Tuoreessa tutkimuksessa pystyttiin erottamaan, paljonko päiväunien nukkuminen muuttui terveillä ja Alzheimeriin sairastuneilla.
tiede
24.3.2022
Uni on tärkeä osa oppimista, sillä se muokkaa hermoverkostoa.
aivotutkimus
28.4.2021
Uni on ihmisille ja eläimille elintärkeää, mutta syyt siihen ovat yhä osin salaperäisiä.
tiede
25.9.2020
Vihollinen jahtaa, mutta jalat tuntuvat lyijynraskailta. Komerossa odottaa kasa ruumiita. Suomalaisten painajaisissa sekoittuvat nykyarki, viihde, sota ja esihistorialliset pelot.
uni
24.1.2020
Outojen kokemusten psykologia -kirja vie hämärän rajamaille tieteen keinoin.
Tiede & Ihmiset
4.5.2018
Uni on evolutiivisesti vanhaa perua, mutta sitä, miksi eliöt nukkuvat, ei tiedetä.
evoluutio
22.9.2017
Huonot yöunet näkyvät jopa kasvaneena keuhkosyöpäriskinä.
nukkuminen
18.7.2017
Me syömme väärin, mutta eipä tuon toisenkaan perustarpeen suhteen ole sen parempi tilanne.
aamu
19.2.2017
Univaje ei juuri vaikuta siihen, kuinka paljon ihmiset kuluttavat energiaa. Kaikki ylimääräiset kalorit varastoituvat kehoon.
lihominen
2.11.2016
Uni nollaa aivot – se on hinta, jonka maksamme oppimisesta.
aivosolut
8.8.2016
Tutkimuksen tulosta ei pidä tulkita niin, että melatoniinin käyttö pitäisi lopettaa.
diabetes
6.6.2016
Syvä uni ja vilkeuni eivät olekaan nisäkkäiden ja lintujen yksinoikeus.
Eremitaaši
2.5.2016
Kiihottuneessa tilassa nukahtaminen ei onnistu.
Markku Partinen
8.2.2016
Liian vähiin jäänyt yöuni lisää kakkostyypin diabeteksen riskiä hoikillakin.
diabetes
20.1.2016
"Tämäkin unipoliittinen teksti on kirjoitettu urheasti keskellä yötä", kirjoittaa viestintäkonsultti Jan Erola.
nukkuminen
16.10.2015
”Hankalankaan unettomuuden ei tarvitse olla kohtalokasta”, sanoo unen asiantuntija.
nukkuminen
3.10.2015
”Hankalankaan unettomuuden ei tarvitse olla kohtalokasta”, sanoo unen asiantuntija.
nukkuminen
2.10.2015
Aivot toimivat paremmin, kun nukut päiväunet, lupaavat tutkimukset.
aivotoiminta
5.5.2015
Lisääntynyt unentarve voi olla ensimmäinen hälyttävä merkki terveydentilasta.
aivoinfarkti
18.3.2015
Uniterapeutti Susan Pihl vastaa.
kesä
11.7.2014