Tuoreet mielenosoituksen ovat laajempia kuin kertaakaan sitten 1990-luvun. Nuoriso ei muista vallankumouksen kultaisia lupauksia. Heille Kuuba on saari, jossa eletään ainaista pula-aikaa ja valtio kyttää kaikkia.Che Guevara
Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuus eivät kiinnosta Jair Bolsonaron hallitusta, mutta kansainvälisten sijoittajien ja EU:n rahat voivat pakottaa äärioikeistolaisen metsänsuojelutalkoisiin.Amazonia
Vasemmistolaiset Farc-sissit taistelivat vuosikymmenten ajan Kolumbian verisessä sisällissodassa. Vuoden 2016 rauhansopimus muutti liikkeen puolueeksi.politiikka
Puolisotilaallisten ryhmien iskuissa on kuollut viime vuoden aikana kolme ihmistä. Verrattuna kymmenen vuoden takaiseen väkivalta on kuitenkin vähentynyt.Brexit
Maat perustelevat tukien jäädyttämistä tulosten puutteella. Tutkijoiden mukaan rahahanojen sulkeminen häiritsee enemmän tiedeyhteisöä kuin presidentti Bolsonaroa.Amazon
Paloja sytyttävät erityisesti kaskeamisesta hyötyvät maanvaltaajat ja viljelijät. Brasilian nykyisen presidentin Jair Bolsonaron välinpitämätön linja rohkaisee tuhopolttoihin.ulkomaat
Uutisanalyysi: Ursula von der Leyen varmisti niukan voittonsa lupaamalla jokaiselle jotain. Samalla hän rakensi itselleen viiden vuoden esteradan.Euroopan komissio
Jotta Erdoğanin hallinto kaatuisi, Turkin olisi muututtava hyvin erilaiseksi maaksi, kuin mitä se on nyt, sanoo Ulkopoliittisen instituutin Toni Alaranta.AKP
Espanja ei ole onnistunut muodostamaan enemmistöhallitusta sitten vuoden 2015 vaalien. Sunnuntain vaalitulosta sekoittamassa on ensimmäistä kertaa myös äärioikeisto.äärioikeisto
Ihmisoikeussopimuksen allekirjoittaneista 47 valtiosta lähes jokainen on sivuuttanut ainakin jonkin ihmisoikeustuomioistuimen päätöksen – myös Suomi.ihmisoikeudet
Etelä-Amerikan vasemmisto ei onnistunut kukistamaan epätasa-arvoa, korruptiota ja väkivaltaa. Nyt kansa etsii muutosta oikeistolta, ja yhä useampi on valmis uhraamaan demokratian saavuttaakseen vakauden.Argentiina
Yhdysvalloissa meksikolaiset siirtolaiset kuvataan "bad hombreina". Meksikolaisten rasistisessa puheessa rikollisia, jengiläisiä ja prostituoituja ovat usein keskiamerikkalaiset. laiton siirtolaisuus
Jengiväkivallan riivaava Keski-Amerikan pohjoisosa on saanut uuden kutsumanimen: Kuoleman kolmio. Sekasorron vuoksi yhä useampi jättää kotimaansa.rikollisuus
Turvapakettien myyjät vetoavat kuluttajien pelkoihin. Laitteet, yhteydet ja palvelut ovat kuitenkin niin turvallisia, että raha ei välttämättä paranna suojaa.älypuhelimet
Espanjassa opiskelija vitsaili yli 40 vuoden takaisesta ministerin murhasta ja sai syytteen terrorismin ylistyksestä. Sananvapaus on kaventunut ympäri Euroopan.Espanja
Meksiko äänestää uudesta presidentistä sunnutaina 1. heinäkuuta. Enrique Peña Nieton katastrofaalisen kauden jälkeen kansa janoaa ennen kaikkea muutosta.AMLO