Pääjutut
-
Typpilannoitteilla tuotetaan miljardien ihmisten ruoka. Nyt leipä on loppumassa maailman köyhiltä. maatalousTyppilannoite on nyt ennätyskallista – ilman sitä maapallon väkiluku olisi puolet nykyisestä
7 MIN -
Tripla on Suomen kolmanneksi kallein rakennus ja Helsingin vetovoiman maamerkki. Mutta miksi terassilla oli lasinsiruja, Aapo Siippainen ihmetteli. Miksi betonilohkareita tippui elämyskeitaan katosta ja ostoskeskuksen viereinen kadunpätkä suljettiin? Teksti Elina Järvinen Kuvat Akseli Valmunen rakentaminenEnsin löytyi lasinsiruja, sitten betonilohkareet ja laatat alkoivat tippua – Onko Tripla totuus suomalaisesta rakentamisesta?
13 MIN -
Yhteisen Nato-prosessin jälkeen luulisi olevan turha epäillä, että naapuri vetää kansainvälisissä asioissa välistä, kirjoittaa Mikko Majander. essee”Ruotsin vieressä on nukuttava kuin koira, toinen silmä auki” – Paavo Lipposen ohjetta tuskin tarvitaan enää
9 MIN -
Putin yhdisti EU:n, mutta sodan pitkittyessä vanhat riidat palaavat pintaan. Brysselissä yhä useampi kysyy, onko Orbánin johtamalla Unkarilla enää paikkaa unionissa. Euroopan unioniTurhautuminen Unkaria kohtaan kasvaa – EU:ssa muhii perustuslaillinen kriisi, johon on esitetty radikaalejakin ratkaisuja
8 MIN -
Matti Anttonen on asunut liki vuosikymmenen Moskovassa ja vastannut ulkoministeriössä EU:n ja Venäjän suhteista. Ukrainan sota yllätti hänet silti. hänAl-Hol, korona, Afganistan, Ukraina, Nato… Valtiosihteeri Matti Anttosen neljän vuoden pesti oli melkoinen vuoristorata
8 MIN
Uutisviikko
-
1 MIN -
Britannia tukee Suomea ehdoitta, suurlähettiläs Theresa Bubbear vakuuttaa. Nato-jäsenyysBritannia ei lähde omin päin pehmittämään Turkkia – ”En usko, että siitä olisi hyötyä kenellekään”
5 MIN -
Professori Matti Liski perää aktiivista EU-vaikuttamista, jotta sähkön hintoja voitaisiin paremmin säädellä kriisitilanteissa. energiaSuomen tulisi varautua paremmin sähkön hinnan rajuun nousuun – ”muuten edessä on aikapommi”
6 MIN -
Putinin hyökkäyssota on saanut EU-maat karkottamaan yli 300 venäläisdiplomaattia. suoraan sanoenPoistukaa, olkaa hyvä – Miksi diplomaatteja karkotetaan?
2 MIN -
2 MIN
Mielipide
-
Jos Suomen ja Ruotsin jäsenyyshanke kompastuisi, Naton perustukset alkaisivat horjua. Siksi ratkaisu lopulta löytyy. pääkirjoitusKun katsoo karttaa, ymmärtää Nato-jäsenyyttä jarruttavan Turkin erityisaseman
2 MIN -
Turvallisuus, inflaatio, terveydenhuollon kriisi. Ruotsi pohjustaa syyskuun eduskuntavaaleja tunnelmissa, jotka ovat tuttuja jo 40 vuoden takaa. näkökulmaVaalit tulossa, kotona ja maailmalla kuohuu. Ruotsissa on kesätunnelma kuin vuonna 1982.
3 MIN -
Harvan suomalaisen lähiluonto on enää ikimetsää. Sovitaan siis, että lähiöpöpelikkö on kaunis, mahtava ja ok! KolumniNyt on syytä korjata maisemasuhdettaan, terve, oi uljas lähiöpusikko
3 MIN -
Tarvitaan lisää tutkimusta selvittämään, luoko politiikan journalismi uusia ristiriitoja vai heijastaako se yhteiskunnan muutosta. mediakolumniHaukkuuko vallan vahtikoira kaikkia, mitä tutkimustulos kertoo Iltalehden journalismista?
2 MIN -
polkomMika Aaltola nousee pressagallupissa kuin BUK-ohjus – Mutta ei kai kiito voi perustua pelkkään telkkariglamouriin?
2 MIN -
2 MIN -
Todennäköisesti Putinin hallinto pysyy itsepäisenä Ukrainan kysymyksessä, vaikka se tarkoittaa luisumista Pekingin talutusnuoraan, kirjoittaa Kai Mykkänen. PuheenvuoroVenäjä väittää pelastaneensa Euroopan mongolivallasta – mutta nyt se on luisumassa itse osaksi kiinalaista maailmaa
3 MIN -
Myös iensairaus lisää merkittävästi koronapotilaiden kuolemanvaaraa. LukijaltaMyös iensairaus lisää merkittävästi koronapotilaiden kuolemanvaaraa
1 MIN
Kulttuuri
-
1 MIN -
Anni Rapinojan ideat ja materiaalit löytyvät luonnosta. kuvataideKullattuja papanoita, korkokenkiä pajunkissoista – Pohjoinen luonto inspiroi Anni Rapinojaa
3 MIN -
Tiina Lehikoinen yhdistää kirjallisuuden lajeja, kritiikkiä ja unelmaa. romaaniKirja-arvio: Tiina Lehikoisen Punelmassa kieli on valtaa
3 MIN -
2 MIN -
2 MIN -
Vakiintuneet musiikkitapahtumat pärjäävät myös poikkeusoloissa. musiikkiFestivaalikesä 2022 tursuaa musiikkitapahtumia – eivätkä tulokkaat mahdu mukaan
3 MIN -
2 MIN -
1 MIN -
2 MIN
Ajanviete
-
Jokainen Jyvä ja akana nyt jaettavissa! Jyvät ja akanatPoliisiasia: yhtä ihmistä luultiin useaksi karhuksi Joensuussa – ja muita jyviä ja akanoita
2 MIN -
Joka viikko uutta ratkottavaa. tehtävätRatkaise nyt Suomen Kuvalehden ristikot ja piilosanat verkossa!
4 MIN -
Trump on historiallinen presidentti monessa mielessä, mutta ei murhayritysten kohteena, kirjoittaa Yhdysvaltojen historian professori. näkökulmaMarko Maunula: Presidentit ovat aina vihatuimpia ihmisiä Yhdysvalloissa
2 MIN
Pelit
Ristikko, piilosana ja Knopit-tietovisa löytyvät uudelta Pelit-sivulta. Mukana myös uusia pelejä!
Pelaamaan