Zikavirus leviää nyt vauhdilla: ”Olympialaiset pitäisi peruuttaa – valtava riski kisaturisteille”

Yhtä hyvin olympialaiset voitaisiin järjestää Fukushimassa, ivaa asiantuntija.

Brasilia
Teksti
Markku Saksa

Rio de Janeiron olympialaiset pitäisi joko peruttaa tai siirtää myöhemmäksi zikaviruksen aiheuttaman epidemiavaaran vuoksi, sanoo Ottawan yliopiston professori Amir Attaran. Hän kirjoittaa arvovaltaisessa Harvard Public Health -lehdessä, että kisajärjestäjät ottavat suuren riskin kutsuessaan 16 000 urheilijaa ja 500 000 katsojaa keskelle epidemiaa.

Attaranin pelko on se, että kisaturistit vievät viruksen kaikkialle maailmaan palatessaan kotimaihinsa. Hän varoittaa, että olympiavieraiden mukana virus kulkee myös köyhiin maihin, joilla ei ole taloudellisia edellytyksiä taistella sitä vastaan. Hän mainitsee Zairen, Kongon ja Indonesian sekä Intian tällaisina maina.

Olympiakisojen järjestäjät ja Kansainvälinen olympiakomitea eivät ole kommentoineet suoraan Attaranin kirjoitusta. Ne eivät kerro, että kisojen peruuttamisesta tai siirtämisestä olisi suunnitelmia.

Yhdysvaltain olympiakomitean mukaan amerikkalaiset urheilijat saavat jättää Rion kisat väliin, jos ovat huolestuneita zikasta. Syynä lausumaan on varautuminen mahdollisiin oikeudenkäynteihin kisojen jälkeen.

Kansallinen olympiakomitea ei halua urheilijoilta ja kisayleisöltä syytteitä varoittamatta jättämisestä.