Kotikoulun idyllin takana
Ahvenanmaalla on uusnatsiongelma, joka liitetään kotikouluihin. SK seurasi vuonna 2024 kotiopetusta Ahvenanmaalla.
Aurinko lämmitti paljaita jalkapohjia, kun kahdeksanvuotias koululainen teki matematiikan tunnilla laskutehtäviä.
Hän makasi kotinsa keittiön ikkunan alla, nurmikolle levitetyllä matolla. Hörppäsi välillä muumimukista teetä.
Isosisko laski matematiikkaa sisällä. Äiti oli sanonut, että opiskeluun kannattaa valita mahdollisimman mukava paikka.
Äiti oli tyttöjen opettaja. He kävivät kotikoulua Ahvenanmaalla, noin tuhannen asukkaan Godbyn kylässä.
Toimittaja Suvi Tuomisto ja valokuvaaja Marjo Tynkkynen vierailivat elokuussa 2024 Ahvenanmaalla ja tekivät Suomen Kuvalehteen jutun otsikolla ”Fantastikt!”, joka julkaistiin numerossa 39/2024.
Artikkelissa seurattiin kotiopetusta, haastateltiin vanhempia ja kerrottiin kotiopetuksen valvonnasta. Kotiopetuksessa olevien lasten määrä Ahvenanmaalla oli räjähtänyt reilussa kymmenessä vuodessa. Kun vuonna 2013 kahdeksan lasta oli ollut kotiopetuksessa, vuonna 2024 heitä oli jo 130.
Suurin osa kotikoululaisista oli Ruotsista muuttaneita. Perheillä oli oma yhdistys, joka ajoi kotiopetuksen etuja.
Monet olivat muuttaneet Ahvenanmaalle siksi, että Ruotsi oli kieltänyt kotiopetuksen vuonna 2011, ellei sille ollut hyvin painavaa perustetta. Filosofiset tai uskonnolliset syyt eivät riittäneet.
Manner-Suomessa ja Ahvenanmaalla kotiopetus on sallittua.
Nya Åland -lehti kertoi tiistaina 10. helmikuuta, kuinka Maarianhaminassa työskentelevä opettaja esittelee sosiaalisessa mediassa natsitervehdyksiä ja kuvia hakaristin muotoisista leivonnaisista.
Uusnatseista on kehkeytynyt Ahvenanmaalla ongelma. Syynä ovat Ruotsista muuttaneet äärioikeistolaiset.
Nya Ålandin mukaan muun muassa ruotsalainen äärioikeistoliikkeen johtohahmo Anders Rydberg asuu Ahvenanmaalla. Aiemmin hän toimi Pohjoismaisessa vastarintaliikkeessä, joka on Suomessa lakkautettu oikeuden päätöksellä.
Yhtenä houkuttimena uusnatsien muutolle pidetään mahdollisuutta lasten kotiopetukseen.
Suojelupoliisi on kiinnittänyt huomiota kotiopetuksen riskeihin.
Supo arvioi, että kotiopetus voi toimia kasvualustana uskonnolliselle tai ideologiselle radikalisoitumiselle.
Lue juttu ”Fantastiskt!” tästä
-
Reilu kymmenen vuotta sitten Ahvenanmaalla oli kahdeksan kotikoululaista. Nyt heitä on 130. Suurin osa on Ruotsista muuttaneita. kotiopetusAhvenanmaalla 130 lasta käy kotikoulua – suurin osa heistä on ruotsalaisia
16 MIN