Pääjutut
-
Ahmad Hosseini tuli alaikäisenä Suomeen, kotiutui ja sai kansalaisuuden. Nyt hän on jumissa Yhdysvalloissa. Mitä tapahtui? pakolaisuusAhmad Hosseini jahtasi Turun veitsimiestä ja valittiin vuoden pakolaiseksi – sitten matka Kabuliin muutti kaiken
19 MIN -
Presidentti arvioi SK:n haastattelussa Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden aikataulua ja korostaa ”Pohjolan turvamallia”. Nato-jäsenyysPresidentti Niinistö uskoo jännitteiden lisääntyvän itärajalla: ”Rajan taakse tulee varmasti paljon lisää sotilasväkeä”
9 MIN -
Puolustuspolitiikassa ja ilmastoasioissa Suomi on Macronin linjoilla. Myös Saksassa ajatellaan, että kaikille Ranskan aloitteille ei voi sanoa ei. Ranskan presidentinvaalitMacronin voitto vie kohti tiiviimpää EU:ta – Suomessa huolena on yhteisvelan kasvu
8 MIN -
”Kukaan ei halua kotiinsa tavaraa, joka kerää vain pölyä”, kotien irtaimistoa ostava ja myyvä Lasse Österholm sanoo. Vanhaan tavaran kaupan alamäki alkoi 2008. kulutusEi kiitos Arabian astiastoille ja vuosilautasille, tuo Aurinkopullo kiinnostaa – kotien tyhjentäjät tietävät, mikä vanha tavaraa myy
10 MIN -
Nasa ja teologit voi kuulostaa yllättävältä yhdistelmältä. Olli-Pekka Vainio saa sen kuulostamaan luontevalta – ja myös arkiselta. hänTeologi Olli-Pekka Vainio on luennoinut Nasan työntekijöille ihmettelyn taidosta
8 MIN
Uutisviikko
-
LyhyestiViikko lyhyesti: Butšan joukkohaudoista löytyi nuolia, Paperiliiton lakko päättyi, Musk ostaa Twitterin
3 MIN -
1 MIN -
Hoitajia ulkomailta, lisää opiskelijoita, parempia teknologisia palveluita ja terveempi kansa, jota täytyy hoitaa vähemmän. Nämä voisivat olla ratkaisuja hoitajapulaan. hoitajien työtaisteluAsiantuntija: Suomessa ei tiedetä kunnolla, kuinka paljon hoitajia tulevaisuudessa tarvitaan
3 MIN -
Lakipakettia aiotaan muuttaa. Uudet pykälät halutaan käyttöön jo tämän hallituskauden aikana. venäläisten kiinteistökaupatLain piti suitsia venäläisten kiinteistönkäyttöä – nyt porsaanreiät huolettavat: hakemuksista paljastui ”räikeitä epäuskottavuuksia”
6 MIN -
Fortumia varoiteltiin Venäjälle lähdöstä. Siitä pitää syyttää yhtiötä, ei valtiota, sanoo professori. suoraan sanoenOlisiko valtio voinut vaikuttaa voimakkaammin valtionyhtiöiden vetäytymiseen Venäjältä?
2 MIN
Mielipide
-
pääkirjoitusPääkirjoitus: Presidentti puhuu Pohjoimaista yhteisen turvamallin valtioina – ei mikään huono esimerkki muulle maailmalle
3 MIN -
Suurvalloille tuntuu säännöllisesti tulevan yllätyksenä, että pienemmät maat haluavat aidosti määrätä omista asioistaan. Seuraukset ovat yleensä traagisia. näkökulmaNäkökulma: Itsenäinen Ukraina on venäläisille mahdoton ajatus
4 MIN -
2 MIN -
Usein unohdetaan, että myös humanistisilla aloilla tutkimustulokset ovat tieteellistä dataa, eivät tutkijoiden mielipiteitä. KolumniKolumni: Humanistinen tutkimus – merkitysten rakettitiedettä!
3 MIN -
2 MIN -
2 MIN -
Ydinpelotteen suoja voi pettää, ja silloin edessä saattaa olla tuho, jonka mittakaavaa aiempi historia ei tunne. PuheenvuoroNaton ydinasepelote ei tarjoaisi Suomelle täydellistä suojaa
3 MIN -
1 MIN
Kulttuuri
-
1 MIN -
Charlotte Gainsbourg teki elokuvan äidistään Jane Birkinistä. elokuvaCharlotte Gainsbourg ohjasi elokuvan kuuluisasta äidistään: ”Hain vastauksia, joita itse tarvitsin.”
4 MIN -
Ahdasmielisyys nousee Runarin ja Kyllikin keskiöön. teatteriTeatteriarvio: Runar ja Kyllikki yhdistää 1950-luvun kaksi suurta murhamysteeriä
3 MIN -
2 MIN -
2 MIN -
Niko-animaatioiden suosittu sarja kasvaa. elokuvaNiko ja myrskyporot -animaatio jatkaa suosittua sarjaa: Budjetti on isompi kuin Tuntemattoman sotilaan
3 MIN -
2 MIN -
1 MIN -
SK:n arkistostaSK 25 vuotta sitten: Tšernobylin toistumisen todennäköisyyttä verrattiin Ässä-arpaan
2 MIN
Ajanviete
-
Joka viikko uutta ratkottavaa. tehtävätRatkaise nyt Suomen Kuvalehden ristikot ja piilosanat verkossa!
3 MIN -
Jokainen Jyvä ja akana nyt jaettavissa! Jyvät ja akanatIlmastopaneeli otti punaisen lihan hampaisiinsa – ja muita jyviä ja akanoita
2 MIN -
1 MIN
Pelit
Ristikko, piilosana ja Knopit-tietovisa löytyvät uudelta Pelit-sivulta. Mukana myös uusia pelejä!
Pelaamaan