Blogit

Uutiset ja todellisuus eivät vastaanottokeskuksissa kohtaa. Blogi raottaa ovea sekä niille, jotka pelkäävät turhaan, että niille, jotka haluavat tietää enemmän kulttuurien ja ihmisten kohtaamisesta.

Uudet persujohtajat ovat oikeassa: pakolaiset ovat uhka suomalaiselle miehelle

Blogit Bagdadista pohjoiseen 12.6.2017 15:54
H. Juurakko
H. Juurakko on yhteiskuntatieteilijä, joka on päätynyt vastaanottokeskukseen ohjaajaksi. Hän on päässyt aitiopaikalle tarkkailemaan kahta kulttuuria eikä tiedä, kumpaa niistä ihmettelisi enemmän. H. Juurakko on nimimerkki.

Perussuomalaiset ovat viime viikonloppuna muuttaneet politiikkansa painopistettä tavallisten suomalaisten elämän parantamisesta muualta tulevien elämän vaikeuttamiseen. Puolue ei enää toimi puolesta vaan vastaan.

Puolueen uusille johtajille maahanmuuttajat ja etenkin tänne tulleet pakolaiset ovat suunnaton uhka. Pelko on niin suuri, että sen torjumiseksi ollaan valmiita uhraamaan tällä maalle taloudellisesti ja sosiaalisesti huomattavasti tärkeämpiä hankkeita ja demokratiaan kuuluvia periaatteita.

Yritän kovasti ymmärtää, mitä he oikein pelkäävät. Sitä, että joku käyttää burkaa tai burkinia? Sitä, että joku puhuu kieltä, jota he eivät ymmärrä? Vai sitä, että he jäävät jotenkin alakynteen? Että ”ne tulevat tänne ja vievät meiltä naiset ja työpaikat”?
On ihan pakko todeta, että viimeksi mainittu riski on todellinen. Ne ihan oikeasti saattavat viedä naiset ja työpaikat.

 

Juttelin taannoin yhden Sivupolulla asuvan nuoren lääkärin kanssa rakennuksilla tarvittavan työturvallisuuspassin suorittamisesta. Hän halusi sellaisen. Totesin, että lääkärit eivät kyllä tarvitse moista passia, mutta hän pysyi kannassaan.

Kestäisi ainakin kolme vuotta, ennen kuin hän saisi suoritettua tarvittavat täydentävät opinnot ja osaisi kieltä riittävästi voidakseen toimia lääkärinä. Sen ajan hän haluaisi elättää itseään työllä, koska sosiaaliturvan varassa eläminen on häpeällistä. Lisäksi hän totesi ohimennen, että haluaa olla mukana rakentamassa tätä yhteiskuntaa, joka on antanut hänelle niin paljon.

Koska olen viimeksi kuullut jonkun suomalaisen nuoren haluavan olla mukana maksamassa veroja ja tukemassa tätä yhteiskuntaa? Koska olen viimeksi kuullut, että mikä tahansa työ kelpaa ja mikä tahansa palkka, sillä pääasia on, ettei elä muiden kustannuksella?

On perusäijän onni, että niillä on oudot nimet ja aavistuksen tummempi iho.

1700-luvulla nuoret aatelismiehet lähetettiin kiertämään maailmaa vuodeksi tai kahdeksi, jos se suinkin oli mahdollista. Vanhemmat halusivat, että heidän jälkikasvunsa oppisi selviytymään vaikeissakin olosuhteissa, oppisi kohtaamaan erilaisia ihmisiä, tutustuisi erilaisiin tapoihin, sivistyisi ja viisastuisi.

Sivupolun nuoret miehet ovat joutuneet luopumaan kaikesta. He ovat kohdanneet erilaisia ihmisiä ja ihmisyhteisöjä, oppineet valtavasti uusia asioita, pohtineet ihmisyyttä, etsineet itseään, sopeutuneet, karaistuneet ja kypsyneet.

Sitten nämä nuoret, jotka ovat nähneet paljon, kokeneet paljon, oppineet paljon ja kärsineet paljon kohtaavat työ- ja puolisomarkkinoilla suomalaisen perusäijän, joka on lähinnä pelannut tietokonepelejä.

On perusäijän onni, että niillä on oudot nimet ja aavistuksen tummempi iho. Muuten perusäijällä ei olisi mitään mahdollisuuksia pärjätä kilpailussa.