Uni on poliittista

"Tämäkin unipoliittinen teksti on kirjoitettu urheasti keskellä yötä", kirjoittaa viestintäkonsultti Jan Erola.

Profiilikuva
nukkuminen
Teksti
Jan Erola
Suomen Kuvalehti

Henkilökohtainen on poliittista, julistivat feministit 1970-luvulla. Ja nukkuminen jos mikä on henkilökohtaista.

Tapasin poikani jalkapalloharjoituksissa Simon J. Williamsin, Warwickin yliopiston sosiologian professorin, jonka mukaan nukkuminen ON läpeensä poliittista. Ihmisen sisäinen kello tikittää toiseen tahtiin kuin nykyinen keinovalaistu online-maailmamme, joka sykkii ärsykkeitä vuorokauden ympäri, viikon jokaisena päivänä. Nukkuminen on yksilönvapauksien ja terveyspoliittisen väännön ytimessä. Onko meillä oikeus keinotekoisesti venyttää valveillaoloaikaamme, keinolla millä hyvänsä, välittämättä terveysvaikutuksista? Miten paljon yhteiskunta voi kontrolloida ajankäyttöämme, jopa yöllä?

Teoksessaan The Politics of sleep Williams kertoo, että sata vuotta sitten me nukuimme 1,5 tuntia enemmän. Teollistuneissa maissa oli juuri ryhdytty rajoittamaan epäinhimillisiä, jopa 16-tuntisia tehdastyöpäiviä.

Nyt kaikkialla jälkiteollisissa maissa unen puutteesta kärsivien määrä kasvaa. Tietotyö on läsnä aina. Meillä on keskimäärin 25–30 tuntia univelkaa. Kolmasosa nukkuu alle kuusi tuntia yössä ja saman verran kärsii uneliaisuudesta päivisin.

Unisuudesta parjataan vuoroin rekankuljettajia, lentäjiä, lääkäreitä, koululapsia – ja poliitikkoja. Liian vähäisillä yöunilla on selitetty myös Tšernobylin ydinonnettomuutta ja Exxon Valdezin öljykatastrofia.