Turvapaikanhakijat
-
Viimeaikaiset tapahtumat ovat saaneet yhä useamman vaatimaan turvapaikanhakijoiden pikaista palauttamista kotimaihinsa. turvapaikanhakijatPakolaisilla on monta hyvää syytä paeta täältä
7 MIN -
4 MIN -
Tänä vuonna suomalaiset mustikanpoimijat saavat huomattavasti runsaamman sadon kuin viime vuonna. köyhyysTuet pois vaan kaikilta
2 MIN -
5 MIN -
6 MIN -
No en hylännyt oikeasti, mutta teki kyllä mieli! lööpitOhjaaja hylkäsi sairaan pakolaisnaisen linja-autoaseman lattialle
5 MIN -
Se, että Irakin poliisi ja militia kiduttavat ja tappavat summittaisesti ihmisiä, ei ole mikään uutinen Sivupolulla. kidutusExpressen kertoo sen, minkä me jo tiesimme
3 MIN -
Perussuomalaiset ovat viime viikonloppuna muuttaneet politiikkaansa painopistettä tavallisten suomalaisten elämän parantamisesta muualta tulevien elämän vaikeuttamiseen. PerussuomalaisetUudet persujohtajat ovat oikeassa: pakolaiset ovat uhka suomalaiselle miehelle
3 MIN -
Jo kauan, kauan sitten, minun lapsuudessani, uusperheet olivat yleisiä. lapsetLumikki ja Tuhkimo asuvat Sivupolulla
3 MIN -
Katselin kaksi vuotta sitten otettuja upeita lomakuvia Turkista. kansalaisaloiteMieluummin kylmissään kuin kuollut
5 MIN