Tutkijat ovat puhuneet ilmastonmuutoksesta ja ekologisesta kriisistä vuosikymmeniä. Silti valtiot kiistelevät yhä siitä, kenen pitäisi tehdä ja kuinka paljon. Miltä sitä tuntuu seurata?ilmastonmuutos
Antti Salmisella on Suomessa harvinainen kaksoisrooli. Kirjailijana hän pyrkii sanoittamaan kulttuurin kerrostumien liikkeitä, filosofina luo käsitteistöä luonnontuhon ymmärtämiseksi.hän
Lapsena Hilja Grönfors kiersi perheensä kanssa talosta taloon ja nukkui oljilla, eikä koskaan oppinut nuotteja. Nyt hän on muusikko ja yksi Suomen taiteen akateemikoista.romanikulttuuri
Ensimmäinen vaalikausi oli monelle aluevaltuutetulle pettymys. Vaikutusmahdollisuudet eivät vastanneet odotuksia. Kevään vaalien alla on syytä pohtia, mitä asialle voisi tehdä.Alue- ja kuntavaalit 2025
Trumpin hallinnon puheet herättävät huolta siitä, kuinka sitoutunut Yhdysvallat on eurooppalaisten liittolaisten puolustamiseen. Jos USA:n turvatakuut heikkenevät, miten Eurooppa korvaa vajeen?Eurooppa
Samaan aikaan, kun Donald Trump höykytti Volodomyr Zelenskyiä Valkoisessa talossa, Ukrainassa ryhdyttiin valmistautumaan vaaleihin. Presidentin arvostelu on lisääntynyt kotimaassa.Ukraina
Donald Trumpin toinen presidenttikausi on kestänyt 50 päivää. SK valitsi 50 päätöstä, lausuntoa tai heittoa, joilla presidentti on käyttänyt valtaansa. Yhdysvallat
Amerikkalaisen ulkopoliittisen ajattelun juuret ulottuvat syvälle vasemmistolaiseen multaan. Trumpin poliittinen toiminta muistuttaa Leniniä Venäjän vallankumouksen pyörteissä.Yhdysvallat
Suojelupoliisin erikoistutkija etsii ja analysoi tietoa avoimista lähteistä. Toisinaan työ muistuttaa ajoista kansalaisaktivistina Bellingcat-ryhmässä.hän
Kansainvälinen retkikunta lähti Etelämantereelle etsimään myyttistä Endurance-laivan hylkyä. Voinko lähteä mukaan, pyysi suomalainen professori Jukka Tuhkuri.Etelämanner
Lola Rogers päätyi 1990-luvulla opiskelemaan kauniilta kuulostavaa ja mielenkiintoista suomea. Nyt hän kääntää suomalaista kaunokirjallisuutta Seattlessa.käännöskirjallisuus
Pitkään Suomessa yritettiin vähentää vankien määrää. Kesällä 2023 suunta kääntyi jyrkkään nousuun. Lähes kaikki vankilat ovat nyt täynnä. Niissä syntyy vaara- ja häiriötilanteita lähes joka päivä.vangit
Ennen kuin hänestä tuli elokuvatähti, Seidi Haarla ehti työskennellä puolimatruusina rahtilaivalla. Enää hän ei näe näyttelemiselle realistista vaihtoehtoa.hän
Opintolainan otto on korkojen noususta huolimatta yhä erittäin kannattavaa, arvioi nuorten talousosaamista tutkiva professori Terhi-Anna Wilska.opiskelijat
26-vuotiasta Luigi Mangionea syytetään vakuutusyhtiön toimitusjohtajan murhasta. Monet amerikkalaiset ovat sitä mieltä, ettei hän tehnyt mitään väärää.Yhdysvallat
Ratayhteyksiä on pohdittu aina Ruotsin Göteborgiin saakka. Etenkin Itämeren totaalisessa häiriötilanteessa Ruotsin raideyhteys olisi Suomelle erittäin tärkeä.puolustus
Maahanmuutto on noussut Saksan liittopäivävaalien ykkösteemaksi. Osin äärioikeistolainen AfD näyttää tuplaavan äänisaaliinsa, ja puoluetta on yhä vaikeampi eristää päätöksenteosta.Euroopan unioni
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkisto nousi otsikoihin Mika Waltarin julkaisemattoman runoelman myötä. Mitä kaikkea sinne kulttuurihahmoista kätkeytyy?kirjallisuus
Työmies Onni Väisänen piiloutui Sortavalan pappilan kellariin odottamaan puna-armeijan saapumista maaliskuussa 1940. Hän pääsi takaisin Suomeen vasta yli 16 vuotta myöhemmin.Neuvostoliitto
Mark Zuckerberg lopetti Metan faktantarkistuksen Yhdysvalloissa ja Elon Musk tukee eurooppalaista äärioikeistoa. Euroopan komissio on aloittanut kymmenen tutkintaa isoja alustoja kohtaan. internet
Jo muinaisessa Egyptissä se tunnettiin. Natseille se oli pakkomielle. Vaikka sitä vastaan on sodittu pitkään, lopullista voittoa tuskin koskaan saadaan. Joka kolmas suomalainen sairastuu siihen, mutta yhä harvemmin se on kuolemantuomio.tiedehistoria
Naiset saivat Afganistanissa äänioikeuden aiemmin kuin kaikkialla Yhdysvalloissa. Katukuvassa on näkynyt joskus minihameita, naiset ovat opiskelleet yliopistoissa lääkäreiksi ja toimittajiksi. Nyt afganistanilaiset naiset eivät saa näyttää kasvojaan eivätkä edes puhua ääneen kodin ulkopuolella.Afganistan
August-palkittu kuvittaja-kirjailija mietti, mahtaako dystooppinen tarina tehokkuusyhteiskunnasta olla aikuisten mielestä liian radikaali aihe lastenkirjaan. Hän tiesi, että lapsille se ei ole.hän
Parlamentaarinen vaalityöryhmä esittää uutta vaalialuemallia, jota keskusta vastustaa. Useat uudistusehdotukset on tällä vuosituhannella tyrmätty.Politiikan viikko
Koneet laskevat, kirjoittavat ja muistavat puolestamme. Some koukuttaa sälän ääreen ja vaatii nopeaa reagointia. Osaammeko enää keskittyä ajattelemaan syvällisesti? Ja onko sille tilaa koulussa?oppiminen
Kun 29-vuotias Ammar heräsi sairaalassa, hän toisti yhtä ja samaa lausetta. Häntä oli piesty Sednayan vankilassa Damaskoksen lähellä. Valokuvaaja Niklas Meltio tapasi Ammarin ja kolme muuta entistä vankia Syyriassa.Syyria
Rauman telakalla rakennetaan sotalaivoja, jollaisia ei ole koskaan ennen valmistettu Suomessa. Toistaiseksi Pohjanmaa-luokan alusten nimetkin ovat salaisuus. Se kuitenkin kerrotaan, että kaikissa on kolme saunaa.puolustusvoimat
Vesimassat ovat tappaneet viime vuosina satoja ihmisiä Euroopassa. Edes rikkaat maat eivät ole suojassa ilmastonmuutoksen tuhoisilta vaikutuksilta.ilmastonmuutos
Ulkoministeri Elina Valtosen (kok) johdolla on selvitetty, miten ympäristötuhoja ja sabotaaseja Itämerellä voitaisiin estää jatkossa tehokkaammin.Politiikan viikko
Mika Poutala on noussut muutamassa vuodessa kristillisdemokraattien eturiviin. Tänä keväänä hänestä tulee ministeri. Hän ei sulje pois puolueen johtamista tulevaisuudessa.kristillisdemokraatit
Kansanedustajien huutelu on muuttunut niin äänekkääksi, että täysistunto kuulostaa urheilukatsomolta. Sotevaliokunnassa tarkkaillaan mikroilmeitäkin. Miten eduskunnan ilmapiiristä tuli tällainen?eduskunta
Historiallisesti tarkasteltuna maailma on rauhallisempi kuin koskaan, sanoo London School of Economicsissa työskentelevä turvallisuuspolitiikan tutkija.hän
Superrikkaat ovat jo kauan muovanneet amerikkalaista yhteiskuntaa. Donald Trumpin vaalivoiton jälkeen Yhdysvallat siirtyy uuteen oligarkkien aikaan.Yhdysvallat
Ennen työpaikoilla availtiin tähän aikaan vuodesta arvokkaita paketteja. Yritykset muistivat niillä sidosryhmiään. Enää sellainen ei ole sopivaa.yrityskulttuuri
Maahanmuutosta riitelevät tuomiopäivän julistajat ja moralisoivat sormenheristäjät, tutkija sanoo. Pasi Saukkonen haluaa eritellä aihetta kiihkottomasti.maahanmuutto
Marraskuussa Donald Trump voitti toistamiseen Yhdysvaltain presidentinvaalit. Suomessa 2024 oli Alexander Stubbin ja Li Anderssonin vuosi. Uutisvuosi 2024
Professori puhui televisiossa ja esitti edullisen laskelman: 160 miljoonaa euroa vuodessa. Kului tuskin kuukautta, kun hallitus päätti mullistaa Suomen perusterveydenhuollon.omalääkäri
Jos vantaalainen Solar Foods -yhtiö onnistuu pyrkimyksissään, sen teknologian avulla voidaan torjua ilmastonmuutosta ja lievittää maapallon ruokaongelmaa. Ehkä Suomi saa uuden Nokian. Teksti Jukka Heinonen kuvat Niclas Mäkeläruoantuotanto
Kokoomuksen sisäiset ryhmittymät ovat kiistelleet koko puolueen olemassaolon ajan. Nyt talouspuoluetta jakavat arvokysymykset, jotka kiristävät myös Orpon hallituksen ilmapiriiä.kokoomus
Tietovisailu kiehtoo, vaikka kaiken voi nykyään katsoa Googlesta. Asiantuntijan mukaan suomalaiset ovat innokas, joskaan ei kovin osaava visailukansa.tietokilpailut
Eläinlääkärit tarkastavat aiempaa enemmän lemmikkikoteja, joissa epäillään eläimen kaltoinkohtelua. Taustalla on usein ihmisen pahoinvointi.kotieläimet
Suomen tunnetuimmalla käsikirjoittajalla on yhden hengen missio. Siksi hän puhuu kursailemattomasti itsestään taiteilijana ja ensimmäisestä elokuvastaan omistusliitteen kanssa.hän
Päihde- ja maahanmuuttopolitiikka ovat hallituksen pienpuolueille vaikeimmat palat. Päähallituspuolueista ei ole viime aikoina juuri kuulunut kehuja Rkp:lle ja kristillisdemokraateille.Politiikan viikko
Suomalaisen kristillisen sionismin juuret ovat 1800-luvulla. Suomen ensimmäinen Israel-järjestö perustettiin neljäkymmentä vuotta ennen Israelin valtion syntymistä.Israel
Motörhead-kalenteri, Kaalimato-kalenteri, kumiankkakalenteri, työkalukalenteri. Erilaiset joulukalenterit ovat nyt valtavan suosittuja. Miksi aikuisillekin pitää olla omansa?jouluperinteet
Biohiili varastoi ilmastoa lämmittävää hiilidioksidia satoja vuosia. Mutta onko kestävää hakata metsiä mustan kullan raaka-aineeksi? Teksti Petri Pöntinenbiohiili
Suomen kansallisbaletin tanssijoista enää kolmannes on suomalaisia. Baletin pääryhmässä työskentelee 75 tanssijaa 24 eri maasta.Suomen kansallisbaletti
Olga Huotari on kääntänyt kirjailija Sirpa Kähkösen romaaneja unkariksi. Kun kirjailija ja kääntäjä istuivat viime keväänä Kähkösen kotona keittiönpöydän ääressä ja puhuivat sukujensa hiljaisuuksista, kadonneista omaisista, Huotari yhtäkkiä sanoi: ”Minä olen juutalainen, ja isäni oli Auschwitzissa.”holokausti