Naton ydinasepelote ei tarjoaisi Suomelle täydellistä suojaa

Ydinpelotteen suoja voi pettää, ja silloin edessä saattaa olla tuho, jonka mittakaavaa aiempi historia ei tunne.

Profiilikuva
Puheenvuoro
Teksti
Thomas Wallgren
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kuulun siihen harvenevaan joukkoon suomalaisia, joka arvioi maamme liittymisen Natoon vaaralliseksi virheeksi. En usko, että argumenteilla voidaan enää paljonkaan vaikuttaa ratkaisuun. Demokraattisen yhteiskunnan pelisääntöihin kuuluu kuitenkin vastuu myös siitä, että erilaiset näkemykset tulevat ymmärretyiksi. Haluan siksi esittää vain yhden, mutta nähdäkseni yksinään ratkaisevan näkökulman Suomen Nato-jäsenyyteen.

Valtioneuvoston 13.4. päivätyssä turvallisuuspoliittisen ympäristön muutoksia koskevassa selonteossa todetaan: ”Naton ennaltaehkäisevä vaikutus perustuu viime kädessä Yhdysvaltojen sotilaalliseen kykyyn ja ydinasepelotteeseen.” On helppoa yhtyä arvioon, että Venäjän pelko joutua ydinasehyökkäyksen kohteeksi nostaisi maan kynnystä hyökätä Suomeen. On kuitenkin selvää, että emme voi pitää annettuna, etteikö kynnys voisi ylittyä.

Viime aikoina maltillisetkin tarkkailijat ovat pitäneet mahdollisena, että Putinin Venäjä toimii sodan ja rauhan kysymyksissä hyvinkin irrationaalisesti. Jo tästä syystä lienee realistista todeta, ettei ydinasepelotteen tarjoama suoja ole täydellinen. Tätäkin näkökohtaa tärkeämpänä pidän kuitenkin rehellistä arviota ydinaseiden tarjoamasta suojasta olettaen, että kaikki osapuolet toimivat rationaalisesti.