Pääjutut
-
Pohjois-Euroopan suurimmalla lohijoella ei ole saanut kalastaa lohta kolmeen vuoteen. Nyt vesistöä valloittaa vieraslaji, kyttyrälohi. Utsjoella toivotaan siitä pelastusta kunnan talouteen. kalastusLapissa on tapettu ja kannettu kaatopaikalle tuhansia kyttyrälohia, mutta nyt ”zombiekaloista” toivotaan rahasampoa matkailuyrittäjille
12 MIN -
Tutkijoilla on periaate, ettei ihmisiä aseteta vaaraan. Mutta mitä jos vakavasti otettava tutkimus ja oma ura vaativat riskejä? ääriliikkeet”Sellainen uskallus on ollut tyypillistä hänen uralleen” – lahkolaisuuden tutkija katosi Irakissa
8 MIN -
Erkki Tuomioja on aina vastustanut sotaa ja Natoa. Keväällä hän jäi eläkkeelle eduskunnasta. Viime töikseen hän äänesti Natoon liittymisen puolesta. politiikkaNaton vastustajana tunnettu Erkki Tuomioja äänesti viime töikseen ennen eläkettä ”jaa” sotilasliitolle – mutta hangoittelusta hän ei ole luopunut
12 MIN -
Akateemisissa piireissä sukututkimusta on väheksytty. Ei pitäisi, sanoo historiantutkija Tiina Miettinen. Hän kiinnostui sukututkimuksesta jo teininä. Teksti Milka Valtanen kuvat Petri Juntunen historiantutkimusEi mitään rasittavien mummojen harrastelua: Sukututkimuksella on luotu kansoja, edistetty rotuhygieniaa ja saatu Sibelius pohtimaan itsemurhaa, kertoo tutkija Tiina Miettinen
11 MIN -
avaruusJos avaruusmatkailu olisi mahdollista, minkä tyyppiselle planeetalle lähtisit: rautasateeseen, lasimyrskyyn vai laavamereen?
11 MIN -
Kirjailija Maria Peura murtaa ylisukupolvisten traumojen ketjua kirjoittamalla. hänMaria Peura kirjoitti romaanin poikansa huostaanotosta – ”Kirjallisuudessa voin käsitellä mitä vain”
8 MIN
Uutisviikko
-
Nigerin vallankaappaus voi vahvistaa Venäjää ja heikentää terrorisminvastaista sotaa. AfrikkaNigerin vallankaappaus voi vahvistaa Venäjää ja heikentää terrorisminvastaista sotaa – ”Painajainen lännelle”
3 MIN -
1 MIN -
Kannattajat eivät voi ilmaista tukeaan valtionpäämieheksi haluavalle verkon kautta, vaikka puolueen perustamista voi jo kannattaa sähköisesti. Presidentinvaalit 2024Aaltola tarvitsee 20 000 kannatuskorttia – eikä niitä voi kerätä netissä
5 MIN -
3 MIN -
Lapin hyvinvointialue joutuu käyttämään yksityisen terveydenhuollon palveluihin niitä varoja, jotka pitäisi käyttää hyvinvointialueen toiminnan kehittämiseen. suoraan sanoenHoitotakuun kiristyksillä ei hoideta potilaita vaan jonoja, ylilääkäri sanoo
2 MIN
Mielipide
-
2 MIN -
Suurstrategia on suomalaisille vieras sana. Silti meillä on ollut sellainen: muuten historian risteyskohdissa ei olisi tiedetty, minne mennä. NatoOnko meillä enää kansallista missiota? Syytä ainakin olisi olla, sillä sellaiselle voi tulla vielä tarvetta
3 MIN -
2 MIN -
Yhdysvaltalainen tiktokkaaja Rudeboybrody kävi Simo Häyhän tarinan läpi 59 sekunnissa. A.M. Saarelaisen teosta Sankarikorpraali Simo Häyhä työstettiin vuosia. KolumniTuomas Kyrö löysi roskakatoksestaan 44 tuuman television – päällä oli lappu: ”5 vuotta vanha, toimii”
3 MIN -
2 MIN -
2 MIN -
3 MIN -
1 MIN
Kulttuuri
-
Hackston tunnettaan myös Pajtim Statovcin romaanien käännöksistä. musiikkiSuomessa asuva kontratenori David Hackston todisti Kaija Saariahon kuolemaa koskettavasti
4 MIN -
Viime vuonna ilmestynyt levy Weather Alive on Mortonin uran arvostetuin ja henkilökohtaisin. musiikkiBeth Orton esiintyy Helsingin juhlaviikoilla kiinnostavalla hetkellä
3 MIN -
Ne ovat pieniä lauluja, joista ei edes yritetä puristaa maksimaalista tunnetta, Tero Alanko kirjoittaa. levyArvio: Blurin uusin, yhdeksäs levy on vähäeleinen ja sydämellinen paketti
2 MIN -
sarjatärpitSisäpiirissä kuvaa ajankohtaisesti äärioikeiston toimintaa Britanniassa, Full Circle on kimurantti rikosmysteeri
1 MIN -
1 MIN -
Teksti on lukukelvottoman rajoilla: toisteista, kapulaista, anglistista, Oskari Onninen kirjoittaa. tietokirjaArvio: Suomalaisten naisten popmusiikkihistoria sortuu tarpeettomaan uhrinarratiiviin
3 MIN -
Hannu Mäkelä on kirjoittanut lyhyen ja viisaan kirjan teoksesta ja sen tekijästä, kirjoittaa Kari Salminen. tietokirjaArvio: Hannu Mäkelä kokee Marcel Proustin kanssa ja Proustin kautta
2 MIN -
Sakari Peltola otti Zon-veistoksistaan 9000 valokuvaa, joista valikoi kirjan kuvat, Harri Römpötti kirjoittaa. sarjakuvaArvio: Sakari Peltola veisti maailman raskaimman sarjakuvan
2 MIN -
SK:n arkistostaSK 25 vuotta sitten: Teatterin moniosaaja Leea Klemola pohtii, mikä on elämän arvokkain asia
2 MIN
Ajanviete
-
3 MIN -
Jokainen Jyvä ja akana nyt jaettavissa! Jyvät ja akanatPompeijin madolla on tukalammat oltavat kuin pääministerillä. Ja muita Jyviä ja akanoita
2 MIN -
1 MIN
Pelit
Ristikko, piilosana ja Knopit-tietovisa löytyvät uudelta Pelit-sivulta. Mukana myös uusia pelejä!
Pelaamaan