”Kaikki kuolleet eivät ole tasavertaisia” – Entiset diktaattorit kalvavat maitaan jopa ruumiina

Toiset tekevät kaikkensa unohtaakseen entiset hirmuhallitsijansa. Toiset yrittävät säilyttää heidät ikuisesti.

diktaattorit
Teksti
Matilda Jokinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Francisco Francon päällä makaa 1 500 kilon hautakivi. Se on niin painava, että espanjalaisilla on ollut tapana vitsailla kiven varmistavan, ettei entinen diktaattori pääse ikinä takaisin maan päälle.

43 vuotta jatkunut haudan lepo päättyy kuitenkin pian. Espanjan hallitus on päättänyt siirtää Francon ruumiin pois sisällissodan uhrien muistomerkiltä Kaatuneiden laaksosta.

Kyseessä on yksi pääministeri Pedro Sanchézin johtaman hallituksen tärkeimmistä poliittisista hankkeista.

Diktaattorin siirtäminen on kuitenkin ollut vaikeampaa kuin tuore sosialistista työväenpuoluetta edustava pääministeri oletti. Kaatuneiden laakso herättää vahvoja tunteita puolesta ja vastaan koko Espanjassa.

Espanjan parlamentti äänesti asiasta 13. syyskuuta 2018.