Huolestuako koronasta?

Koronavirus alkoi levitä joulun jälkeen Kiinassa. Tartuntojen lähdettä selvitetään yhä.

influenssa
Teksti
Karoliina Paananen

Tiistaihin 21. tammikuuta mennessä koronavirukseen oli sairastunut liki 300 ihmistä, ja tiistai-iltapäivään mennessä virus oli vienyt kuuden ihmisen hengen.

Kiinalaispotilailla on ollut hengitysvaikeuksia, kuumetta ja yskää. Virus aiheuttaa hengitystieinfektioita ja keuhkokuumetta.

Kiinan lisäksi virustartuntoja on ilmennyt ainakin Thaimaassa, Japanissa ja Etelä-Koreassa ja muualla Kiinassa. Myös Australiassa yhden Wuhanissa vierailleen miehen epäillään saaneen viruksen.

Virus alkoi levitä joulun jälkeen Wuhanissa keskisessä Kiinassa. Tartuntojen lähdettä selvitetään yhä. Monia epidemian alkuvaiheen tapauksia yhdistää se, että oireita saaneet ovat liikkuneet Wuhanissa torilla, jossa myydään mereneläviä ja eläviä eläimiä. Virus tarttuu ihmisestä toiseen.