Politiikkaa, hömppää ja kuolleita
3
MIN
Tiedotusvälineet onnistuvat ja epäonnistuvat sanankäytössään. Siksi Suomen Kuvalehden palsta Jyviä ja akanoita on lukijatutkimuksesta toiseen lehden luetuinta sisältöä.
Palstaa vuodesta 1988 asti luotsannut Jukka Ukkola osaa poimia nopeasti suosikkinsa Jyvistä ja akanoista: ”Wall Street (1987). Kasinokapitalismin ruumiinavaus Stone-tyyliin ilman puudutusta.”
Ukkola sanoo vaativan ”pikkaisen funtsaamista, onko se jyvä vai akana”. Ote on SK:n Oliver Stonen elokuvien katselmuksesta vuodelta 2006. Palsta ei sisällä SK:n omia töppäyksiä, mutta Ukkola on sijoittanut moisia herkkuja kahden aukeaman verran toimittamaansa Jyviä ja akanoita -kirjaan.
Kaikkein parasta on, jos ihminen ei ensin tajua juttua, Ukkola arvioi. ”Hän saattaa miettiä, että perhana, mä tajusin, mutta tätä eivät varmaan kaikki muut tajua.”
Ukkolan mielestä ”pakinatkin ovat parhaimmillaan, kun ne ovat tajuamisen rajalla”.
76-vuotias Ukkola on Suomen pisimpään pakinoinut aktiivipakinoitsija. Oulusta tuleva toimittaja aloitti pakinat sanomalehti Kalevassa 1970 nimimerkkinään Aleksis K ja jatkaa pakinointia SK:ssa omalla nimellään. Lehden kolmanneksi viimeinen sivu on Ukkolan, sitä edellinen sivunpuolikas Jyvien ja akanoiden.
”Avustajien lähettämät ehdotukset ovat kasvussa”, Ukkola sanoo. ”Palsta jatkuu niin kauan kuin suomen kieli pysyy ja vaikkei pysykään. Kun aletaan käyttää muita kieliä, siitä voi tulla hyvää.”
Palstan silmiinpistävin lohkaisutyyppi lienee tämä: ”EU-vertailussa suomalaiset ovat häntäpään lihansyöjiä” (HS, 2018).
”Ajatellaan konkreettisesti, vaikka kielikuvat ovat symbolisia. Polttohautaus ei sytytä suomalaisia”, Ukkola toteaa.
On viljelty myös suoranaista dadaa. Tyylinäyte vuodelta 1955: ”Uimapukua ei saa kuivattaa päällä, vaan narulla mieluimmin varjoisassa paikassa. Se suolataan ja sisälle kaadetaan kananmuna, jonka keltuainen yritetään saada aivan ehyenä sisälle.”
SK alkoi julkaista hassuja leikkeitä vuonna 1924. Touhu kasvoi palstaksi, jonka otsikko oli ensin Painovirhepaholainen.
”Sellaista asiaa kuin painovirhe ei ole enää olemassa”, Ukkola muistuttaa. Ei ole lyijyladelmia, joiden rivit voisivat seota.
Alkuvuosikymmeninä palstalla loistivat persoonalliset henkilökohtaista-ilmoitukset, mutta Ukkola ei mene Tinder-linjalle.
Hänen ja lukijoiden tahtotila on se, ettei palstaa tukita myöskään liialla klikkiotsikoiden viljelyllä.
Toimittaja Sakari Virkkunen antoi palstalle nykyisen nimen 1958. Hän ja hänen vaimonsa Elsa Virkkunen valikoivat lukijoiden lähettämiä ehdotuksia 30 vuoden ajan. Sitten remmiin siirtyi Ukkola.
Virkkusen mielestä Jyviä ja akanoita oli ”ehkä maailman ainoa riihi, jossa puiminen tähtää jyvien ja akanoiden entistä täydellisempään toisiinsa sotkemiseen”.
”Virkkunen oli kulttuurihenkilö, herrasmies kaikin puolin. Hänen aikanaan oli enemmän filosofisia jyviä, viisaasti lausuttuja juttuja. Nythän on enempi tyhmyys voitolla”, Ukkola pelkistää muutosten pyörää. Hauskuuteen ja kömmähdyksiin alettiin kallistua 1970-luvulla.
Toimittaja pyrkii saamaan palstalle juonen ja ”jonkinlaisia linkkejä”.
”Politiikalla aloitetaan ja mennään hömppään ja kuolleisiin.”
ukkola talvehtii Espanjassa ja toimittaa siellä sanahelmiä.
Kymmenen vuotta sitten hän kiinnitti Teneriffalla huomiota palstan ahkerimman avustajan kuoreen, joka oli käännetty toimituksesta.
”Satuin tutkimaan postimerkkejä. Avustaja oli myös talvehtimassa Teneriffalla. Kirje oli lähetetty hotellista kahden kilometrin päästä ja tehnyt mutkan Helsingin kautta.”
Jospa siirrymme sähköpostiin, Ukkola ehdotti parhaalle avustajalleen.
Jukka Ukkola (toim.): Jyviä ja akanoita. Sadan vuoden satoa. 121 s. Otava, 2023.