Suomessa puhuttaa EU-komission hiilinielutavoite, mutta Brysselin huomio on ensi sijassa fossiilisten polttoaineiden alasajossa. Siitä maksaa automaa Saksa.Euroopan unioni
Emeritusprofessori Matti Jantunen on toista mieltä: hänestä rajoitusten purku olisi kuin sallisi humalassa ajamisen. Yhteiskunnan avaamisen aikataulu on arvokysymys.Hanna Nohynek
Gustav Hägglund ymmärtää Arabiemiraattien asevoimien palvelukseen 2011 siirtynyttä Markku Kolia paremmin kuin hävittäjälobbariksi pyrkinyttä Jarmo Lindbergiä. Arabiemiraatit
Toimitusjohtaja Tero Tanner ei suostu paljastamaan edes sitä, kuinka monta ihmistä yt-neuvottelut koskevat. Sokeriteollisuus on ollut murroksessa viime vuosina, kun kiintiöjärjestelmän purku on kiristänyt kilpailua. sokeri
Iso osa omaisuusrikoksista tehdään nykyisin verkossa. Lisääntyvän verkkopetosrikollisuuden taustalta löytyy yleensä ammattilaisuuden sijaan elämänhallintaongelmia.järjestäytynyt rikollisuus
SK kysyi Keskisuomalaisen toimitusjohtajalta Vesa-Pekka Kangaskorvelta, mitä mieltä hän on päätoimittaja Pekka Mervolan kritiikistä, jonka mukaan Ylen toimitusjohtaja mielistelee päättäjiä. suoraan sanoen
Lain nojalla voidaan pidättää Hongkongissa asuvia henkilöitä tai sinne saapuvia matkaajia, joita epäillään kansallisen turvallisuuden vastaisesta toiminnasta.Hongkong
"On epärealistista odottaa, että ruotsalaisten kotimaanmatkailu pystyisi läheskään korvaamaan sen menetyksen, jonka ulkomaalaisten poissaolo aiheuttaa", sanoo SEB-pankin päästrategi Jussi Hiljanen.koronavirus
Piittaamattomuuteen ministeriön työjärjestyksestä täytyy puuttuu kohtuullisen kovalla kädellä, sanoo Tekirin viestintäpalveluita selvittänyt johtaja Antti Joensuu työ- ja elinkeinoministeriöstä. Katri Kulmuni
Espoolaisessa asumisyksikössä ainakin 130 ihmistä sai koronatartunnan. Maahanmuuttovirasto oli alkanut ohjeistaa vastaanottokeskuksia jo tammikuussa.Kotimaa
Vastuuministeri Tuula Haatainen kertoo, ettei tiedä, mihin painostamisväite liittyy. Useat ministerit ovat olleet yhteydessä Huoltovarmuuskeskukseen kaoottisen tilanteen keskellä.huoltovarmuuskeskus
Röntgenhoitajaliiton kyselyssä hoitajat kertoivat sekavista koronaohjeistuksista niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla. julkinen terveydenhuolto
Helsinkiläisen toimipisteen henkilökuntaa on huolestuttanut suojautuminen ja siisteys. Johtavan lääkärin mukaan ongelmia on aiheuttanut se, ettei tiloja ole suunniteltu infektioyksiköksi. koronavirus
Vuonna 2013 tehty arvio perustui skenaarioon, jossa 25 prosenttia väestöstä sairastuisi muutaman kuukauden sisällä keskivaikeaan influenssapandemiaan.huoltovarmuuskeskus
Poliiseille on varattu suojakäsineitä ja hengityssuojia. Maakuntarajan yli kulkevien pitää noudattaa rajoituksia erityisen tarkkaan, sanoo epidemiologian professori.koronavirus
Hallituksen määräysten ohittamista ei pitäisi perustella sota-ajan kokemuksilla, sanoo Anneli Taina. ”Silloin koko kansa noudatti ohjeita ja turvallisuusmääräyksiä.”ikäihmiset
Syytteen mukaan Tapani Mäkinen pyrki vaikuttamaan siihen, että Vantaan kaupunki ei käyttäisi etuosto-oikeuttaan Mäkistä rahoittaneiden yrittäjien kiinteistökaupoissa. kokoomus
Energiayhtiö Inergia on hankkinut polttoainetta Inarin yhteismetsästä, jota monet pitävät luonnon monimuotoisuuden kannalta ainutlaatuisena alueena.Kotimaa
Suomessa on keksitty jo joitain korvaajia sementille, mutta niiden saaminen laajaan käyttöön vie aikaa. Rakentamisen päästöjä on leikattava rajusti, jos Suomi aikoo olla hiilineutraali vuonna 2035.ilmastonmuutos