Norja ja Saksa vastasivat Amazonin paloihin jäädyttämällä suojelurahaston tuen – brasilialaistutkija: ”kuin Orwellin kirjasta”

Maat perustelevat tukien jäädyttämistä tulosten puutteella. Tutkijoiden mukaan rahahanojen sulkeminen häiritsee enemmän tiedeyhteisöä kuin presidentti Bolsonaroa.

Amazon
Teksti
Matilda Jokinen

Satelliitti välitti huolestuttavan viestin Brasilian kansallisen avaruusinstituutin tutkijoille: Amazonin sademetsät tuhoutuivat vuonna 2019 nopeammin kuin edellisenä vuonna.

Kuten aina ennenkin, instituutti julkaisi löydöksensä. Tieto levisi.

Kansallinen avaruusinstituutti (INPE) on Brasilian tärkein maastopaloja seuraava elin. Satelliiteilla palojen syttymisen ja sammumisen seuranta onnistuu reaaliajassa.

Brasilian äärioikeistolainen presidentti Jair Bolsonaro ei ole arvostanut instituutin löydöksiä, vaan kuitannut ne “valheina”. Myös Bolsonaron ympäristöministeri Ricardo Salles on liittynyt kuoroon.

INPE:n johtaja Ricardo Galvão on puolustanut julkisuudessa instituuttinsa työtä. Hän on perustellut lukuja maltilla ja esittänyt tieteellisiä dokumentteja lausuntojensa tueksi.