Tyyntä pinnalla, myrskyä sisällä
Ristiriita leimaa Helsingin juhlaviikoille tulevan Beth Ortonin uusinta ja parasta levyä.
Englantilainen Beth Orton tulee Helsingin Juhlaviikkojen Huvilaan hyvällä hetkellä. Viime vuonna ilmestynyt levy Weather Alive on hänen uransa arvostetuin. Sen musiikkia on tulkittu myös hänen henkilökohtaisimmakseen.
”Ei se mikään päiväkirja ole”, hän sanoo.
Naisten oletetaan käsittelevän aina henkilökohtaisia asioita. Kun Beth Orton kirjoittaa lauluja, hän kaivautuu syvälle ja kohtaa pelkonsa.
”Siinä vaiheessa tekstit ovat hyvin suodattamattomia, mutta ne pitää muokata runollisiksi ja universaaleiksi.”
”Jotkut kappaleet ovat kiusallisen avoimia, mutta kuka tietää, mitkä”, Beth Orton arvuuttelee puhelimessa.
Weather Alive oli myös Ortonin paluu kuuden vuoden levytystauon jälkeen. Se kuulostaa musiikillisesti raukealta, jopa seesteiseltä, mutta tekstit käsittelevät myrskyisiäkin aiheita. Ristiriita luo levylle jännitteen.
”Levy syntyi pandemian aikaan. Ei ollut tuottajaa, tein musiikin täysin omillani ja kuuntelin vaistojani. Se oli nautinnollinen kokemus. Ehkäpä löysin siinä rauhan, joka kuuluu musiikissa.”
Orton (s. 1970) aloitteli uraansa 30 vuotta sitten yhteistyössä William Orbitin, Andrew Weatherallin ja Chemical Brothers -yhtyeen kanssa. Ortonin ja elektronisen musiikin tekijöiden kohtaamisesta syntyi tyyli, jota on kutsuttu folktronicaksi.
Akustisten kitaroiden ja elektron yhdistelmää sanottiin strum’n’bassiksi, pilkattiin klubbareiden krapulalääkkeeksi.
Folktronica-määritelmä ei ole aina miellyttänyt Ortonia. Nykyään hän sivuuttaa mielellään esikoislevynsä Superpinkymandyn (1993), joka julkaistiin vain Japanissa. Hän sanoo, että se oli pikemmin hänen silloisen poikaystävänsä Orbitin juttu.
Beth Orton laskee itse esikoisekseen Trailer Parkin (1996), joka oli melko akustinen. Hän on julkaissut kahdeksan levyä – elektroa on ollut mukana vaihtelevasti.
Folktronica-termi ei sovi ainakaan orgaaniseen Weather Aliveen. Orton sanoo, ettei voisi esittää sen biisejä ilman bändiä, joka on mukana Huvilassakin. Suomen ensivisiitin kunniaksi hän aikoo silti esittää kappaleita koko uransa varrelta.
”Alussa olin nuori ja kävin paljon ulkona, joten Lontoon klubien musiikki oli mukana. Mutta en olisi voinut tehdä pelkkää tanssimusiikkia. Rakastin folkia ja olin aina kirjoittanut runoja. Se kaikki yhdistyi luontevasti.”
Beth Orton on kasvanut Pentanglen ja muun britti- ja skotti-musiikin parissa. 1990-luvun alussa hän ihastui Nick Draken musiikkiin. Runojen rustaaminen kehittyi vähitellen laulujen tekemiseksi.
”Ensin en oikein uskonut siihen, mutta musiikin tekemisestä tuli osa elämääni.”
Ensimmäisen kerran Orton lauloi julkisesti juuri itsenäistyneessä Ukrainassa vuonna 1989. Hän kävi Donbasissa kokeellista teatteria tekevän ryhmän kiertueella ja lauloi näytelmässä Rimbaud’n runon blues-biisinä.
”En ollut ammattinäyttelijä, mutta silloin teatteri kiinnosti. Olimme ensimmäisiä länsieurooppalaisia Donbasissa Ukrainan itsenäistymisen jälkeen.”
Siihen aikaan Ortonin suurimpia pelkojan oli laulaa yleisön edessä. Meni vuosia ennen kuin hän yritti uudestaan.
Orton sanoo, että erittäin itsenäisesti tehty Weather Alive on jopa hänen taiteellisen linjansa julistus. Vapauden sen tekemiseen tarjosi koronaeristys, kun Beth Orton pääsi eroon levy-yhtiön pestaamasta supertuottajasta.
Mutta entäs metoo? Onko se lisännyt naisten vapautta musiikkiteollisuudessa?
”Olen ollut pitkään riippumaton, valinnut itse muusikot, joiden kanssa työskentelen.”
Samalla Orton on suututtanut monia alalla, jota miehet yhä hallitsevat.
”Kestää kauan todella muuttaa asioita. Ehkä metoon ansiosta nuoret muusikot tuntevat kuitenkin olonsa turvallisemmaksi.”
Beth Orton esiintyy Helsingin juhlaviikoilla Huvila-teltassa ti 22.8.