Presidentti pyysi anteeksi ja taipui vaatimuksiin, silti Chilen mellakat jatkuvat yhä – kaduilla suunnitellaan jo uutta perustuslakia

Metrolipun hinnankorotuksesta alkunsa saaneet mielenosoitukset ovat jatkuneet taukoamatta lokakuusta alkaen.

Chile
Teksti
Karoliina Paananen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Chilessä lokakuussa alkaneet mielenosoitukset jatkuvat yhä.

Alun perin mielenosoitukset laukaisi metrolippujen hinnan korotus pääkaupunki Santiagossa. Ensimmäisenä muutosta vastaan protestoivat opiskelijat. Pian mielenosoituksiin lähtivät mukaan muutkin väestöryhmät ja ne paisuivat nopeasti valtakunnallisiksi. Niiden lisäksi on järjestetty lakkoja ja väkivaltaisia mellakoita.

Äkkiä kyse oli myös muusta kuin pelkistä metrolipuista. Protestoijat ovat vaatineet muutosta taloudelliseen eriarvoisuuteen ja kalliisiin elinkustannuksiin.

Hallituksen vastaus on ollut erittäin raju. Sotilaat ja poliisi ovat puuttuneet protesteihin väkivaltaisesti.

Viranomaisten toiminta on kiinnittänyt jopa Yhdistyneiden kansakuntien (YK) huomion.