Mene suoraan vankilaan
Pitkään Suomessa yritettiin vähentää vankien määrää. Kesällä 2023 suunta kääntyi jyrkkään nousuun. Lähes kaikki vankilat ovat nyt täynnä. Niissä syntyy vaara- ja häiriötilanteita lähes joka päivä.
Vankilassa oli ruuhkaa, kun uusi vanki joulukuussa saapui. Hänelle ei ollut omaa selliä, joten hänet päätettiin asuttaa samaan toisen vangin kanssa.
Se ei mennyt hyvin.
Kun uusi vanki huomasi, minne häntä oltiin viemässä, hän heittäytyi maahan itkemään ja uhkasi vahingoittaa itseään. Hän repisi hiukset päästään.
Hän kertoi myös kärsivänsä paniikkikohtauksista, eikä häntä siksi voisi laittaa eristysselliinkään.