Lennokkien havaitseminen on uusi kansalaisvelvollisuus, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan.
Ukkola
6.6.2026
Tältä kuulostavat nykyajan sääprofeetan ennustukset, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan.
Ukkola
30.5.2026
Hyönteisiä koskeva kysely oli suorastaan pysäyttävä, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan.
Ukkola
23.5.2026
Vihreiden ydinvoimakääntymykselle vetäisi vertoja se, että KD kieltäisi Jumalan, pakinoi Matti Simula.
polkom
19.5.2026
Talous tarvitsee velkajarrua ja muitakin autotyyppisiä aparaatteja, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan.
Ukkola
16.5.2026
Eduskunnassa tehtiin saranoiden rasvauksen Suomen ennätys, pakinoi Ilkka Hemmilä.
polkom
12.5.2026
Suomalaisen onnellisuusmuseon ideointi on alkanut, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan.
Ukkola
9.5.2026
Onko kansanedustaja Atte Kaleva tosiaan toiminut Skp:ssä, pakinoi Jukka Heinonen.
polkom
5.5.2026
Jukka Ukkolan pakina on englanninkielisen keskustelun oppitunti, jossa Charles tapaa herra presidentin.
Ukkola
4.5.2026
Rasismia ei jaksa vastustaa yhtä moni kuin kovaa meteliä aiheuttavaa pihalätkää, pakinoi Yasir Gaily.
polkom
28.4.2026
Kaiken kaikkiaan maailmankirjat ovat nyt niin sekaisin, että heikompia hirvittää, Jukka Ukkola kirjoittaa.
Ukkola
25.4.2026
Salamyhkäinen superministeriö ryhtyi avautumaan medialle, pakinoi Robert Sundman.
polkom
21.4.2026
Putin on jo ohittanut hallitsijana Kekkosen, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan.
Ukkola
20.4.2026
Eveliina Heinäluoma todisti jälleen kerran, että ahneus ei katso jäsenkirjaa, kirjoittaa Leena Sharma.
polkom
14.4.2026
Jos Donald Trumpia ei arvosteta Kuussa, se räjäytetään seuraavalla kuulennolla, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan.
Ukkola
11.4.2026
Entinen puolustusministeri Jyri Häkämies taitaa oikean ajoituksen, pakinoi Ilkka Hemmilä.
polkom
1.4.2026
Tekoäly ei uhkaa ammattiryhmiä, jotka eivät tarvitse älyä, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan.
Ukkola
28.3.2026
Sanna Marin on seuraajaansa Antti Lindtmania riivaava haamu, pakinoi Matti Simula.
polkom
25.3.2026
Rikollisuuden lisääminen voisi pelastaa syrjäseutujen poliisiasemat, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan.
Ukkola
21.3.2026
Hallituksen esityksessä ei puhuta ydinaseiden maastaviennistä, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan.
Ukkola
18.3.2026
Trumpia ei parane diagnosoida, mutta aina voi tarkastella hänen sanomisiaan, pakinoi Jukka Heinonen.
polkom
17.3.2026
Jospa VM:n Mika Niemelä saisi vielä yllättyä positiivisesti, pakinoi Robert Sundman.
polkom
10.3.2026
Tutkittu tieto on sinänsä arvokasta, vaikka se koskisi suihkussa virtsaamista, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan.
Ukkola
7.3.2026
Interrail-oppaankin kirjoittanut Pekka Haavisto pyrki Reissu-Lassen seuraajaksi, pakinoi Ilkka Hemmilä.
polkom
3.3.2026
Kielitaito auttaisi suomalaishiihtäjiä ohittamaan ulkomaalaisia, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan.
Ukkola
28.2.2026
Lulu Ranne on sukupuustaan kauas pudonnut omena, pakinoi Matti Simula.
polkom
25.2.2026
On pohdittava, mitä tekoäly tekee luomuälylle – paitsi vie siltä työpaikkoja, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan.
Ukkola
24.2.2026
Eduskunnassa välikysymykset ja ministerit voivat olla vähän käytettyjä, pakinoi Robert Sundman.
polkom
17.2.2026
Maailmanlopun ajankohdan voi laskea monin tavoin, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan.
Ukkola
14.2.2026
Mitähän sanoja Päivi Räsänen käyttää, kun hän haluaa loukata lähimmäistään, pakinoi Jukka Heinonen.
polkom
10.2.2026
Äärimmäisen hillitty ystävyyden muoto tuottaa iloa saajalle ja antajalle juuri sopivasti, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan.
Ukkola
7.2.2026
Onko Sdp:lle kiusallisempi asia kammottavat pomot vai kampittavat alaiset, pakinoi Ilkka Hemmilä.
polkom
3.2.2026
Nyt suunniteltavan uudistuksen vaikutukset ovat ennenkuulumattomat, Jukka Ukkola kirjoittaa uutisjaarituksen parodiassaan.
Ukkola
31.1.2026
Arvopohjaisen realismin mittari: saavatko Amerikan ystävät ministeriön rahaa, kirjoittaa Matti Simula.
polkom
27.1.2026
Suomen on aika esittää aluevaatimuksia Donald Trumpin hengessä, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan.
Ukkola
24.1.2026
Trump saa aikaan jopa sen, että Mika Aaltola vaihtaa samppanjan Sandelsiin, pakinoi Robert Sundman.
polkom
21.1.2026
Kahvin hamstraaminen hyödyttää kuluttajaa ja kansantaloutta, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan.
Ukkola
17.1.2026
THL voisi pölliä Robert F. Kennedy Juniorin terveysohjelman nimen, pakinoi Leena Sharma.
polkom
14.1.2026
Hallituksen sopeutus ei ole onnistunut: velkaraha vyöryy yhä Suomi-laivaan, pakinoi Ilkka Hemmilä.
polkom
6.1.2026
Länsiratasuunnitelman kalliit mutkat halpenevat, jos suunnitelmaa siirretään tarpeeksi, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan.
Ukkola
1.1.2026
Trump tuskin kestäisi pikkumaan kollegan saamaa tunnustusta, pakinoi Matti Simula.
polkom
30.12.2025
Sosiaalisen median vuosi on ollut räjähdysten, järkytysten ja pöyristymisen aikaa, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan.
Ukkola
25.12.2025
Joulupukin uuteen titteliin tarvitaan asiakaslähtöistä palveluhakuisuutta, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan.
Ukkola
20.12.2025
Eläinkavereille tiedoksi: on kuulemma teidän etunne, että teitä metsästetään, pakinoi Jukka Heinonen.
polkom
16.12.2025
Vääriä kuvakulmia, mekkoja ja prenikoita eli perinteinen itsenäisyyspäivä, pakinoi Robert Sundman.
polkom
9.12.2025
Verottaja voisi ottaa oppia sähköyhtiöistä, jotka veloittavat liian vähästä sähkön käytöstä, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan.
Ukkola
6.12.2025
Velkaantumisen ohella kannattaisi harkita muutosta poliittiseen retoriikkaan, pakinoi Ilkka Hemmilä.
polkom
2.12.2025
Selvien tosiasioiden kiistäminen on politiikan ja mainonnan uusi tyyli – ja yhtä vanha kuin ihmiskunta, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan.
Ukkola
29.11.2025
Etätöiden malliin voisimme mainiosti viettää myös etäpikkujouluja, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan.
Ukkola
22.11.2025
Kelan pääjohtaja Lasse Lehtonen toimii myös Raamatun hengessä, pakinoi Robert Sundman.
polkom
18.11.2025
Kunnallinen onnellisuus vahvistuu, kun kunnat huomaavat, miten vaikeaa muissa kunnissa on, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan.
Ukkola
15.11.2025
Tyly, tylsä ja töksähtelevä on Amerikassa itse Äiti Aurinkoinen, pakinoi Leena Sharma.
polkom
11.11.2025
D-kirjaimen käyttäminen puhekielessä kuulostaa lipevältä, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan.
Ukkola
8.11.2025
Puoliksi istuva asento saattaa lisätä elinpäiviä ja konttaaminen voi tulla kohta muotiin, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan.
Ukkola
1.11.2025
Presidentti Niinistö piirsi karttaa uusiksi: Pohjanlahdesta tuli Suomenlahti, pakinoi Matti Simula.
polkom
28.10.2025
Nykytekniikalla voitaisi rakentaa ruokarobottien tapaan liikkuvia lainvartijoita, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan.
Ukkola
25.10.2025
Kenen voittoa jäänmurtaja-diilin myötä lopulta juhlitaan, kirjoittaa Robert Sundman.
polkom
21.10.2025
Pääministerin housut olivat liian lyhyet, mahtoivatko kalsaritkaan olla oikean merkkiset, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan.
Ukkola
18.10.2025
Jos Stubbin meno jatkuu samanlaisena, kuka uskaltaa haastaa hänet vuonna 2030?
polkom
14.10.2025
Kysyin tekoälyohjelmilta, millaisia ministereitä ne haluaisivat olla, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan.
Ukkola
11.10.2025
Hallitus on kinastellut alkoholilain uudistuksesta viime tippaan asti, pakinoi Ilkka Hemmilä.
polkom
7.10.2025
Törkein kulutusmoka on alkoholin käytön lopettaminen, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan.
Ukkola
4.10.2025
Sienestäminen on jännittävä harraste, vähän kuin venäläinen ruletti, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan.
Ukkola
27.9.2025
Odotettavissa seuraaviin vaaleihin asti: Orpon hallitus tekee kaikkensa nostaakseen Sdp:n kannatusta.
polkom
23.9.2025
Lapsilta leikkaamalla Suomi säästää yli kolme miljardia vuodessa, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan.
Ukkola
20.9.2025
Musiikkituottaja Atte Blom on ahkeroinut Lovessa, mutta myös puolustanut sotaa, pakinoi Matti Simula.
polkom
17.9.2025
Virtuaalivauvat voivat olla evoluution seuraava askel, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan.
Ukkola
13.9.2025
Mitä hapuileva käsi löytää, kun laarin pohjasta on jo menty läpi, pohtii Robert Sundman pakinassaan.
polkom
9.9.2025
Mielialamittausten perusteella Suomessa tehdään onnen maailmanennätyksiä lauantai-iltaisin, Jukka Ukkola kirjoittaa.
Ukkola
6.9.2025
Polkom: Luultavasti Orpo ei enää edes yritä tosissaan pitää persuja kurissa, kirjoittaa Leena Sharma.
polkom
2.9.2025
Syyslukukauden siirtoon on pehmeitä ja kovia ratkaisuja, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan.
Ukkola
30.8.2025
Opetusministeri esitti koululaisten lomien siirtoa, mutta perustelut eivät liittyneet koululaisiin vaan saaristomatkailuun, kirjoittaa Ilkka Hemmilä pakinassaan.
polkom
26.8.2025
Käännökset vielä puuttuvat esimerkiksi hindiksi, amharaksi, farsiksi ja jopa kantoninkiinaksi, Jukka Ukkola kirjoittaa.
Ukkola
23.8.2025
Osa Sdp:n kansanedustajista moittii Antti Lindtmania jyräävästä päätöksentekotyylistä ja samanmielisten toverien suosimisesta, kirjoittaa Matti Simula pakinassaan.
polkom
19.8.2025
Kahdeksanvuotiaana poika sai sähköiskun silitysraudan ja leivänpaahtimen yhdistelmästä, Jukka Ukkola kirjoittaa.
Ukkola
16.8.2025
Savolaiskarhujen käytökselle luontevin selitys on sosiaalinen media, Jukka Ukkola kirjoittaa.
Ukkola
9.8.2025
Presidentti Niinistö on siirtynyt kotisohvalle, mutta odotettu tv-ohjelma jätti toivomisen varaa, kirjoittaa Ilkka Hemmilä pakinassaan.
polkom
5.8.2025
Sain tietää, että minulla on veli, josta vanhempani eivät koskaan kertoneet, Jukka Ukkola kirjoittaa.
Ukkola
2.8.2025
Persut nahistelevat kokoomuksen ja hyväksymänsä hallitusohjelman kanssa työmarkkinauudistuksista, kirjoittaa Matti Simula.
polkom
29.7.2025
Muistan joskus leikanneeni jääkaappikovasta voipaketista siivuja leivän päälle juustohöylällä, Jukka Ukkola tunnustaa.
Ukkola
26.7.2025