Merkitysten rakettitiedettä!

Usein unohdetaan, että myös humanistisilla aloilla tutkimustulokset ovat tieteellistä dataa, eivät tutkijoiden mielipiteitä.

Profiilikuva
Kolumni
Teksti
Pirjo Hiidenmaa
Kirjoittaja on tietokirjallisuuden professori Helsingin yliopistossa.

Humanistit tai yhteiskuntatieteilijät tutkivat usein aiheita, joista kaikilla on kokemuksen kautta kertynyttä tietoa. Kieli, sukupuoli, taiteet tai mainonta ovat esimerkkejä aiheista, joista kaikilla on mielipiteitä. Suomen kieli kuuluu olevan maailman vaikein kieli. Sitä paitsi se on rappeutunut ihan kamalasti. Englanti taas on helppoa, sen kun vain laittaa sanoja peräkkäin. Ja jokainen uskoo, että juuri häneen mainokset eivät vaikuta millään lailla. Mihin sitä tutkimusta oikein tarvitaan?

Kun kyse on lääketieteestä tai luonnontieteistä, jokainen osaa ymmärtää tiedon erityisluonteen, eikä ajattele, että arkikielellä ja -kokemuksella voi osallistua keskusteluun epigenetiikasta, histoneista tai MCV-arvoista. Vierasperäiset sanat, lyhenteet, mutkikkaat menetelmät, hienojen laitteiden käyttö ja laskukaavat vakuuttavat, että vuosikausien työtä laboratorioissa ja tieteellisten julkaisujen parissa on syytä kunnioittaa. Mustia aukkoja ei kukaan ole paljain silmin nähnyt, mutta fyysikkojen laskelmia on turha kyseenalaistaa.

Humanistinen tutkimus vaatii aikaa ja johdonmukaista analyysiä niin kuin kaikki tutkimus. Joskus aineistona on yksittäinen teos: runo, maalaus, vanha dokumentti tai tekstikatkelma. Joskus tutkija kerää aineistoja eri puolilta, joskus louhii miljoonien esiintymien massadataa.

Tutkimuksen tuottamat kuvaukset siitä, miten kieli muuttuu tai miten keskustelussa syntyy tai ei synny yhteisymmärrys eivät ole mielipiteitä. Niin kuin ei sekään, ettei sukupuoli ole joko–tai-ilmiö tai että vihapuheella on eri ominaisuuksia. Tutkijat toki valitsevat alansa ja aiheensa kiinnostuksen mukaan, mutta kukapa ei valitsisi? Kyllä meteorologitkin näyttävät innostuvan säästä ja ilmastosta. Silti kukaan ei pidä heidän analyysejään mielipiteinä.