Pormestariehdokkaat keräsivät suurissa kaupungeissa tuhansia ääniä. Heistä neljä kieltäytyi, kun tarjolla oli pelkkä apulaispormestarin paikka.Politiikan viikko
Suomessa on monia valtuustoja, joiden toimintaa ei käytännössä seurata paikallislehdissä resurssipulan takia, sanoo yliopistotutkija Johanna Vuorelma.Miten on
Sekä Taloustutkimuksen että Verianin mittaukset lupailivat perussuomalaisille yli neljä prosenttiyksikköä parempaa tulosta kuntavaaleissa.Alue- ja kuntavaalit 2025
Perussuomalaiset selittivät murskatappiota välivaaleja karttavilla kannattajilla. Puolue menetti asemiaan myös useilla alueilla, joilla se on aiemmin ollut vahvoilla.Alue- ja kuntavaalit 2025
Äänestäjien protesti hallitusta vastaan näkyi myös perussuomalaisten tappiossa. Pienemmissä kunnissa ääniä kanavoitiin keskustalle.Alue- ja kuntavaalit 2025
Sdp voitti sekä kunta- että aluevaalit. Vaalivalvojaisissa puolueen puheenjohtaja painotti omaa tekemistä, mutta vielä ennen vaalipäivää viestin sävy oli toinen.Alue- ja kuntavaalit 2025
Pääministeripuolue jäi hopeasijalle sekä kunta- että aluevaaleissa. Puolue menetti myös Tampereen ja Turun pormestaripaikat demareille.Alue- ja kuntavaalit 2025
Suomen Kuvalehti arvioi alue- ja kuntavaalien tulokset tuoreeltaan. Tästä jutusta voit seurata ääntenlaskentaa. Tulospalvelun tarjoaa Yle.Alue- ja kuntavaalit 2025
Aiempien vaali-iltojen perusteella Sdp voi jäädä kakkoseksi. Vielä suurempi romahdus uhkaa perussuomalaisia. Vaalien suurin häviäjä voi olla äänestysinto.Politiikan viikko
Alue- ja kuntavaalien loppusuoraa sähköistää Sdp:n ja kokoomuksen kilpailu kärkipaikasta. SK vieraili kahdella paikkakunnalla, jotka toimivat vaalien ilmapuntarina.Alue- ja kuntavaalit 2025
Suomessa tavataan ajatella, että kaikki kunnat tekevät samoja asioita. Kaikissa kunnissa ”tehtävät ja eurot” eivät kuitenkaan kohtaa, kuntatalouden asiantuntija Eero Laesterä sanoo.Alue- ja kuntavaalit 2025
Mielipidemittausten tulokset ovat heitelleet rajusti. Tuloksia ja johtopäätöksiä häiritsee se, että vastaajina on henkilöitä, jotka eivät äänestä.alue- ja kuntavaalit 2025
Kyseessä on koko oppositiolta toinen yhteinen välikysymys tällä vaalikaudella. Se pitää käsitellä eduskunnassa viimeistään vaaliviikolla.Alue- ja kuntavaalit 2025
Vaalikamppailu on ollut poliitikkojen varjonyrkkeilyä, koska kaikki ovat syyllisiä soten ongelmiin ja vaikenevat kipeimmistä ratkaisukeinoista. alue- ja kuntavaalit 2025
Ensimmäinen vaalikausi oli monelle aluevaltuutetulle pettymys. Vaikutusmahdollisuudet eivät vastanneet odotuksia. Kevään vaalien alla on syytä pohtia, mitä asialle voisi tehdä.Alue- ja kuntavaalit 2025
Millaiselta suomalaisen kansanvallan tulevaisuus näyttää, jos paikallisdemokratia kuihtuu? Vertailukohtaa voi hakea maailmalta, kirjoittaa Matti Kalliokoski. pääkirjoitus
Pienenevät ikäluokat, vapaa-ajan kasvava arvostus ja jopa soteuudistus saattavat olla syitä kuntavaalien laskeneen ehdokasmäärän takana.Alue- ja kuntavaalit 2025
Raportin mukaan liian nopeat säästötoimet voivat murentaa onnistumisia, joita on saatu aikaan ennaltaehkäisevissä palveluissa.Alue- ja kuntavaalit 2025
Kevään molempiin vaaleihin osallistuvat eniten kokoomuksen kansanedustajat. Sen sijaan perussuomalaisten edustajat jättävät muita useammin molemmat vaalit väliin.Politiikan viikko
Monet luopujat ovat perustelleet ratkaisua ajankäytöllä. Kevään vaaleissa ehdokkaiden ajankäytön arviointi on äänestäjien harteilla.Alue- ja kuntavaalit 2025
Kuntien vastuulla on nykyään sekä kotoutuminen että työllisyys. Maahan muuttaneiden kotoutuminen voi olla kunnille elintärkeää.Alue- ja kuntavaalit 2025
Valtionosuusjärjestelmän rahat on tarkoitus jakaa uudella tavalla. Kuntaministeri Anna-Kaisa Ikonen myöntää, että edessä on poliittisesti vaikea neuvottelu.kunnat
Perussuomalaiset osaa käyttää kolmikoukkuista syöttiä. Sekoilu seis, ei pervoilua kouluihin, lapselle muutakin kuin tofua, puolue linjasi tavoitteitaan kunta- ja aluevaalien alla, kirjoittaa Robert Sundman pakinassaan.polkom
Sotemenojen kasvua hämmästellään, vaikka ikääntyvässä maassa saadaan nyt ensimmäistä kertaa jonkinlainen kokonaiskuva järjestelmän nielemästä rahamäärästä, kirjoittaa Matti Kalliokoski.pääkirjoitus