Johonkin se raja on vedettävä
Kymmenen vuotta sitten Mari Rantanen oli demari, joka kantoi huolta yhteiskunnan heikoimmista. Mutta kun kaupunginvaltuustossa käsiteltiin romanikerjäläisten asemaa, hän alkoi erottua joukosta. Uusi puolue otti hänet avosylin vastaan.
16
MIN
Jos aviomiestä ei löydy ennen kuin täytän kolmekymmentä, haen poliisikouluun.
Mari Rantanen oli tehnyt päätöksen ja kertoi siitä ystävilleen. Jos hän ei olisi parisuhteessa, olisi ainakin unelma- ammatissa.
Syntymäpäivä lähestyi. Maaliskuussa 2006 hän täyttäisi kolmekymmentä vuotta.
Rantanen piti kyllä työstään. Hän oli ensihoitaja Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksessa. Kun Vantaankosken ympäristössä tarvittiin ambulanssia, Rantanen istui työparinsa kanssa autoon.
Poliisikoulusta hän oli silti haaveillut aina. Mutta sinne oli ollut turha pyrkiä, sillä pääsyvaatimuksissa oli lukenut, että naispoliisin pitää olla vähintään 165 senttiä pitkä. Rantanen oli kolme senttiä liian lyhyt. Hän oli myös likinäköinen. Jos uimahallissa piti ottaa silmälasit nenältä, hän ei tunnistanut edes äitiään.
2000-luvun alussa pääsyvaatimuksia oli uudistettu ja pituusraja poistettu. Silmien laserleikkaukset olivat yleistyneet. Yhtäkkiä Rantanen saattoikin hakea.
Kävi kuitenkin niin, että laivaristeilyltä löytyi mies. Juuri ennen kolmeakymmentä. Kun sitten tuli aika järjestää polttarit, ystävät muistivat, mitä Rantanen oli sanonut. He tekivät polttareista poliisikoulun pääsykokeet.
