Haluatko parantaa muistiasi huomattavasti? Tee näin – kolme varttia joka päivä riittää
Aivot toimivat paremmin, kun nukut päiväunet, lupaavat tutkimukset.
Jos torkkuu työaikana, saattaa leimautua tehottomaksi laiskuriksi. Tieteelliset tutkimukset kuitenkin osoittavat kiistatta, että pienillä nokkaunilla on vireydelle ja aivotoiminnalle merkittävän suotuisia vaikutuksia.
Maaliskuussa Neurobiology of Learning and Memory -lehdessä julkaistussa saksalaisen Saarlandin yliopiston tutkimuksessa selvisi, että päivätorkut paransivat huomattavasti koehenkilöiden muistamista.
Tutkimuksessa oli mukana 41 koehenkilöä, joille näytettiin 90 yksittäistä sanaa sekä 120 sanaparia. Tutkittavat opettelivat sanat ja sanaparit parhaimpansa mukaan, jonka jälkeen he suorittivat muistitestin.
Sanaparit olivat koehenkilöille ennestään tuntemattomia – kuten esimerkiksi ”taksi – maito”. Näin ehkäistiin mahdollisuus, että tutkittavat muistaisivat sanoja vain tuttuuden perusteella.
Seuravaksi tutkittavista osa otti 45–60 minuutin torkut, kun taas toinen ryhmä katsoi samaan aikaan ohjelmaa DVD:ltä.