelevia tiikereitä, joita ”suojeltiin” – todellisuudessa eläimet elivät ahtaissa häkeissä
5 MIN -
Helsinkiläinen opettaja huomasi, ettei somalinkielisille lapsille ollut kotikielen oppikirjaa. Hän kirjoitti sellaisen itse. hänNimco Noor opettaa lapsille somalin kieltä, jotta he tuntisivat olevansa osa suomalaista yhteiskuntaa
8 MIN -
Yhteiskunnallinen keskustelu tuntuu muuttuneen typerämmäksi. Tunne voi olla väärä, kirjoittaa Tommi Melender esseessään. esseePelkään aivojeni puolesta – Nykyajan typeryys voi silti olla näköharha
8 MIN
Uutisviikko
-
Näkyykö eriarvoistuminen siinä, keitä opiskelee painotetussa opetuksessa? peruskouluPainotetun opetuksen väitetään eriarvoistavan – SK selvitti, paljonko S2-oppilaita Helsingin painotusluokilla on
3 MIN -
Viikon kuva tulee tällä kertaa Alankomaista, jossa heräävä luonto houkutteli ihmiset ulos nauttimaan auringosta. Viikon kuvaKevättä rinnassa kirsikkapuiden alla
1 MIN -
Oikeusoppineet kritisoivat kovin sanoin käännytyslakia, koska se loukkaa perus- ja ihmisoikeuksia. Politiikan viikkoKäännytyslaki voi viedä Orpon hallituksen, rajavartijat ja koko Suomen oikeuden eteen
4 MIN -
Seitsemän kiinnostavaa uutispoimintaa meiltä ja maailmalta. LyhyestiMunuainen sialta ihmiselle – ja muita poimintoja ajankohtaisista tapahtumista
3 MIN -
Tuottajilla ei ole syytä osoittaa mieltä hallitusta vastaan, sanoo MTK:n varapuheenjohtaja Tero Lahti. ”Tämä on kuluttajatapahtuma, ei mielenosoitus.” suoraan sanoenMTK, miksi järjestätte traktorimarssin, jos ette halua osoittaa mieltä?
3 MIN
Mielipide
-
Väitöskirjaa ei kannata tehdä siten kuin sen itse aikoinaan tein, vaan siten kuin nyt neuvon, kirjoittaa professori Tapio Määttä. KolumniPelko B-luokan tohtoreista on ilmeinen väärinkäsitys
3 MIN -
mediaKännit Jeesuksen nimeen, tuomio sileille asioille – Journalismin kamalin muoto on pitkä, korkealentoinen essee
2 MIN -
2 MIN -
Putinin hallinnon visuaalisessa kuvastossa koti ja arki on rajattu pois. Navalnyi-maailmassa aviomies halasi hymyillen vaimoaan. näkökulmaSofi Oksanen: Kremlissä kenelläkään ei ole hauskaa
4 MIN -
1 MIN -
Nykymeno lisää lyhytjännitteisyyttä, pinnallisuutta, tyhjänpäiväisyyttä ja kaikenlaista hölynpölyä, kirjoittaa Lauri Kivinen. mediaYlen entinen toimitusjohtaja: Nykymediaa vaivaavat klikkaustauti, puskista ampuminen ja vähäpätöiset aiheet
3 MIN -
pääkirjoitusSuomalaisilla riittää nyt syitä ylläpitää kiistelyä, mutta kesän eurovaalit ovat jopa tasoittava tekijä
2 MIN -
polkom”En tunnista syytöksiä, ja ne eivät sovi arvoihini” – Vastaa näin, jos sinua syytetään epäasiallisesta toiminnasta
2 MIN
Kulttuuri
-
2 MIN -
tietokirjaArvio: Jussi-palkintoihin ei liity hirveitä vääryyksiä, mutta historiaan mahtuu kohujakin
2 MIN -
dokumenttiLuontodokumentit kyllästyivät kiiltokuviin – Virpi Suutarin uutuus on ”aktivistinen teko”
3 MIN -
2 MIN -
Poliisitaustaisten kirjailijoiden trillereitä on vaikea lukea fiktiona. dekkariArvio: Trillerikevät tarjoaa jengitoimintaa ja ex-poliisien kirjoja
3 MIN -
1 MIN -
Puunaamaan tottunut sai töitä, Jyviä ja akanoita -kirja kertoo. journalismiJukka Ukkola kokoaa Jyvät ja akanat: ”Parasta on, jos ihminen ei ensin tajua juttua”
3 MIN -
1 MIN -
Entisaikaan rahkaan käytettiin paaston aikana hapantuneet maidot. Nykyisin rahka on paitsi pääsiäisherkku myös kuntoilijoiden välipala. gourmetPerinteisen pääsiäisherkun nykyversio kulkee kätevästi taskussa
3 MIN -
2 MIN -
1 MIN -
1 MIN -
2 MIN
Ajanviete
-
Jyvä ja akana nyt jaettavissa! Jyvät ja akanatTöölöön suunniteltu jättiareena on vaarassa kaatua. Ja muita Jyviä ja akanoita.
2 MIN -
Joka viikko uutta ratkottavaa. tehtävätRatkaise Suomen Kuvalehden ristikko, piilosana, krypto ja tietovisat
3 MIN -
1 MIN
Pelit
Ristikko, piilosana ja Knopit-tietovisa löytyvät uudelta Pelit-sivulta. Mukana myös uusia pelejä!
Pelaamaan