Rasvainen ja ravitseva

Ennen pääsiäistä ortodoksit, juutalaiset, muslimit ja katolilaiset pidättäytyvät enemmän tai vähemmän maallisista hyvistä, kuten ruoasta ja juomasta.

Keväällä paastonneiden ja vähän muidenkin vatsat kaipaavat jotain täyttävää mutta kirpsakkaa.

Ortodoksien juhlapöydästä­ löytyy tähän hätään erilaisia rahkaherkkuja. Todennäköisesti siksi, että maitotuotteiden syöminen on heillä paastonaikana kiellettyä.

Nykyisin rahka on arkipäiväistynyt. Sitä löytyy kylmähyllystä mitä mielikuvituksellisimpina tuotteina. Rasvattomat rahkat sekoitetaan hedelmä­soseiden kanssa ja nautitaan proteiinit silmissä kiiluen, mieluiten salitreenin jälkeen.

Toista oli ennen, jolloin rahkaruoille oli tunnusomaista nimenomaan rasvaisuus.

Rahkaa nautittiin ”riewään maitoon tai kermaan sekoitettuna”, kertoo vuonna 1888 ilmestynyt Suomen Maanwiljelyslehti. Uutisen aiheena oli edellisvuonna järjestetty maa­talousnäyttely, jossa suomalaisen valtuuskunnan silmiin pisti uusi ”happamesta maidosta tai kermasta tehty kokkeli”.

Tuskin kovin moni nykyihminen on edes ajatellut rahkan keittämistä. Kuinka se tehdään?

Pohjoisen ruokakulttuurin tutkija Ritva Kylli viittaa Ilmar Talven 1970-luvun kirjoituksiin. Kuoritusta piimästä valmistettiin savoksi uunipiimää ja karjalaksi jamakkaa ”siten, että piimä lämmitettiin uunissa, jolloin hera erosi. Piimämassaa eli kokkelia voitiin myös pusertaa painon alla. Sitä syötiin täysmaidon kanssa liemiruokana.”

Tästä muotoonsa pusketusta kokkelista puhuttiin Karjalassa myös rahkana. Venäjällä käytettiin kuivattua rahkaa (tvarog), jota hyödynnettiin Karjalassa piirakoissa. Kyllin mukaan rahka oli tyypillinen ruoka erityisesti Karjalankannaksella.

Lähi-idän keittöön perehtyneille kuivattu rahka voi tuoda mieleen hapanmaitotuotteesta kuivatetun kashk-juuston, jota löytyy Lähi-idästä ja arabimaista monen nimisenä.

Marttojen mukaan myös rahka oikeastaan luetaan lainsäädännöllisesti juustoihin – ja taas maailma tuntuu hiukan pienemmältä.

Rahkalla on kuitenkin ollut sama banaali käyttötarkoitus kuin millä tahansa hapanmaitotuotteella: saattaa helposti pilaantuva maito paremmin säilyvään muotoon.

Oman kokemukseni perusteella yksi jälkiruoka herättää pääsiäispöydässä tunteita niin, että joku ei voi sitä edes katsoa ja toinen rakastaa: suodatinpussin muotoinen, tuhti ja täyteläinen pasha.

Kotimaisten kielten keskus kertoo, että venäläinen rahkaherkkua kuvaava sana on sanana kantautunut käyttöömme aina hepreasta ja kreikasta asti, ja muistuttaa monen eurooppalaisen kielen pääsiäistä tarkoittavaa sanaa, kuten ranskan pâques ja ruotsin påsk.

Pashan vastustajienkin on vaikea kieltää, etteikö herkku, jonka nimi tarkoittaa itse pää­siäistä, sopisi kevään ensijuhlan pöytään kuin yllätys suklaamunaan.

Jos pasha tuntuu ei-paastotun kaamoksen jälkeen liian raskaalta ja taidot keittiössä riittävät eineslaatikon kannen avaamiseen, suosittelen virolaisia rahkapatukoita.

Niissä yhdistyy terveellisyyttä korostava moderni rahkakäsitys ja entisaikojen herkuttelu: monesti rasvattomasta rahkasta pyöritelty patukka on vuorattu ohuella suklaakuorrutteella.

Sisältä löytyy milloin minkäkin makuinen sydän.