
Kaikkien koronatartuntojen estäminen rajoituksilla on mahdotonta, sanoo THL:n Hanna Nohynek: ”Olemme kohta kuin Pohjois-Koreassa”
Emeritusprofessori Matti Jantunen on toista mieltä: hänestä rajoitusten purku olisi kuin sallisi humalassa ajamisen. Yhteiskunnan avaamisen aikataulu on arvokysymys.
Koronarokotusten edetessä on alkanut keskustelu siitä, joko yhteiskuntaa voisi avata vai onko odotettava, että kaikki on rokotettu kahteen kertaan.
Asiaa pohditaan myös sosiaali- ja terveysministeriössä, jossa laaditaan syksyksi kolmatta koronahybridistrategiaa.
Asiantuntijat ovat vastauksesta eri mieltä. SK kysyi kahdelta, mitä syksyllä pitäisi tehdä.
THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek kysyy, miksi rajoittaa ihmisten liikkumista enää sen jälkeen, kun hauraimmat ihmiset on suojattu ja halukkailla on yksi rokoteannos. THL:ssä työskennellyt emeritusprofessori Matti Jantunen puolestaan tukahduttaisi taudin ja rokottaisi kaikki kahdesti ennen yhteiskunnan avaamista.