Fantastiskt!

Raidallinen matto on levitetty nurmikolle talon päätyyn, keittiön ikkunan alle. Kahdeksanvuo­tias Alvida Waleij makaa matolla vatsallaan.

Aurinko lämmittää paljaita jalkapohjia. On keskiviikko elokuun lopulla, kello puoli kymmenen.

84 oppilasta osallistuu koulun urheilupäivään. 21 heistä kävelee, 23 pelaa jalkapalloa ja loput salibandya. Kuinka moni pelaa salibandya?

Ruudukossa lukee suurella käsialalla laskutoimitus ja oikea vastaus.

Välillä Alvida hörppää muumimukista teetä. Kolmevuotias pikkusisko Louve Waleij värittää vieressä puuväreillä.

Nelilapsisen perheen kotitalo sijaitsee mäen päällä, kylän päätien varrella. Godbyssä on noin tuhat asukasta, ja palvelut lähellä: kauppakeskus, pankki ja terveyskeskus.

Toisella puolella tietä näkyy Källbon alakoulu. Sitä käy 187 lasta, lähempää ja kauempaa. Waleijien kotiovelta sinne on matkaa vain kolmisensataa metriä.

Matematiikan kirja on saatu lähikoulusta, vaikkei Alvida ole siellä kirjoilla, ei isosiskokaan.

Myös Sol Waleij laskee aamulla matikkaa, mutta sisällä. Äiti on sanonut, että opiskeluun kannattaa valita mahdollisimman mukava paikka.

10-vuotiaalle Solille se on oma sänky. Siinä on planeettakuvioiset lakanat. Huoneen seinällä roikkuu hirvensarvia. Ne Sol on saanut tätinsä mieheltä, koska pitää luiden keräilystä.

Serkkujen perhe asuu lyhyen ajomatkan päässä. He ovat lasten ainoat sukulaiset Ahvenanmaalla.

Muut asuvat Ruotsissa. Siellä myös Waleijn perhe asui ennen.

Kun Sol oli kuusivuotias, perhe totesi, että heidän on muutettava Ruotsista.

Muuten Solin olisi ollut pakko mennä kouluun.

Amanda Waleij ei ole varma, milloin kuuli kotiopetuksesta ensimmäistä kertaa.

Ajatus kävi mielessä jo, kun Sol oli vauva.

Heräsi huoli siitä, joutuisiko lapsi kas­vaes­saan kokemaan kaameita suorituspaineita.

Waleijn oma kouluaika sujui hyvin. Mutta oli myös paniikissa pänttäämistä ennen kokeita, vain jotta saisi hyvän numeron. Sellaisen jälkeen unohtaa nopeasti oppimansa.

Koulumaailma ei muutenkaan houkuttanut: isot ryhmäkoot, vahva ikähierarkia, mahdolliset ulkopuolisuuden tunteet. Pahimmillaan kiusaaminen.

Voisipa Sol käydä koulunsa kotona, Waleij sanoi puolisolleen. Mutta Google-haku tuotti pettymyksen: kotiopetus on kielletty Ruotsissa.

Silti ajatus jäi mieleen. Waleij luki kirjoja vanhemmuudesta ja kiintymyssuhteista. Sellaisia löytyy hyllystä edelleen.

Löydä lapsesi rakkauden kieli.

Kuinka kasvattaa villi lapsi.

Lapsella on oikeus vaikuttaa omaan arkeensa, Waleijt päättivät.

Suomessa oppivelvollisuuden voisi suorittaa kotona. Helpoiten se kävisi heille Ahvenanmaalla: yksikielisessä maakunnassa ei ole pakko opiskella suomea.

Ympäristö olisi rauhallinen, ja perhe saisi viettää paljon aikaa yhdessä.

Åland oli aivan vieras, eivät he olleet siellä koskaan käyneet. Tutustumisreissua ei voinut tehdä keskellä pandemiaa.

He vuokrasivat asunnon ensin Maarianhaminasta, ilman asuntonäyttöä. Mies, lääkäri ammatiltaan, sai töitä saarelta.

Kuopus oli kymmenen päivän ikäinen, kun perhe muutti.

Osa sukulaisista epäili kotiopetusta. Mutta Amanda Waleijn vanhemmat olivat alusta asti luottavaisia.

He ovat ammatiltaan opettajia.

Kotiopetus kiellettiin Ruotsissa vuonna 2011, jos sille ei ole hyvin painavaa perustetta. Filosofiset tai uskonnolliset syyt eivät riitä.

Vastaavia maita löytyy Euroopasta: Saksa, Espanja, Kroatia… Kaikissa on omanlaisensa lainsäädäntö, mutta kohtuullisen tiukka koulupakko.

Vuonna 2013 Ahvenanmaalla oli kahdeksan lasta kotiopetuksessa.

Nyt heitä on 130, suurin osa Ruotsista muuttaneita. Heillä on oma yhdistys, joka ajaa kotiopetuksen etuja.

Juuri nyt pyritään vaikuttamaan siihen, ettei kotiopetukseen jatkossakaan tarvitse anoa lupaa. Ahvenanmaan maakuntahallitus suunnittelee sellaista.

Toistaiseksi lyhyt ilmoitus on riittänyt.

Liitteeksi tosin vaaditaan perusteellisempi teksti: suunnitelma opetuksen toteuttamisesta koko oppivelvollisuuden ajalle.

Ruotsin opetus äidinkielenä tai toisena kielenä, englantia, matematiikkaa ja reaaliaineita. Miten kemian opinnot aiotaan järjestää, vaikkei kotoa löytyisi laboratoriota?

Ja taide- ja taitoaineet: liikunta, musiikki, kuvataide, käsityöt, kotitalous ja kuluttajaosaaminen.

Ahvenanmaalla on autonomisena alueena oma opetussuunnitelma. Siinä painotetaan yhteiskunnallista osallistumista, yritte­liäisyyttä ja kestävää kehitystä. Opitaan itsehallinnosta, demilitarisoinnista ja elämästä saaristossa.

Ennen perheillä oli hyvin eripituisia suunnitelmia. Jotkut selostivat sata sivua, toiset pari arkkia. Nyt ohjeistusta on selkeytetty, jotta kaikilta saataisiin huolelliset suunnitelmat.

Silti huonosta suunnitelmasta ei voi huomauttaa. Laki ei mahdollista puuttumista suunnitteluvaiheessa.

Sen sijaan tutkivat opettajat seuraavat lasten edistymistä.

Fantastisk toistuu Eva Ekström-Andersenin puheessa usein.

Lapset ovat mahtavia, yhteistyö vanhempien kanssa on mahtavaa, paikallinen kotiopetusyhdistys on mahtava. Oikeus kotiopetukseen on mahtava mahdollisuus, jota tulee varjella.

Ekström-Andersenin työhuoneessa on työpiste, suuri pöytä ja kaksi sohvaa. Hyllyssä on lautapelejä ja hyllyn päällä suuri koriste.

Se on kahden lapsen portfoliotyö: aurinkokunnan planeetat roikkuvat naruista vieri vieressä. Työ näyttää, että on opeteltu avaruuden perusasioita sekä kuvataiteen tekniikoita.

Ekström-Andersen on työskennellyt kolmisen vuotta tutkivana opettajana. Hän johtaa Ahvenanmaan yhteistä kotiopetuksen valvontayksikköä.

Yksikkö on uusi, perustettu vuoden alussa.

Ennen kunnat olivat vastuussa valvonnasta. Vaikka raamit olivat kaikille samat, toteutus saattoi vaihdella. Sekä kuntien että kotiopettavien perheiden suunnalta toivottiin, että joku ottaisi vastuun kokonaisuudesta.

”Nyt se joku on tämä täti”, Ekström-Andersen sanoo.

Kahdesti vuodessa lapset tulevat hänen luokseen kontrolliin. Tosin siitä sanasta Ekström-Andersen ei pidä. Hän puhuu tapaamisista.

Yksikössä työskentelee myös neljä muuta kokenutta opettajaa. Joku heistä on aina Ekström-Andersenin työparina.

Tutkivat opettajat selvittävät, onko lapsen taitotaso ikään nähden riittävä. Lain mukaan keinoja ovat keskustelu lapsen kanssa, suulliset, kirjalliset tai käytännölliset kokeet ja portfoliot.

Ekström-Andersen on koonnut kaiken yhteen kansioon. Kunkin oppiaineen tavoitteet tietyille vuosiluokille on tiivistetty pariin paperiarkkiin.

Sitten on arviointiosio: kriteerit arvosanalle 5.

Oppilas tietää jotakin kirjallisuushistoriasta.

Se on vähimmäisvaatimus yhdeksäsluokkalaiselle kirjallisuuden tuntemuksesta. Vaikka parempien arvosanojen kriteerit täyttyisivät, sillä ei ole merkitystä.

Valvonnassa lapsille ei anneta arvosanoja. Jos kotikoulun jälkeen haluaa lukioon, saattaa joutua pääsykokeeseen.

Mutta perusopetuksessa on kyse vain riittävistä tai puutteellisista taidoista.

Jos puutteita jossakin aineessa huomataan, perheellä on lukukausi aikaa korjata ne.

Ellei seuraavaan tapaamiseen mennessä ole edistytty, kotiopetus keskeytetään.

Niin on tehty kahdentoista viime vuoden aikana kolmesti.

Ilmasto muuttuu koko ajan. Ja mitä Itämeressä silloin tapahtuu, sitä ei vielä kunnolla tiedetä.

Amanda Waleij lukee ääneen. Kaikki lapset kuuntelevat, myös 6- ja 3-vuotias. Kun äiti hakee lisää hedelmiä tarjolle, Sol jatkaa lukemista sisaruksilleen.

Tämän viikon teemaksi on valittu Itämeri, Alvidan lempiasia Ahvenanmaalla. Siskokset haluavat aloittaa oman ympäristökerhon Itämeren suojelemiseksi.

Keittiössä mikroaaltouunin päällä on vihko, jossa lukee viikon ohjelma.

On kirjoja, kuten Östersjön för små och stora. Itämeri pienille ja isoille.

On luontopäiväkirjaa ja veden kemiallisen rakenteen opettelua. Osana uskonnonopetusta tutustutaan Raamatun kertomuksiin, jotka liittyvät veteen.

Sol saa tehdä videon veden kiertokulusta, Alvida tiedonhakutehtävän juomaveden alkuperästä.

Molemmat mainitaan ympäristöopin opetussuunnitelmassa. Ensimmäinen 1.–2.-luokkalaisilla, toinen 3.–4.-luokkalaisilla.

Lisäksi Sol tekee perjantaina kokeen Itämerestä.

Opetukseen ei pitänyt kuulua kokeita, mutta Sol on toivonut niitä. Hän pitää koulumaisesta opiskelusta, tekee koulukirjoista säntillisesti jokaisen tehtävän.

Äiti noudattaa toiveita, jotta lapsi saisi opiskella itselleen luontevimmalla tavalla.

Joskus ulkopuoliset ihmettelevät, miten Amanda Waleij pystyy huolehtimaan kahden lapsen koulusta ja kahden päivähoidosta. Hänestä se on paljon vähemmän kuin 18 oppilaan luokka.

Mutta on haasteitakin. Ensinnäkin: tiskiä syntyy hirveän paljon, kun lapset ovat päivät pitkät kotona. Ja toiseksi: opetussuunnitelma on tarkka, ja sen seuraaminen toisinaan työlästä.

Puoliso osallistuu opettamiseen, mutta vain sen, minkä töiltään ehtii.

Amanda Waleijlle ei juurikaan jää omaa aikaa.

Ennen lasten syntymää hän kävi yksittäisiä kursseja yliopistossa. Sellaiset voisivat kiinnostaa jatkossakin: historiaa, filosofiaa tai ehkä taidekurssi.

Toistaiseksi omat projektit ovat saaneet jäädä. Silti kotiopetus tuntuu oikealta päätökseltä, lasten kannalta. Elämäntapa tuo niin paljon vapautta ja mahdollisuuksia.

Jos lapset kovasti vaatisivat, he saisivat mennä kouluun. Mutta sitä pitäisi harkita tarkkaan. Ei elämäntapaa tuosta noin vaihdeta, lapsen mielijohteesta.

Mitä lapset tietävät koulusta?

Sol ja Alvida epäröivät: ehkä jotakin, ei kovin paljoa.

Koululaisia löytyy kyllä, naapurista ja harrastuksista. Sol harrastaa partiota, Alvida aloittaa pian.

Ikätovereiden reaktiot voi jakaa kahteen: Kuinka te oikein opitte?

Tai: Miten onnekkaita olettekaan!

Sol ja Alvida leikkivät koulua usein, äiti sanoo. Jäljittelevät elokuvista ja kirjoista oppimaansa.

Tai lempipelistään, jota he esittelevät mielellään. Se sijoittuu kouluun, jonka nimi on Tylypahka.

Pelissä suoritetaan tehtäviä ja kohdataan sosiaalisia tilanteita, jännittäviäkin.

Alvida osoittaa tabletin ruudulta hahmoja, joiden mustia viittoja koristavat vihreät yksityiskohdat ja käärmeen kuva:

”Nuo ovat kiusaajia!”

Maarianhaminan keskustassa on paljon pienkerrostaloja. Kerrostalokolmion keittiössä Petra Olausson kertoo perheensä ratkaisusta.

Ajatus oli: lapsi päiväkotiin vauvavuoden jälkeen. Se oli itsestäänselvyys urakeskeisessä suvussa.

Olausson oli lukenut datatekniikkaa Luulajan teknillisessä yliopistossa ja aikoi nopeas­ti oman alan töihin.

Kun Sam oli 10 kuukauden ikäinen, äiti havahtui.

Shit vad liten han är. Hitto, miten pieni hän on.

Olausson alkoi puolisonsa kanssa lukea koti- ja kiintymysvanhemmuudesta.

Oli pitänyt aloittaa talonrakennus. Sen sijaan pari möi tonttinsa, muutti halpaan asuntoon.

Siten lapsi voitaisiin laittaa hoitoon, kun tämä olisi siihen valmis.

Nelivuotiaana Sam aloitti päiväkodin.

Kun esikouluun tutustuminen koitti, perheille kerrottiin aikataulusta. Lapsille esiteltäisiin yksi kirjain viikossa, väritettäisiin kirjaimia.

Kuusivuotias Sam luki sujuvasti. Ajatus alkoi tuntua luontevalta: jos lapsi on oppinut näin paljon itsenäisesti, se voisi sujua jatkossakin.

Täytyi vain päättää, missä. Ehkä Britan­niassa? Olausson oli kuullut, että siellä koulut tekevät hyvää yhteistyötä kotiopetusperheiden kanssa.

Mutta sitten hän soitti Ahvenanmaan kotiopetusyhdistykseen ja innostui.

Nyt Sam kuuntelee äidin kertomusta ja syö suklaakeksejä.

Hän on 14-vuotias ja kahdeksatta vuotta kotiopetuksessa.

Nuorempana Sam ei yhtään tykännyt kirjoittamisesta. Äiti joutui todella taistelemaan: miten saada lapsi kirjoittamaan?

Sitten Sam keksi ostaa vanhan kirjoituskoneen. Velvollisuudesta tuli hauskaa, ja hän alkoi kirjoittaa ”sika paljon”.

Nyt kapistus lojuu työpöydän nurkassa, muste lopussa. Tilalla on tietokone.

Samin lempiaineet ovat matte och bild, matikka ja kuvis. Fysiikassa hän tekee lukio­tasoisia opintoja.

Hänhän voisi suorittaa peruskoulun tavallista nopeammin! Sitä Petra Olausson on saanut kuulla. Silloin hän kysyy: miksi haluaisimme tehdä niin?

Häntä turhauttaa, että opiskelu nähdään niin suorituskeskeisesti. Ennen kaikkea sen tulisi olla mieluisaa.

Arkisin Sam herää yhdentoista aikaan. Päivän ohjelma sovitaan yhdessä äidin kanssa. Äiti on yrittäjä, tekee viestintä- ja markkinointihommia. Sam lukee koulukirjoja tai katsoo englanninkielisiä opetus­videoita. Omassa huoneessaan tai äidin seurana keittiön pöydän ääressä.

Lukujärjestyksessä on kerrallaan muutamia aineita. Syyskuussa matikkaa, taidehistoriaa ja kotitaloutta.

Kouluun Sam ei haikaile. Pitäisi herätä aikaisin aamulla. Ei saisi valita, miten ja missä opiskelee. Tai kenen kanssa viettäisi aikaa.

Mutta ei kotikouluakaan ole paljon jäljellä, kaksi vuotta. Sitten on keksittävä, mitä seuraavaksi. Äidin kanssa on pidetty yksi teemaviikko opinto-ohjausta.

”On mulla tyyliin jotain ideoita. Mutta ei mitään kunnon suunnitelmaa.”

Mahdollisesti lukioon, ehkä Ruotsiin. Tai vastaavia opintoja kansalaisopiston kautta, kun on täysi-ikäistynyt. Välissä voisi perustaa nuorisoyrityksen, vaikka koodata. Ahvenanmaalla oppivelvollisuus pätee vain peruskoulun loppuun.

Kun opinto-ohjausviikolla tarkasteltiin palkkatilastoja, ura konsulttina alkoi kiinnostaa. Silloin voisi myös säilyttää vapaamman arkirytmin. Äiti kannustaa miettimään molempia: riittävää toimeentuloa ja mielekkyyttä.

Juuri nyt edetään kuukausi kerrallaan: lokakuussa saksaa ja musiikkia.

Tutkimuksen pohjalta tiedämme kotiopetuksesta vain vähän.

Eniten tutkimusta löytyy Yhdysvalloista. Vuonna 2020 yhdysvaltalaistutkijat Robert Kunzman ja Milton Gaither kokosivat tiedon yhteen.

Usein tutkimustulokset ovat mairittelevia. Luvataan loistavia akateemisia saavutuksia, sosiaalisia taitoja ja menestystä. Ongelma on, että nämä tutkimukset ovat yleensä kotiopetusta ajavien järjestöjen rahoittamia.

Yhdysvalloissa aihe on varsin politisoitunut. Jotkut perheet ovat kieltäytyneet osallistumasta muihin kuin etujärjestöjen rahoittamiin tutkimuksiin.

Mutta kyllä yhteisön sisälläkin on toivottu lisää riippumatonta tutkimusta.

Määrällistä tutkimusta on vähän, laadullisen otokset pieniä ja valikoituja. Joitakin riippumattomissa tutkimuksissa toistuvia signaaleja kuitenkin on, Kunzman ja Gaither kirjoittavat.

Kotiopetuksessa lasten kielelliset kyvyt saattavat olla hivenen koululaisia parempia, mutta matematiikassa he jäävät hiukan jälkeen.

Tutkimus vihjaa, että kotiopetuksessa on enemmän sekä erityisen hyvin että tavallista heikommin pärjääviä lapsia.

Syytä ei tiedetä. Kenties vanhempien rooli näkyy oppimistuloksissa. Tai sitten koulusta kotiopetukseen siirretään ennen kaikkea oppilaita, jotka menestyvät tavallista huonommin tai paremmin. Useissa tutkimuksissa ei ole eroteltu, ovatko tutkittavat käyneet jossakin vaiheessa koulua.

Parin pro gradun perusteella Suomessa kotiopetus valitaan monista syistä: koulujen suurten ryhmäkokojen tai kiusaamisen takia. Halusta edetä nopeammin tai oppimisongelmien vaatimien erityistarpeiden vuoksi.

On vain yksi selkeä päätelmä, joka tutkimuksesta voidaan tehdä, Kunzman ja Gaither kirjoittavat. Ei ole mitään tyypillistä kotioppijaa. Lasten joukko on moninainen, kuten opetustavatkin.

Jotkut tekevät opetuksesta hyvin koulumaista.

Toisia taas kiehtoo unschooling. Se tarkoittaa, että uskotaan lapsen omaehtoiseen oppimiseen. Silloin vanhemmat eivät juuri ohjaa, mitä lapsen tulisi oppia milloinkin.

Ajatus ei oikein sovi yhteen opetussuunnitelman seuraamisen kanssa.

Mitään vastakkainasettelua Petra Brunila ei tästä haluaisi. Hän kyllä yritti tulla vastaan.

Mutta ennen kaikkea hän kokee olevansa vastuussa ammattikunnalleen, opettajille, sekä lain kirjaimelle.

Lain mukaan lapsen taitoja voidaan arvioi­da kirjallisin kokein.

Niin Brunila teki. Kahden vuoden ajan hän valvoi kotiopetusta Sottungan kunnassa.

Osa perheistä kielsi kirjalliset kokeet.

Kyse voi olla kulttuurieroista, Brunila pohtii. Suomessa on totuttu kokeisiin ja valvontaan. Ruotsin koulujärjestelmässä kokeita on harvemmin ja ne ovat suuria, valtakunnallisia kokeita.

Ehkä niissä korostuu yhteiskunnallinen tehtävä, joka kokeilla kasvatustieteen näkökulmasta on: yksilöiden valikointi eri osaamisalueille.

Brunila päätti, että tärkeintä on säilyttää yhteys vanhempiin. Ikävä tunnelma voisi tarttua lapseen. Hän jätti kokeet ja tarjosi lapsille erilaisia tehtäviä.

Mutta mahanpohjassa tuntui ikävältä, kun meni töihin. Brunila ei luottanut siihen, että hänen arvionsa ovat päteviä ilman kokeita. Vastuu oli suuri. Piti laittaa nimi paperiin, jossa määritellään, ovatko lapsen taidot vaaditulla tasolla.

Eivätkä sottungalaiset olleet tyytyväisiä. Luottamus oli jo mennyt. Brunila ja hänen työparinsa päättivät irtisanoutua.

Vanhempien mielestä Brunilalla ei ollut ymmärrystä kotiopetuksen perusluonteesta.

”Jokaisen tutkivan opettajan täytyy riisua koulusilmälasinsa”, kotiopetusperheet kirjoittivat Nya Ålandin mielipidekirjoituksessa elokuussa 2022. ”On ymmärrettävä, että kotiopetus on erilainen oppimisen muoto, jota ei voi arvioida koulun keinoin.”

Alla oli 22 nimeä. Osa Sottungasta, osa muualta Ahvenanmaalta.

Sottunga on Suomen pienin kunta. Asukkaita on 115, alle 15-vuotiaita parikymmentä.

Kunnan koulussa kävi vuoden ajan yksi lapsi, nyt ei enää yhtään. Kaikki kouluikäiset ovat kotiopetuksessa.

Rauhallinen saari on houkutellut kotiopetuksesta kiinnostuneita maahanmuuttajia viime vuosina. Vuoteen 2019 verrattuna ulkomailla syntyneiden osuus lähes viisinkertaistunut, alle 15-vuotiaiden osuus kuntalaisista lähes kahdeksankertaistunut.

Pian Sottungan kunta avasi uuden haun. Kunnan koulutuspäällikkö aloittaisi valvonnassa, mutta hänelle tarvittiin työpari.

Hakijoita oli yksi. Hänet palkattiin, vaikkei hän ollut pätevä.

Hän oli kotiopetusta tutkiva ruotsalainen tohtoriopiskelija. Sottungalaiset olivat vinkanneet hänelle hausta, sillä luottivat hänen tuntevan kotiopetuksen vapaampiakin suuntauksia.

Tohtoriopiskelija oli tehnyt tutkimushaastatteluita Ahvenanmaalla. Mutta korkeakoulutuksestaan huolimatta hänellä ei ollut luokanopettajan pätevyyttä.

Myöhemmin Ahvenanmaan maakuntahallitus antoi Sottungan kunnalle huomautuksen epäpätevän ihmisen palkkaamisesta.

Lisäksi huomautettiin, että asianosaiset eivät saisi vaikuttaa rekrytointiin.

Elsa Cederlund tiesi, että oppivelvollisuus ja opetussuunnitelma kulkevat käsi kädessä.

Vuosi oli 2020, kun hän muutti perheineen Sottungaan.

Etenemisjärjestyksen tarkkuus tuli kuitenkin yllätyksenä. Cederlund oli ajatellut, että riittäisi, jos lapsi osaa tarvittavat taidot peruskoulun lopussa.

Uutisointi Sottungan tapauksesta on tehnyt hänet varovaisemmaksi. Hän ei halua toimittajaa kotiinsa, vaan kertoo arvoistaan puhelimessa.

Oppimista tapahtuu koko ajan ja kaikkialla, hän sanoo. On maail­man tärkein asia oppia uutta!

”Ajattelen, että minun vastuuni on tarjota sopiva ympäristö ja materiaalit. Kun lapsi saa idean, hän voi toteuttaa sen.”

Hänestä se on koko kotiopetuksen idea. Sisäinen motivaatio tekee oppimisesta syvempää. Jos lapsi ei saa seurata omaa tiedonja­noaan, ei ole enää kyse kotiopetuksesta. Se on koulunkäyntiä kotona.

Cederlund on yksi niistä, jotka allekirjoittivat mielipidekirjoituksen Nya Ålandissa.

Hänestä on outoa, ettei tutkivilta opettajilta vaadita osaamista kotiopetuksen ajatusmaailmasta, vain luokanopettajan pätevyys. Valvonta tuntuu menevän koko ajan tiukempaan, koulumaisempaan suuntaan.

Opetussuunnitelma ei ole mikään ongelma, Cederlund sanoo. Tarkka kronologia on.

On lapsia, jotka haluavat laskea ympyrän pinta-alaa alakouluikäisinä, vaikka se mainitaan vasta kahdeksannen luokan tavoitteissa, Cederlund sanoo.

”Eikä lukemaan voi opetella vasta 12-vuotiaana, vaan taito pitää osoittaa viimeistään toisella luokalla.”

”En tiedä, miksi olisi niin pelottavaa ja vastenmielistä, että lapset oppisivat eri tahdissa.”

Opetussuunnitelma etenee syystäkin tietyssä järjestyksessä, Petra Brunila ajattelee.

Se on ammattilaisten suunnittelema kokonaisuus, jossa osaaminen rakentuu aiemman päälle. Esimerkiksi lukutaitoa tarvitaan seuraavien asioiden oppimiseen.

Siksi hän piti huolestuttavana, etteivät kaikki aikoneet noudattaa opetussuunnitelmaa.

Joku sanoi Brunilalle, ettei sillä ole väliä, vaikkei lapsi oppisi lukemaan ennen 15 ikävuotta.

Onko Brunila kohdannut lukutaidottomia teini-ikäisiä?

Tätä hän ei kommentoi, vaitiolovelvollisuuden vuoksi.

(Nykyisen valvontayksikön johtaja vastaa tosin suoraan: nej. Hän ei ole tavannut yli 10-vuotiaita, jotka eivät osaisi lukea.)

Sen Brunila kertoo, että on ollut mukana keskeyttämässä kotiopetusta kerran uransa aikana. Hän on työskennellyt Sottungan lisäksi myös Maarianhaminassa.

Hän haluaisi kotiopetuksesta luvanvaraista. Nyt lastaan saa opettaa ilman minkäänlaista todistetta valmiuksista, hän sanoo. Kuten siitä, onko vanhempi käynyt peruskoulunsa hyväksytysti.

Brunila vertaa tilannetta autokouluun. Ajo-opetusta saa antaa kuka vain, mutta siihen on tietyt vaatimukset, kuten ajokortti.

Joillekin koti voi olla paras mahdollinen koulu, hän uskoo. Mutta lakia olisi syytä hieman viilata.

Maarianhaminan esplanadilla on puutalo, jonka edessä on erityisen paljon pyörätelineitä. Keltaisen lautojen päällä lukee Ungdomsgården Uncan.

14-vuotias Sam kävelee nuorisotalolle kotoa hetkessä. Ahvenanmaan lukion ohi, Östra Skolgatania pitkin.

Sam rakastaa Maarianhaminaa. Kaikki on kävelymatkan päässä, harrastusmahdollisuuksia paljon.

Pari kertaa viikossa hän käy nuorisotalon ateljeessa. Työn alla on jo pitkään ollut pienoismalli kuvitteellisesta huoneesta.

Sam sekoittaa punaista, mustaa ja ruskeaa­ maalia saadakseen juuri oikean sävyn.

Kun ateljeen nuoret kuulevat, että tekeillä oleva lehtijuttu kertoo kotiopetuksesta, alkaa hihkunta.

Minäkin olen kotiopetuksessa! Minäkin!

Ateljeessa sillä ei ole väliä. Pinkkiä huopakangasta leikkaavat yhdessä parhaat ystävykset, joista toinen käy koulua ja toinen ei.

Myös Samin paras ystävä käy koulua. Ei Sam silti kuule paljoa koulumaailmasta.

Eivät he puhu opiskelusta vapaa-ajalla. On niin paljon muuta puhuttavaa.