Analyysi: Kiistat nikotiinipusseista ja pakolaiskiintiöstä kertovat Orpon hallituksen dynamiikasta

Päihde- ja maahanmuuttopolitiikka ovat hallituksen pienpuolueille vaikeimmat palat. Päähallituspuolueista ei ole viime aikoina juuri kuulunut kehuja Rkp:lle ja kristillisdemokraateille.

Politiikan viikko
Teksti
Robert Sundman
4 MIN

Kohutut nikotiinipussit nousivat tällä viikolla taas otsikoihin. 

Viimeksi pusseista kiisteltiin lokakuussa. Tuolloin hallitus veti jo hyväksytyn esityksen pois presidentin esittelystä, kun kävi ilmi, että pietarsaarelainen yritys oli vaikuttanut entisen opetusministerin Anna-Maja Henrikssonin (r) erityisavustajan välityksellä laissa määriteltyjen sallittujen makujen valikoimaan. 

Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) kertoi, että laki valmistellaan uusiksi. Maut rajattaisiin minttuun ja mentoliin, mutta muita muutoksia sisältöön ei tehtäisi. 

Suomen Kuvalehdelle kerrottiin vielä keskiviikkona kokoomuksen piiristä, että esitys on pian valmistumassa ministerin aiemmin kertomien linjauksien mukaisesti ilman ongelmia.