Mikä on paholaisen paikka nyky-yhteiskunnassa, Tuomas Äystö?

Mustanpuhuvat hahmot seisovat metsässä ringissä. Maassa palaa kynttilä. Yksi pitelee maljaa, jotkut heiluttelevat veistä.

Tuomas Äystö oli kahdeksanvuotias, kun hän sattui näkemään tämän jännittävän kohtauksen myöhäisillan tv-ohjelmasta.

Yläasteella hän sai tietää, että kohtaus oli dramatisointi satanistisesta rituaalista ja osa evankelis-luterilaisen kirkon vuonna 1994 julkaisemaa opetusvideota Saatana kutsuu minua. Siinä varoiteltiin nuoria saatananpalvonnasta, joka yhdistettiin rikollisuuteen ja huumeisiin.

Äystö myös kuuli huhuja mustiin kaapuihin pukeutuneista koulutuskeskuksen opiskelijoista, jotka tekivät lähimetsissä saatanallisia rituaaleja.

Nykyään Äystö on uskontotieteen lehtori Helsingin yliopistossa. Tammikuun puolivälissä ilmestyi hänen ensimmäinen tietokirjansa Paholaisen perilliset – satanismipaniikin synkkä historia (Like).

Teos käsittelee 1980-luvulla Yhdysvalloissa ja 1990-luvulla Suomessa kiihtynyttä paniikkia siitä, että lapsia ja nuoria hyväksikäyttävät satanistiset rikollisryhmät olisivat yleistymässä.

”Satanismipaniikki on varoittava esimerkki siitä, mitä voi tapahtua, kun tunnekuohu ottaa yhteiskunnassa vallan”, Äystö sanoo.

Kaikki alkoi Yhdysvalloista.

Äystön mukaan toisen maailmansodan jälkeen konservatiivit alkoivat kokea, että kristillisyyden asema oli uhattuna. Yhdysvaltain väestö oli melko uskonnollista, ja vihollisina pidetyt kommunistit nähtiin myös kristinuskon vihollisina.

”Kommunismiin, vakoojiin ja psykologiseen sodankäyntiin liittyi kylmän sodan aikana pelkoja, jotka kanavoituivat usein nuorisokulttuuriin. Kristityt pitivät varsinkin rockmusiikkia yhtenä väylänä, jolla demoniset henkivallat yrittivät hivuttautua nuorten ja lasten maailmaan.”