Itsenäinen Ukraina, mahdoton ajatus

Venäläisten mielestä itsenäistä Ukrainaa ei voi olla. Pelkkä ajatuskin loukkaa yli sadan vuoden kuluessa syntynyttä venäläistä historiakäsitystä.

Profiilikuva
näkökulma
Teksti
Mikko Hautala

Kiova on ennenkin ollut tuulinen paikka. Kun Suomen ensimmäinen Ukrainaan lähetetty diplomaattiedustaja Herman Gummerus matkusti elokuussa 1918 asemapaikalleen Kiovaan, osti hän matkan varrelta Berliinistä pistoolin ja 600 ammusta. Ukrainan tulevaisuus näytti epävarmalta. Puolen vuoden päästä Gummerus lähetystöineen joutuikin pakenemaan Venäjän hyökkäystä ja siirtymään takaisin Suomeen. Tarina ei kerro, oliko pistoolille käyttöä.

Ukrainan ensimmäisen itsenäistymisyrityksen (1918–1920) epäonnistuminen peitti maan oman identiteetin Neuvostoliiton julkisivun alle vuosikymmeniksi myös Suomessa. Toisen maailmansodan aikaisesta sissiliikkeestä ei meillä juuri tiedetty.

Neuvostoliiton hajotessa Helsingin huomio kiinnittyi pitkälti Baltian maihin. Niille alun perin annetut itsenäisyysjulistukset ­todettiin edelleen päteviksi. Silti juuri Ukrainan Suomi tunnusti itse asiassa jo ennen Baltian maita.

Vaikka Ukraina saavutti itsenäisyytensä vasta vuosikymmeniä Suomen jälkeen, on maiden kehityksessä samankaltaisuutta. Molemmat liitettiin Venäjään osana sen pitkää länsilaajenemista, kun Puola-Liettua ja Ruotsi heikentyivät.