Todellinen ihminen
Hannu Mäkelä on kirjoittanut lyhyen ja viisaan kirjan teoksesta ja sen tekijästä, kirjoittaa Kari Salminen.
Tehdään Marcel Proustin kanssa aikamatka ihmiseen. Kadonnutta aikaa etsimässä on urakka lukijalle. Varmaan maailman keskeytetyin romaani.
Hannu Mäkelä on kirjoittanut lyhyen ja viisaan kirjan teoksesta ja sen tekijästä. Mäkelä tekee Proustista melkein läheisen.
Marcel Proust on kokemuskirjailija. Mäkelä kertoo oman kokemuksensa ja kuvaa samalla Proustin vaiheet, Pariisin piirit ja taustalla olevan yhteiskunnan.
Parhaimpia Proust-kirjoja on Richard Davenport-Hinesin A Night at the Majestic (2006), joka kertoo suurista modernistisista illallisista vuonna 1922. Pöydän ääressä istuvat Proust, Picasso, Djagilev, Joyce ja muita sivilisaatiomme brändinimiä.
Tuo teos ei sukella yhteen ihmiseen vaan kulttuurikermaan. Se etsii kontekstin.
Kadonnutta aikaa etsimässä onkin suurenmoinen juorukirja. Aikalaiset etsivät itseään Proustin virrasta peläten samalla löytävänsä sopimattoman rakkauden kuvia.
Nykyään kirjasta etsitään kirjallisuushistorian antropologisia juoruja.
Mäkelän kirjan on kustantanut Kirsi Piha oman Proust-lukupiirinsä aineistoksi. Marcel Proust onkin kuin tehty lukupiirejä varten.
Kadonnutta aikaa etsimässä -romaania ei saisi tulkita Proustin elämäkerran kautta. Juuri siksi niin on tehtävä.
Nimetön kertoja on Marcel Proust, etuoikeutetun lääkäriperheen sairaalloinen ja erilainen poika kuvitteellisessa Combrayn kaupungissa. Proust ihaili miehissä naisellisuutta ja naisissa miehisiä hyveitä.
Turvallinen lapsuus äidin syleiltävänä vaihtui vieraiden salonkeihin. Seurapiirit erikoisine hahmoineen ja tapoineen kirjattiin muidenkin tarkkailtavaksi.
Mäkelä katsoo Proustin elämää kirjassa ja kirjaa Proustin elämässä.
”Pitkät ajat menin nukkumaan varhain…”, aloitti Proust. Mäkelä ihmettelee, pitäisikö sota-aikana miettiä jotain muuta.
Mäkelä ei näe kirjallisuustieteen kohdetta vaan todellisen ihmisen:
”Pieni vaikkei lyhyt Marcel Proust Pariisissa, hento mies, pelokaskin, fyysisesti heikko ja sairas; ja sitten sisimmässään myös tavallaan urhea.”
Mäkelän mukaan ikääntyessä muistot käyvät aina vain tärkeämmiksi.
Proustia lukiessa huomaa, että tässä on ohikiitävä elämä itse eikä vain historiaa.
Hannu Mäkelä: Proust on Proust. Matka aikaan, paikkaan ja ihmiseen. 213 s. Levoton lukija, 2023.