Kielemme lupiini
D-kirjaimen käyttäminen puhekielessä kuulostaa lipevältä, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan.
2
MIN
Suomessa on käynnissä mielenkiintoinen kyselytutkimus. Kielitieteilijät keräävät eri puolilla maata tietoja siitä, miten ihmiset oikeasti sanovat sanoja, joissa on d-kirjain. Lähes kaikissa murteissa d torjutaan ja korvataan jollain muulla äänteellä.
Esimerkiksi sana ”meidän” muuttuu puheessa yli kymmeneen eri muotoon: meijän, meiän, mejän, meän, meirän, meitin, meijen, jne. Jos joku sanoo ääneen ”meidän”, häntä pidetään lipevänä, ja jos hän käyttää vielä possessiivisuffiksia (”meidän äitimme”), hän on täysi sutki.
Vanhasta suomesta, esimerkiksi Kalevalasta, puuttui yhdeksän nykysuomen aakkosta, ja d on niistä sittemmin pesiytynyt käyttöön eniten. Se on siis vieraslaji, kielemme lupiini. Se syö elintilaa monelta kantasuomalaiselta kirjaimelta, erityisesti t:ltä, j:ltä ja r:ltä.
