Saksa taltuttaa äärioikeistoa

Reichsbürger-liikkeen vallankaappaussuunnitelma herätti poliitikot. Sisäministeri lupaa tiukentaa aselakeja.

ääriliikkeet
Teksti
Teppo Tiilikainen

Saksassa on virinnyt kiivas keskustelu radikaalin äärioikeiston väkivallasta ja uhkasta demokratialle.

Sisäministeri Nancy Faeser haluaa kiristää aselakeja, jotka kuuluvat jo nyt Euroopan tiukimpiin. Samalla on tarkoitus tiukentaa liittopäivien turvallisuusmääräyksiä ja helpottaa ääritoimijoiden irtisanomista julkiselta sektorilta. Erityisesti poliisissa ja armeijassa on paljastunut viime vuosina yhteyksiä äärioikeistoon.

Suunnitelmat liittyvät Saksaa kuohuttavaan Reichsbürger-verkostoon. Nimi tarkoittaa valtakunnankansalaisia. Liikkeen epäillään suunnitelleen väkivaltaista rynnäkköä parlamenttirakennukseen. Liike ei tunnusta nykyistä liittotasavaltaa ja haluaisi palata 1800-luvun lopulla hallinneen valtakunnankansleri Otto von Bismarckin aikaiseen valtiomuotoon.

”Emme ole tekemisissä vaarattomien sekopäiden vaan terrorismista epäiltyjen kanssa”, Faeser sanoi.