ääriliikkeet
-
Ahvenanmaalla on uusnatsiongelma, joka liitetään kotikouluihin. SK seurasi vuonna 2024 kotiopetusta Ahvenanmaalla. kotikouluSK seurasi kotiopetusta Ahvenanmaalla vuonna 2024 – nyt kotikouluihin liitetään uusnatsiongelma
2 MIN -
2000-luvun väkivaltaisin jihadistinen terroristijärjestö Isis syntyi Syyrian sisällissodan kaaoksessa. Ääri-islamististen liikkeiden asema vallankumouksen jälkeisessä Syyriassa on epäselvä. SyyriaTuleeko Syyriasta jihadismin hautomo? Maa on paljon vapaamielisempi kuin esimerkiksi Afganistan, professori sanoo
5 MIN -
Israelin äärioikeisto yrittää liittää Länsirannan Israeliin ja palauttaa siirtokunnat Gazaan. Saattaa kuitenkin olla, että Yhdysvaltain tulevalle presidentille saudit ovat tärkeämpiä kuin äärijuutalaiset. ääriliikkeetIsraelin äärioikeistolle Trumpin voitto on mannaa – ”Ainutlaatuinen tilaisuus luoda uusi Lähi-itä”
9 MIN -
Israel on lyhyessä ajassa surmannut useita Hizbollahin johtajia. Järjestö on nyt heikoilla. Lähi-itäHizbollah on kärsinyt pahoja tappioita, mutta järjestö tuskin kukistuu, tutkija arvioi
3 MIN -
Israelin hallituksen siirtokunnista vastaavan ministerin Bezalel Smotrichin tavoite on muuttaa pysyvästi ”Länsirannan dna”. Lähi-itäIsraelin äärioikeisto lietsoo Gazan sodan varjossa väkivaltaa Länsirannan palestiinalaisia vastaan
8 MIN -
Israel avasi uuden rintaman iskuillaan Libanoniin. Aiemmin Yhdysvallat esti kärjistymisen. Gazan sotaIsrael avasi käytännössä toisen rintaman Libanoniin – ajankohta ei ole sattumaa
3 MIN -
Lähi-idässä pelätään, että Gazan sota laajenee Israelin ja Hizbollahin väliseksi. Niin voi käydä myös vahingossa. Lähi-itäPelko uudesta sodasta: Israelin ja Iranin ”kruununjalokiven” taistelu repisi koko Lähi-itää
9 MIN -
Ranskan asema rapisee vauhdilla Afrikassa. Se haittaa myös muiden länsimaiden terrorisminvastaisia toimia. analyysiAnalyysi: Ranska kaatui ylimielisyyteensä – terroristit voittivat
10 MIN -
Israel on historiansa pahimmassa panttivankikriisissä. Näin maa on aikaisemmin vapauttanut siepattuja. terrorismiIsrael vapautti vankienvaihdossa miehen, joka nyt johtaa koko Hamasia Gazassa
4 MIN -
Australialainen professori Timothy Weeks oli kolme vuotta talibanin vankina. Vapautumisensa jälkeen hän palasi Afganistaniin ja tukee nyt talibania. TalibanOpettaja oli talibanin vankina kolme vuotta – hän vapautui, mutta palasi Kabuliin ja tukee nyt talibania
9 MIN -
Poliittinen väkivalta lisääntyy Saksassa. Äärioikeisto on ohittanut äärivasemmiston väkivallanteoissa. Tutkija näkee yhteyden AfD-puolueen nousuun. poliittinen väkivaltaNäin äärioikeiston ja -vasemmiston väkivalta eroaa – Saksassa AfD:n suhde radikaaleihin kuohuttaa
8 MIN -
Jihadistinen palkkasotilasyhtiö ei kytkeydy rajattuun alueeseen tai kapeaan ideologiaan, ja on siksi vaarallisempi kuin moni muu äärimuslimien asejärjestö, ääriliikkeetJihadistien palkkasotilasyhtiö värvää taistelijoita Facebookissa – ”Vaarallisempi kuin muut äärimuslimien asejärjestöt”
6 MIN -
Tutkijoilla on periaate, ettei ihmisiä aseteta vaaraan. Mutta mitä jos vakavasti otettava tutkimus ja oma ura vaativat riskejä? ääriliikkeet”Sellainen uskallus on ollut tyypillistä hänen uralleen” – lahkolaisuuden tutkija katosi Irakissa
8 MIN -
Reichsbürger-liikkeen vallankaappaussuunnitelma herätti poliitikot. Sisäministeri lupaa tiukentaa aselakeja. ääriliikkeetSaksassa voi pian olla entistä helpompi irtisanoa ääriajattelija julkiselta sektorilta
4 MIN -
Tämän päivän Euroopassa uhat tulevat äärioikealta ja populistisista liikkeistä. PuheenvuoroOikeusvaltion on tarvittaessa suljettava ulos ne, jotka uhkaavat demokratiaa
3 MIN -
Osassa Intiaa naudanlihan hallussapidosta voi saada elinkautisen tuomion. Naudanlihan tuotanto ja kauppa on pitkälti muslimivähemmistön elinkeino. ääriliikkeet”Murskaan kädet ja jalat kaikilta, jotka eivät tunnusta lehmiä äidikseen” – Intian hallitus suuntasi sarvipäät vähemmistöjä vastaan
4 MIN -
New Yorkin terrori-iskujen jälkeen länsi riensi Afganistaniin ja halusi vapauttaa myös naiset Talibanin ikeestä. Julman ääriliikkeen paluu alkoi, kun Yhdysvaltain mielenkiinto siirtyi Saddam Husseinin kaatamiseen. ääriliikkeetKun pimeys laskeutui Kabuliin – Taliban marssitti taas lukutaidottomat miehet valvomaan Afganistanin naisten siveyttä
15 MIN -
SK selvitti perussuomalaisten vaalipäällikön murhayrityksestä epäiltyjen taustoja. Isku haastaa puolueen pohtimaan suhdettaan äärioikestoon. ääriliikkeet”Jokin hänellä silloin naksahti” – Näin vaalipäällikön murhayrityksestä epäilty kylvi pelkoa perussuomalaisissa
16 MIN -
Media luo väärää kuvaa Suomesta yhtenä Euroopan syrjivimmistä maista, sanoo teologian tohtori, uskontotutkija Esko Kähkönen. islamUskonnollisten viharikosten kohteet ovat Suomessa pääosin muslimeja – ja niin ovat myös rikosten tekijät, kertoo tutkimus
8 MIN -
Laaja tutkimus selvitti jihadistista toimintaa ja verkostoja Suomessa. suoraan sanoenSuomi on jihadisteille periferian periferiaa – ei iskuja vaan rekrytointia ja väkivallatonta tukea
2 MIN -
2 MIN -
Ääriliikkeet ovat tehneet kriisialueiden avustustyöstä hengenvaarallista. ääriliikkeetAvustustyöntekijä on helppo maali
2 MIN -
3 MIN -
3 MIN -
2 MIN