Viestipalvelu X:stä käydään kamppailua, joka näkyy myös Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Kiista voi osin selittää Elon Muskin poliittisen aktivoitumisen.sosiaalinen media
Pandemian jälkeen maailmalla on perusteltu, että talouskasvua ei voi vaarantaa ympäristösäädöksillä, metsäpolitiikan professori sanoo.ympäristönsuojelu
”Esimerkiksi satelliitti- ja sensoriteknologiaa voidaan hyödyntää arvioitaessa hiilinieluja tai paikantaessa laittomia hakkuita”, ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd) kertoo.ympäristönsuojelu
Talous näytteli tärkeää roolia Brasilian vaaleissa, jota sävyttivät myös valheet, sosiaalinen media, väkivalta ja vaalijärjestelmän kyseenalaistaminen. Yhtymäkohdat Yhdysvaltoihin ovat selviä.Brasilia
Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuus eivät kiinnosta Jair Bolsonaron hallitusta, mutta kansainvälisten sijoittajien ja EU:n rahat voivat pakottaa äärioikeistolaisen metsänsuojelutalkoisiin.Amazonia
Maat perustelevat tukien jäädyttämistä tulosten puutteella. Tutkijoiden mukaan rahahanojen sulkeminen häiritsee enemmän tiedeyhteisöä kuin presidentti Bolsonaroa.Amazon
Paloja sytyttävät erityisesti kaskeamisesta hyötyvät maanvaltaajat ja viljelijät. Brasilian nykyisen presidentin Jair Bolsonaron välinpitämätön linja rohkaisee tuhopolttoihin.ulkomaat
Juhlitun EU:n ja Mercosur-maiden välisen vapaakauppasopimuksen pitää vielä läpäistä jokaisen jäsenmaan parlamentti. Se ei ole läpihuutojuttu.Argentiina
Etelä-Amerikan vasemmisto ei onnistunut kukistamaan epätasa-arvoa, korruptiota ja väkivaltaa. Nyt kansa etsii muutosta oikeistolta, ja yhä useampi on valmis uhraamaan demokratian saavuttaakseen vakauden.Argentiina