Humpuukitehtaat käynnistyvät, kun ihminen haluaa olla tehokas ja terve
Kun kysyntää on, alkaa kummasti löytyä myös tarjontaa. Opportunistinen ihmismieli huomaa hyvin, mitä ihmiset ympärillä kaipaavat. Muiden tarpeiden varaan voi nopeasti pystyttää vaikkapa bisneksen.
Humpuuki on aina tarjontaa johonkin kysyntään. Esimerkiksi homeopatia, jonka juuret yltävät 1700-1800-luvun vaihteeseen, on historiansa aikana ehtinyt tuottaa tarjontaa moneen erilaiseen tarpeeseen.
Hoitomuodon kehittäjä Samuel Hahnemann tuskastui 1700-luvun lääketieteeseen, joka oli paitsi tehotonta, potilaalle myös usein hengenvaarallista. Homeopatiassa käytetyt äärimmilleen laimennetut aineet olivat yritys vastata vähemmän vaarallisten hoitojen tarpeeseen. 1960-70-luvulla homeopatia sopi hippiliikkeenäkin näkyneeseen ajatteluun, jossa etsittiin vaihtoehtoja talouden ja tekniikan vallalle.
Nyt 2000-luvulla homeopatia haluaa vastata siihen kysyntään, joka syntyy, kun ihmiset eivät koe lääkärien kuuntelevan heitä, uhraavan aikaa tilanteen kokonaisvaltaiseen kartoittamiseen tai löytävän ratkaisuja vaikeasti hoidettaviin toiminnallisiin häiriöihin kuten sisäilmaoirehtimiseen tai sähköyliherkkyyteen.
Viime vuosina on syntynyt tarve erilaisille tietoisuustaidoille. Nykyihmisen pitäisi olla tehokkaan suorittajan lisäksi tehokas rentoutuja, ja siksi meille markkinoidaan erilaisia mindfullness- ja meditaatiokursseja ja kirjallisuutta. Niiden myötä ihmisen toivotaan muuttuvan tarkkaavaiseksi ja läsnöolevaksi. Osa tarjonnasta on laadukasta ja tutkimukseen perustuvaa, mutta humpuukiakin löytyy valtavasti. Tilaisuus tekee varkaan.
Toinen nykyhetken mentaliteettiin liittyvä trendi on kognitiivisten kykyjen ”buustaaminen” varsin vaihtelevilla metodeilla. Ihmisaivoista halutaan kaikki irti, ja siksi meitä neuvotaan tahosta riippuen joko liikkumaan, nukkumaan ja kuuntelemaan musiikkia (jotka ovat hyviä neuvoja), mutta myös käymään kalliilla NLP-kursseilla, syömään adhd-lääkkeitä*, kofeiinia tai nikotiinia tai rakentamaan aivojen magneettistimulaattori. Osassa neuvoja mennään humpuukin ja osassa suoranaisen vaarallisuuden puolelle.
Kolmas ajassa näkyvä trendi on itsensä mittaaminen. Tähän vaikuttaa paitsi kysyntä, myös tekniikan tarjoamat mahdollisuudet. Kun lähes jokaisella on kädessään älypuhelin, alkaa syntyä tarjontaa kaikelle sellaiselle, mitä voi toteuttaa puhelimella.
Mikrobitti-lehdessä (6/2018) ilmestyi juuri mainio artikkeli unen laatua mittaavista älylaitteista. Kun hyvää nukkumista korostetaan joka tuutissa ja sen kerrotaan olevan olennaista niin kognitiivisesti vaativan työn tekijöille kuin amatööriurheilijoillekin, vaihtoehtoja oman nukkumisen tarkkailuun on alkanut työntyä markkinoille runsain mitoin.
Unen kestoa ja laatua voi valmistajien väitteiden mukaan mitata niin älypuhelinten aplikaatioilla kuin älykelloilla ja -sormuksilla, aktiivisuusrannekkeilla kuin patjan alle asennettavilla mittareillakin.
Teemu Laitilan kirjoittamassa artikkelissa tuotteiden toimivuutta verrattiin lääketieteessä käytettävän polysomnografia-tutkimuksen tuloksiin. Ei varmaankaan ole yllättävää, että kuluttajalle markkinoitavat laitteet ja sovellukset eivät pystyneet lainkaan samanlaiseen tarkkuuteen kuin lääketieteessä käytettävä laitteisto, eikä eräs ilmaissovellus tunnistanut heräämiseksi edes sitä, kun testattava nousi sängystä.
Tuloksena saatavat graafit ilmoittavat silti vakuuttavan tarkkoja prosenttilukuja ja niissä käytetään lääketieteestä lainattuja kuvaustapoja. Toimittaja Teemu Laitila kirjoittaa näin: ”Tuloksista tulee mieleen, että olisikohan graafit ja prosenttilukemat syytä varustaa jonkinlaisella vastuuvapauslausekkeella ja ilmoituksella siitä, että lukemilla ei välttämättä ole kovinkaan paljon tekemistä todellisuuden kanssa.”
Se voi tietysti olla hyvä vaihtoehto, mutta itse ajattelen, että mieluummin kannattaa etääntyä tieteestä ja tieteen terminologista, ilmoittaa tulokset suosiolla vähemmällä tarkkuudella ja olla esimerkiksi puhumatta unen eri vaiheista, koska niitä ei kuitenkaan kyetä tunnistamaan. Tämän mahdollisuuden Laitilakin nostaa esiin. Hän itse aikoo silti jatkaa unensa mittaamista, ja korostaa, että tuloksista voi olla hyötyä sitten, kun niitä oppii kunkin laitteen kohdalla tulkitsemaan.
Unimittaus on hyvä esimerkki terveystekniikan nykyisestä kentästä, jossa esiintyy kaikenlaista suoranaisten huijausten ja toisaalta tieteellisesti täysin pätevien tapausten väliltä.
Monesti vika on markkinoinnissa, joka yksinkertaisesti lupailee liikoja. Kaikki on naamioitu tieteen kaapuun, eikä kuluttaja voi ensinäkemältä tietää, onko kyseessä ihan oikeasti tutkimusten perusteella rakennettu laite tai sovellus, vai piileekö tieteen terminologian alla jotain niin säälittävää kuin vaikkapa kuivaverianalyysi, syntimittari tai Bemer-laite.
* Tarkennus 3.7.2018: Tässä kohdassa viittaan pelkästään adhd-lääkkeiden käyttöön ilman diagnoosia ja reseptiä. Tarpeeseen lääkärin määräyksestä käytettävä adhd-lääkitys on aivan eri asia. Tarkemmin asiasta voi lukea tästä blogitekstistä.